Kategoria: Yleinen

torstaina 17.01.2019

In Memoriam

Blogi ei enää päivity. Rauno menehtyi sairauden uuvuttamana tiistaina 15.1.2019, kello 13:59. Ikävä ei lopu. R.I.P – Raunon muistolle. Kiitos sinulle Rakunet-blogin seuraamisesta. Muistokirjoitus: In memoriam – rakkaalle isälleni.  »»»»

Yleinen  Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa In Memoriam

lauantaina 16.06.2018

Turvapaikanhakijoiden erityisasema ihmetyttää!

Vaimoni poika vieraili Suomessa keväällä. Viisumin hakeminen ei ollut helppoa. Vaati noin kuukauden verran keräillä ja täytellä sen tuhannen paperia sekä Suomessa, että Thaimaassa. Se, että kutsukirjeessä mainitsin, että käymme henkilökohtaisesti hakemassa pojan Thaimaasta ei helpottanut paperisotaa. Vaikka kerroin jo »»»»

Yleinen  Turvapaikanhakijat  Maahanmuutto 
Kommentit pois päältä artikkelissa Turvapaikanhakijoiden erityisasema ihmetyttää!

keskiviikkona 13.06.2018

Tapaus Ilja Janitskin. Oikeudenmukaistako?

Ennen kuin palaan otsikkoon, väärinkäsitysten välttämiseksi kerrottakoon, että en ole kansallismielinen. En suosi suomalaista, enkä joutsenmerkkejä. Sehän olisi ulkomaalaisten syrjimistä. Ostan yleensä ulkomaisia tuotteita, koska ne ovat halvempia. Suomalaiset tuotteet eivät ole laadukkaampia kuin ulkomaalaisetkaan, vain kalliimpia. En ole isänmaallinen. »»»»

Yleinen  Sarkasmi  Poliisiasia  Maahanmuutto 
Kommentit pois päältä artikkelissa Tapaus Ilja Janitskin. Oikeudenmukaistako?

keskiviikkona 18.04.2018

Sakko 30% nettotuloista!

Sain hiljattain Helsingin poliisilta kirjeen, joka sisälsi rikesakkomääräyksen 170€, syytteellä: "ei noudattanut liikennemerkillä osoitettua nopeusrajoitusta (50km/h)". Autoni oli kiitänyt tutkaan huimat 61km/h nopeudella. Rikospaikka "Naistensaari", jolla sakko tuli, sijaitsee n. 300m pätkällä tietä taajamamerkkien välissä Vaajakoskella. Nopeusmerkkejä ei »»»»

Yleinen  Poliisiasia 
Kommentit pois päältä artikkelissa Sakko 30% nettotuloista!

perjantaina 19.01.2018

Rasistinen vitsi?

Äiti oli junamatkalla pienen lapsensa kanssa. Käytävällä kulki teinejä, jotka ohimennessään huikkasivat äidille lapsesta: - Siisti apina! Äiti pahoitti mielensä ja alkoi itkeä. Konduktööri näki tapauksen »»»»

Yleinen  Vihapuhe  Rautatiet 
Kommentit pois päältä artikkelissa Rasistinen vitsi?

lauantaina 13.01.2018

Paluu menneeseen, osa1: joulu 2017

Aloitetaan muistelot menneen vuoden lopusta eli  joulusta. Valkea joulu! Lunta ihan kivasti, ehkä 25cm. Yritin järjestää perinteisen joulun, kuten edellisjoulunakin. Enkelikello unohtui laatikkoon. »»»»

Yleinen  Joulu 
Kommentit pois päältä artikkelissa Paluu menneeseen, osa1: joulu 2017

torstaina 14.12.2017

Nissanin tekniikka petti - vanha kunnon Volvo apuun

Tämä juttu tulee vähän myöhässä. Viikolla 45, Marraskuun 10. perjantaina, olimme suunnitelleet, että poikani perheineen tulisi kaupungista viettämään meille viikonloppua vaimoni kyydissä. Asia ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä. Illan korvalla vaimoni soitti hädissään minulle, että Nissan oli yhtäkkiä »»»»

Yleinen  Autot 
Kommentit pois päältä artikkelissa Nissanin tekniikka petti – vanha kunnon Volvo apuun

lauantaina 26.03.2016

Vai taistelijoita?

Norjalainen taistelija, Anders  Breivik, tuomittiin 21 vuoden vankeuteen Utøyan saaren iskusta, jossa 77 ihmistä sai surmansa. Miltä yllä oleva kuulostaisi? Minusta samalta kuin tämä YLEN älytön:  "Isisin vuodetulla jäsenlistalla on ainakin viisi suomalaistaistelijaa." En tiedä oliko Brysselin hiljattaisissa iskuissa mukana »»»»

Yleinen  Sarkasmi  Poliisiasia  Islam 
Kommentit

sunnuntaina 20.12.2015

Taiteilijoita joka lähtöön

Tositaiteilijalla on jokin sanoma, jonka hän haluaa kertoa kansalle taiteen kielellä. Ymmärtääkö kansa kieltä, ei ole aina itsestään selvää. Ns. taiteilijoita on joka lähtöön kuin herroja Helsingissä. On taidemaalareita, kuvataiteilijoita, lausuntataiteilijoita, kirjailijoita, näyttelijöitä, viihdetaiteilijoita. Taiteilijat eivät yleensä taiteile pelkästään »»»»

Yleinen 
Kommentit

maanantaina 11.08.2014

Kulttuurimme kummallisuuksia

Sain idean tähän blogaukseen siitä, kun nuorin poikani oli käymässä ja juttelimme Suomen historiasta. Poikani huomasi, että tunnetuimpien kulttuuripersooniemme nimet eivät kuulosta kovinkaan suomalaisilta. Aloitetaan vaikka Michael Agricolasta, jota myöskin "suomenkielen isäksi" tituleerataan. Agricola vaikuttaa myyttiseltä »»»»

Yleinen  Historia 
Kommentit

sunnuntaina 21.07.2013

Kadonnut löytyi: shokkitieto!

80 -luvulla harrastin jonkin verran sukutukimusta. Tuolloin kirkonkirjat ym. dokumentit oli talletettu n. 10 cm läpimittaisiin mikrofilmirulliin, joita pääsi maakunta-arkistossa tutkimaan katselulaitteilla. Tutkiminen oli hidasta ja lisähidastetta tuli siitä, että kaikkia filmejä ei ollut paikallisessa arkistossa, vaan ne piti tilata »»»»

Yleinen  Eturauhassyöpä  Historia 
Kommentit

tiistaina 18.06.2013

Sataa, sataa, ropisee...

Kun saavuimme Suomeen, oli lämmintä 27 astetta. Katsellessani junan ikkunasta auringon paisteessa kylpevää luontoa, vihreitä niittyjä ja sinisiä järviä, tuli hyvä fiilis ja ajattelin: Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Suomen suvea ei »»»»

Yleinen  Innovaatioita 
Kommentit

sunnuntaina 09.06.2013

Suomen suvi

Turkish Airlines on mielestäni paras lentoyhtiö ja usein myös edullisin, kun lippuja etsii netin hakukoneilla. Turkin yhtiö lienee ainoa, joka sallii 30 kg matkalaukut, eikä viilaa pilkkua käsimatkatavaroistakaan. Bangkok-Helsinki välillä tarjotaan 3 lämmintä ateriaa. Konetta joutuu vaihtamaan Istanbulissa, mutta »»»»

Yleinen 
Kommentit

perjantaina 19.04.2013

Shalom Israel, 65!

Israelin itsenäisyyspäivää, Jom Ha'atsmaut:ia, vietetään vuosittain  Ijarkuun 5. päivänä juutalaisen kalenterin mukaan. Se sattui kuluvalle vuodelle 16.4.2013 - kolme päivää sitten - joten olen hieman jälkijunassa kuten tavallista. "Tarttukoon kieleni suuni lakeen, »»»»

Yleinen  Israel  Historia 
Kommentit

lauantaina 02.03.2013

Jalovaaran "riivatut lääkkeet"

Teini-ikää lukuun ottamatta olen pyörinyt kristillisissä piireissä melkein koko tähänastisen elämäni, milloin enemmän, milloin vähemmän. Lapsenakin kävin pyhäkoulua. Nykyään vähemmän, jos ollenkaan ja vaellan ns. sammutetuin lyhdyin. Ainakin melkein. Toivon kuitenkin, että kynttilänsydän vielä jotain hehkua tielleni hohkaisi. ”Taivas »»»»

Yleinen  Kristinusko 
Kommentit

perjantaina 01.03.2013

Olenko vanha?

Olen nykyisin ikääni tyytyväinen, enkä haluaisi olla yhtään nuorempi. Iltiksessä oli leikkimielinen juttu merkeistä, joista voi päätellä, onko henkilö siirtynyt jo ehtookerhoon. Katsotaanpa:1. Muistat elävästi, kun Jonna Tervomaa voitti Syksyn sävelen kappaleella Minttu ja Ville.  »»»»

Yleinen  Viihde 
Kommentit(2)

maanantaina 25.02.2013

Petromaxista UPSiin

Sähköt olivat poikki laajalta alueelta kaksi ja puolituntia. Ensi kertaa näin pitkään minun aikanani. Ja tietenkin iltamyöhällä, jolloin on säkkipimeää ilman valoja. Onneksi löytyi kynttilöitä kaapista. Kun ei ole sähköä. tuntuu, että ei osaa tehdä muuta kuin istua ja pyöritellä »»»»

Yleinen 
Kommentit

sunnuntaina 27.01.2013

Otti ohraleipä

Kun opettaja kysyi Pikku Kallelta millainen oli Kongon kriisi, niin Kalle vastasi:   -Erittäin ravitseva! Minun kriisini, puolestaan, oli sellaista pettuleipää, että ei ravinnut ja elopainoni »»»»

Yleinen  Thaimaa 
Kommentit

tiistaina 01.01.2013

Vuosi vaihtui Thaimaassa

Itseasiassa 5 tuntia aiemmin kuin Suomessa. Kuten joulun, myös uuden vuoden vaihtumisen vietin toisen kerran  pois Suomesta. Israelissa viettämästäni vuodenvaihteesta 82/83  on niin kauan, etten muista siitä enää mitään. Nyt siis Thaimaassa. Vaikka en sinänsä niin »»»»

Yleinen  Thaimaa 
Kommentit

sunnuntaina 16.12.2012

Kehäraakin joulusaarna

Tulin uskoon joskus 80-luvun alkupuolella. Silloin oli herätystä ja monet nuoret tulivat tuntemaan totuuden samoihin aikoihin. Varsinkin alkoholistipiireissä oli etsikkoaika, joskaan itse en kuulunut siihen porukkaan, vaikka en lasiin sylkenytkään tuohon aikaan. Alkuaikoina "saarnasin" ja "todistelin" melko paljon ja »»»»

Yleinen 
Kommentit

sunnuntaina 07.10.2012

Ruotsalaiset osaavat

Tehdä muutakin kuin vaihtaa kattolampun. Siihen tarvitaan vain viisi ruotsalaista: Yksi seisoo pöydällä ja pitää lampusta kiinni ja neljä pyörittää pöytää. Ruotsalaiset osaavat tehdä hyviä sarjoja, kuten Wallenberg ja nyt  Äkta Menniskor,  jonka katsoin putkeen. Hienoa näyttelemistä ja »»»»

Yleinen 
Kommentit

tiistaina 02.10.2012

Profetoimista älkää halveksuko

Olen jonkin aikaa miettinyt kirjoittaa profetoimisesta, kyynisenä ja negatiivisena. Syystä, että oikeastaan mikään veljien ja siskojen minulle profetoima ennustus tai Hengen ilmoitus ei ole osunut kohdalleen - tai sitten ne "odottavat vielä aikaansa". Joidenkin aika tosin on jo mennyt. »»»»

Yleinen 
Kommentit

sunnuntaina 23.09.2012

Serveriongelmia

Joudun tyytymään bloggeriin toistaiseksi, koska en ole vielä saanut serveriäni toimimaan kunnolla. Käytän dtdns -nimipalvelinta "rakunet.4irc.com" -domainin yhdistämiseen dynaamiseen IP osoitteeseen. Jos serverini ei ole toiminnassa dtdns ohjaa vierailijan tänne blokkeriin. Ilmeisesti operaattori ei mitään blokkaa, en vain tiedä »»»»

Yleinen 
Kommentit

tiistaina 24.07.2012

Enkeli-Elisan poliisitutkinta ja muita järjettömyyksiä

"Kanta-Hämeen poliisi päätti eilen aloittaa esitutkinnan Enkeli-Elisan tapauksessa. Poliisi epäilee kirjailijaa petoksesta" (Iltalehti 24.7.) Kirjailija Minttu Vettenterä päätti kirjoittaa kirjan aiheesta, jonka kerrottiin perustuvan tositarinaan. Kirjan sisältö aiheutti runsaasti nettikeskustelua onko tarina totta vai tarua. Poliisi kiinnostui: »»»»

Yleinen  Politiikka 
Kommentit

lauantaina 26.05.2012

Viimeiset löylyt ja muutto juurille

Ei ne varmaan globaalisti vielä viimeiset löylyt olleet, mutta viimeiset tässä talossa. Enkä saanut edes saunaorgasmia. Sillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa, vaikka kutsunkin saunassa silloin tällöin kokemaani rentouttavaa hyvänolon tunnetta tuolla nimellä. En pysty sanoin selittämään, miltä se »»»»

Yleinen  Muutto 
Kommentit

perjantaina 20.04.2012

Hullun kylmää!

Pari päivää sitten palasimme Suomeen. Odotin, että kevät täällä olisi ollut paljon pitemmällä, mutta lunta olikin maassa paljon ja tosi kylmää, jota fiilistä navakka tuuli lisäsi. Tottuneena 30 asteen lämpöön olin jäätyä odottaessani vaimoni kaa taksia ja junaa. Mainittakoon, että »»»»

Yleinen  Thaimaa  Nörtteily 
Kommentit(2)

keskiviikkona 21.03.2012

Vapaa maa

Mitä on vapaus? Kirjoitukseni otsikko nousi mieleeni, kun Iltalehden linkki jumittui ja selaimen inforuudussa vilahteli osoite "w3.mict.go.th", joka kautta iltalehden linkkiä kierrätettiin. Pienellä googlauksella paljastuu, että kyseinen osoite kuuluu "Ministry of Information and Communivation Tecnology":lle, joka tarkkailee nettiliikennettä ja »»»»

Yleinen 
Kommentit

sunnuntaina 29.01.2012

Kolmas kerta toden sanoo

Pari päivää sitten talon muurin taakse pysähtyi moottoripyörämies. Olin sisällä, mutta näin ikkunan läpi miehen viittilöivän. Menin ulos, jolloin hän pyysi kohteliaasti saako kysyä muutaman kysymyksen. Mikä ettei ja kyseli muutamia detaljeja. Kävi ilmi, että mies oli portugalilainen ja »»»»

Yleinen 
Kommentit

tiistaina 24.01.2012

Ananaspaloja

Ostimme Tesco Lotaksesta kolme kokonaista ananasta n. 50 senttiä kappale. Ei paha. Eilen ja tänään olen laitellut bougainvilleoita muurin eteen vieriviereen ja sisäpuolelle pari muuta kasvia. Yhteensä 23 kasvia, osa suurehkoja ruukkuineen, koko hoito 35 ekeä ja istutuksen olisi »»»»

Yleinen  Thaimaa  Buddhalaisuus 
Kommentit

torstaina 19.01.2012

Netti tuli tänään

Vihdoinkin saimme netin. Ei se kylläkään satelliittinetti ole, jollaisen käsityksen alussa sain, vaan se käyttää, ainakin täkäläisittäin ilmeisesti jotain uutta langatonta tekniikkaa. Tällä asuinalueella toistaiseksi vain meillä on tämän tyyppinen netti. Asensivat katolle pitkulaisen n. 30 cm pitkän antennin, »»»»

Yleinen 
Kommentit

lauantaina 14.01.2012

Varablogi

Poikani kertoi, että oli tapahtunut puoli tuntia kestänyt sähkökatkos ja kun sähköjen palattuessa käynnisti serverini uudelleen, niin se ei enää pelittänytkään. Minulle ensimmäinen kerta, kun sähkökatkos lyö näin luun kurkkuun tietokoneilleni. Minulla oli joskus siinä halpis UPSikin suojaamassa lyhyiltä »»»»

Yleinen  Nörtteily 
Kommentit

lauantaina 24.12.2011

Aatto ilta pitkä on

Ymmärrän erittäin hyvin kuinka juuri jouluna monilla on vuoden yksinäisimmät fiilikset. Leskillä, vanhuksilla ja kaikilla niillä, joilla ei ole kaveria, puolisoa, tyttö- tai poikaystävää, lemmikkirottaa, perhettä, jonka luokse kutsuttaisiin joulua viettämään. Joulu on erityisesti »»»»

Yleinen  Joulu 
Kommentit

torstaina 22.12.2011

Oi kuusipuu, oi kuusipuu

Joulu juhlista jaloin. Ja pikkujoulujuhlista nelinkontin, vitsailimme joskus teini-ikäisinä. Pysytään nyt vakavina kuitenkin. Joulun kellot kajahtaa: On hanget korkeat nietokset ja kylmät paukkuvat pakkaset, kun joulu joulu on meillä.. hmm eipä pakkaset järin pauku, mittari näyttää +1 astetta. Ei »»»»

Yleinen  Joulu  Historia 
Kommentit

sunnuntaina 27.11.2011

Hei tonttu-ukot hyppikää

Oli riemu raikkahin aika. Eilen osallistuin veitikkaisten virkistyspäiville ja samalla v. 2011 Jyväskylässä eläkkeelle siirtyneiden veturimiesten muistokonserttiin, joka pidettiin Korpilahden villisikatilalla. Oli sikahauskaa nähdä villiskoja ja myös entisiä työkavereita.  Ohjelmaan kuului, paitsi »»»»

Yleinen  Viihde 
Kommentit

sunnuntaina 13.11.2011

Onko "valelääkäriksi" syyttäminen mustamaalausta?

Suomessa vain hienot paperit tekevät viranhaltijasta "pätevän", vaikka ei käytännössä ymmärtäisi alasta mitään. Terveydenhoitosektorilla  tällaisiin nimellisesti "päteviin" törmää tuon tuostakin. Ihmisiin, jotka ovat täysyin väärällä alalla. Eräskin "pätevä" sanoi monisairaalle äidilleni "kannattaako teidän ikäiseen enää satsata". Leikkaussuunnitelmaa viivytettiin vuosia kunnes »»»»

Yleinen  Terveydenhoito  Poliisiasia 
Kommentit

lauantaina 12.11.2011

Ihmisiä telineillä

Tänään on muistojeni vuosipäivä. Tyttäreni ja vanhin poikani ja pojantytär kävivät sitä juhlistamassa, ehkä tietämättäänkin. Oli kiva rupatella. Tyttäreni ojensi minulle hauskan ja osuvan isänpäiväkortin. »»»»

Yleinen  Historia 
Kommentit

perjantaina 14.10.2011

Muuttuvat laulut

Kello herätti minut vähän ennen seitsemää. Määräni oli lähteä viemään Lotta päiväkotiin, kun Ronilla ja Veeralla oli muita menoja. Ajattelin ensin kävellä poikani asunnolle, mutta en sitten viitsinytkään. Keittiön ulkomittari näytti tulevan talven ensimmäiset airuet  -1.2°C. Auton ikkunat olivat »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet 
Kommentit

keskiviikkona 21.09.2011

Ei nimi miestä pahenna, ellei mies itse

Eduskunnan puhemiehistö teki päätöksen, ettei salityöskentelyssä saa käyttää "Persu" ja "Kepu" nimityksiä. Päätös lienee syntynyt Perussuomalaisten vaatimuksesta. Syynä mitä ilmeisemmin lyhenteen aihettamat mielleyhteet Persusta Aunukseen, joka sijaitsee lähellä Peräseinäjokea ja Kepusta iloisiin veikkoihin nimeltä Kasper Jesper ja Joonatan.  »»»»

Yleinen  Viihde  Politiikka 
Kommentit(2)

sunnuntaina 18.09.2011

Ärsyttävimmät nettisivut

Hakuja tehdessä usein törmää ärsyttäville sivustoille. Sivujen tyyli tai sisältö sinänsä ei minua ärsytä, vaan sivustolle eksyneen kiusaaminen.  Minulla ei kuitenkaan ole juurikaan esittää esimerkkejä ärsyttävistä sivuista, koska en niitä lisää suosikkeihini, enkä yleensä vieraile niillä toista kertaa. En »»»»

Yleinen 
Kommentit

torstaina 01.09.2011

Kohu seksuaalisten rajojen rikkomisesta

Viime päivinä kohulehtien kohu-uutisissa on pyörinyt kohupappi Markku Koiviston ympärille syntynyt kohu. Wikipedia voittaa perinteiset ensyklopediat menne tullen, koska tieto asiasta päivittyi sinne saman tien. "Markku Koivisto vapautettiin Nokia Mission kaikista hengellisistä »»»»

Yleinen  Sarkasmi 
Kommentit

tiistaina 16.08.2011

Noitavaino jatkuu

Kirjoitin viikko sitten blogauksen "Kuka  laittaisi stopin lastensuojelijoiden mielivallalle?". Räikeä ihmisoikeuksien loukkaaminen jatkuu lastensuojelussa. Tuntuu, että työtekijöillä ei ole kaikki kotona. Onko heidän taustojaan tutkittu? Suomessa ei vain sää ole kylmä. Kylmiä ja tunteettomia ovat myös ihmiset. Vanhin »»»»

Yleinen  Sarkasmi 
Kommentit(2)

perjantaina 29.07.2011

Aiheuttiko virus Norjan tragedian?

Monet kyselevät miksi Norjassa tapahtui kuin tapahtui ja miettivät syitä ja seurauksia, mikä aiheutti tragedian. Jos minulta kysyttäisiin, niin  mielestäni kaikki paha on synnin seurausta. Jotkut ihmiset vajoavat synneissään eläimen tasolle ja tekevät kauhistuttavia tekoja. »»»»

Yleinen  Politiikka 
Kommentit

keskiviikkona 27.07.2011

Päivät menee päätä käännellessä

Totta taitaa olla, että eläkkeelle jäädessä aika kuluu nopeammin kuin kuunaan. Viikko jo hurahtanut, enkä ole tehnyt mitään. No, toipuminen vie aikansa.. eikö tosiaankaan tarvitse enää vääntäytyä ylös klo 3.00 lähteäkseni »»»»

Yleinen 
Kommentit

lauantaina 23.07.2011

Norjan tappajan taustat

Ei taida enää löytyä mistään maailman kolkasta turvallista paikkaa. Tuskin on edellisistä kauhu-uutisista toivuttu, kun jo kuulemme uusista. Elleivät maanjäristykset ja muut luonnonkatastrofit kylvä kuolemaa, niin terroristit ja yksittäiset sekopäät tekevät sitä. Tällä kertaa lööpit huutavat kuinka poliisina esiintynyt »»»»

Yleinen  Politiikka 
Kommentit

perjantaina 08.07.2011

Kuka laittaisi stopin lastensuojelijoiden mielivallalle?

Eikö Suomessa ole mitään instanssia joka valvoo sosiaaliviranomaisten touhuja, puuttuisi tarvittaessa heidän mielivaltaansa, joka joissakin tapauksissa on suorastaan vainoharhaista sellaisia kohtaan, joka heidän silmätikukseen on syystä tai toisesta kerran joutunut. Sen sijaan, että he tukisivat mielenterveysongelmista kärsivää, joista puoli »»»»

Yleinen 
Kommentit

perjantaina 24.06.2011

Jotkut maahanmuuttajat ärsyttävät

Luottamukseni poliisiin on romahtanut vaimoni oleskelulupa-asioiden tiimoilta. En tiedä liittyykö toisten elämän hankaloittaminen, vain sillä perusteella, että on kotoisin Euroopan ulkopuolelta, persujen vaalivoittoon, vai muuhun "mutuun",  mutta ei tunnu oikeudenmukaiselta, että varsinkin »»»»

Yleinen  Maahanmuutto 
Kommentit

perjantaina 24.06.2011

On juhla ja juhannusilta

"On juhla ja juhannusilta", julkaisi Kekisuomalainen pilapiirtäjä Uuno Niemisen piirroksen, josta saattoi aistia perisuomalaista juhannusillan tunnelmaa. Kuinkahan monta kymmentä vuotta sama piirros julkaistiinkaan lehdessä, mutta kauan sitä julkaistiin. Valitettavasti piirrosta ei »»»»

Yleinen  Juhannus 
Kommentit

torstaina 12.05.2011

David Wilkerson on kuollut!

Herätyskristillisissä piireissä tunnettu ja arvostettu amerikkalainen saarnaaja, kirjailija ja profeetallisten visioiden näkijä, David Wilkerson,  kuoli  auto-onnettomuudessa 79 vuoden ikäisenä, 27.4.2011. Tämä yllättävä tieto löytyi Patmos Lähetyssäätiön sivuilta.  Jostain syystä »»»»

Yleinen 
Kommentit(1)

maanantaina 02.05.2011

Uskonnollisuus meillä ja muualla

Suomessa julkinen uskonnon harjoittaminen koetaan häpeällisenä ja nolona. Sitä pidetään yksityisasiana, josta mieluummin vaietaan. Jopa monille ns. tunnustaville uskovaisille asiasta kertominen on kova paikka. Suomalaiset häpeävät uskoaan. Toisin on muualla maailmassa »»»»

Yleinen  Buddhalaisuus 
Kommentit

torstaina 07.04.2011

Nyt 90.2 kg

Enää ei ole kyse nesteen vaihtelusta. Olen oikeasti saanut muutaman kilon pois. Syynä ehkä se, kun aloitin pyöräilykauden ja olen jo monena päivänä mennyt pyörällä töihin. Kohta lähden taas. (lisää…) »»»»

Yleinen  Harrastukset 
Kommentit

keskiviikkona 30.03.2011

Jutun tynkää. Pitäisikö blogilla olla teema?

Poikani blogin juttu "Miksi tusinablogit kiinnostavat" herätti ajatuksia oman blogini näkökulmasta. Esimerkiksi poikani mainitsema kohdeyleisö puuttuu blogistani. Jotta kohdeyleisö selkiytyisi, niin blogilla pitäisi olla jokin perusteema: tietokoneet, muoti, lemmikkieläimet jne. jotka houkuttelevat samanhenkisiä lukijoita. Jos teemana olisi »»»»

Yleinen  Nörtteily 
Kommentit(3)

keskiviikkona 23.03.2011

Pientä laskua

Aamupainoni tänään 92.3 kg Eilispäivä jäi väliin ja merkkaamatta, mutta pääsin vähällä. Eilen ei ollut nälkä ja söin vain neljä karjalanpiirakkaa kahvin kanssa. Piirakoiden päällä oli muutama kinkkusiivu  ja juustoviipale. Söin myös yhden kevytjogurtin, appelsiinin ja banaanin. Illalla »»»»

Yleinen 
Kommentit

lauantaina 26.02.2011

Lauantaipaloja

Olen lepohuoneella miniläppäri seuranani. En juurikaan ehdi torkahtaa, kun pitää kohta lähteä paluumatkalle. Toivottavasti junani ei ole myöhässä, niin voin sitten nukkua kotona reilusti, ennen kuin vieraat tulevat illalla. Huomenna pitäisi tulla uusia ystäviä kylään. Ikäiseni suomalainen mies, jolla on »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet  Lemmikit 
Kommentit

torstaina 24.02.2011

Ilmiö vainoaa minua

Hiljattain kävelin sunnuntaiaamuna parkkipaikalle ajaakseni autolla töihin. Tienoo näytti autiolta..melkein. Lähestyessäni jalankulkuteiden risteystä huomasin kummaltakin puolelta risteystä myös henkilön kävelevän samaan pisteeseen. Oikealta puolelta tuleva kävelytti koiraa. En lisännyt, enkä hidastanut omaa tahtiani eivätkä toiset kävelijätkään, joten tiesin, että »»»»

Yleinen 
Kommentit

sunnuntaina 20.02.2011

Mammonan orjuus

Kerran eräs vähävarainen ystävä antoi neuvon: "Älä anna rahan hallita sinua, vaan hallitse sinä rahaa". Jäin miettimään millä tavoin raha hallitsee ja miten itse voisi hallita rahaa? Mitä »»»»

Yleinen  Nörtteily  Raha 
Kommentit

sunnuntaina 23.01.2011

Suomalaista oikeuskäytäntöä: Seksuaalirikokset ei mittää, mutta voi tiedostojen jakajia!

Vertaisverkkoa ylläpitänyt helsinkiläiskaksikko tuomittiin käräjäoikeudessa yhteensä yli 800 000 euron korvauksiin tekijänoikeuksien haltijoilleIltalehti Lasta useita vuosia hyväksi käyttänyt mies selvisi ehdollisella Yhtenä perusteena ehdolliselle tuomiolle oli se, että näin tuomittu pystyy maksamaan uhrille 5 000 euron vahingonkorvaukset.Hesari Suomi on sellaisten pikkurikollisten »»»»

Yleinen  Sarkasmi  Poliisiasia 
Kommentit

torstaina 06.01.2011

Jälkilöylyt

Sauna on parasta Suomessa. "Kun soivat kiukaan mustat urut, unhoittuvat arjen surut". Poikani pitää saunomisesta ja kirjoittaa usein "eeppisistä löylyistä" blogissaan . Minun sauna-aatteekseni sopinee "jälkilöylyt", kun muutenkin kuljen jälkijunassa..  »»»»

Yleinen  Historia 
Kommentit(1)

perjantaina 31.12.2010

On tinojen valamisen aika

Uuden vuoden vaihtumisen perinteisiin kuuluu monilla tinojen valu. Ollessani lapsi, syntymäkodissani ei raketteja ammuttu, koska isäni ei pitänyt siitä, mutta tinoja valettiin lähes poikkeuksetta aina uuden vuoden aattoisin. Muistan kuinka alkuaikoina tinakengät olivat »»»»

Yleinen  Historia 
Kommentit(1)

tiistaina 28.12.2010

Minun Jouluni

Kuten jo edellisissä blogauksissani hieman verhoa raottelin, niin tämän vuotinen jouluni tuntui ripauksen enemmän Joululta kuin viime vuonna, jolloin en viettänyt joulua ollenkaan. Kohtaamani onnettomuus ei oikein joulumieltä virittänyt. Tämä Joulu on mennyt jo vähän paremmin. Siivosin »»»»

Yleinen  Historia 
Kommentit

lauantaina 18.12.2010

Adventtipaloja, hieman karvaita tosin

Katselin äskettäin rakennuskuvia talosta. Edesmennyt isänikin näkyy rakennuksellani auttamassa ja pienet lapsemme hiekkakasojen päällä leikkimässä. Olen usein moittinut isääni "markun askareista", mutta moniko isä viitsisi ajaa mopolla 35 kilometriä monena päivänä lastensa rakennuksille ja illalla takaisin kotiinsa, niin kuin »»»»

Yleinen  Raha  Historia 
Kommentit

perjantaina 03.12.2010

Israelin metsäpalojen syy?

Israelissa Karmelissa Haifan lähellä raivoavan metsäpalon kerrotaan olevan itsenäisyysajan pahin katastrofi. Kymmenittäin ihmisiä on kuollut liekkeihin. Huomiota herättää se, ettei palon syistä ole suomalaisessa mediassa spekuloitu sanallakaan. Ainakaan en ole suomalaisilta uutissivuilta »»»»

Yleinen  Israel 
Kommentit(2)

maanantaina 15.11.2010

Hitauden huippu

Etana jarruttaa kurvissa? Ehei, vaan VR:n henkilöstöpalvelu. Halusin uudelle vaimolleni perheenjäsenen alennuslipun. Hakuohjeiden mukaan tarvitaan yksinkertainen hakemuslomake ja vaimon virkatodistus. Hankin virkatodistuksen ja lähetin dokumentit hakulomakkeessa mainittuun osoitteeseen. Odottelin kärsivällisesti kuukauden. Odottelin toisenkin kuukauden. Lopulta soitin kysyäkseni mikä on tilanne. »»»»

Yleinen 
Kommentit

maanantaina 15.11.2010

Isänpäivänä

Vietin isänpäivää töiden merkeissä, kuinkas muutenkaan. Toivottelimme poikani  kanssa puhelimitse isänpäivää puolin ja toisin. Eilen sain tyttäreltäni kivan kortin ja kirjan "Isä on paras", jossa on eläinten kuvia ja lauseita isästä. Liikutuin niitä lukiessa, en oikein katsonut olevani »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet 
Kommentit

tiistaina 09.11.2010

Jonotusmusiikilla rahastusta!

Tulipa taas kerran todettua se valitettava totuus, ettei suomalaisia yrittäjiä kiinnosta pitää kiinni asiakkaistaan. Olen noin parinkymmennen vuoden ajan ollut säännöllisen epäsäännöllinen MikroBitin tilaaja. Sinänsä lehteä kohtaan minulla ei ole moittimista, mutta kritisoin lehteä myyvää firmaa vähintäänkin kyseenalaisista keinoista »»»»

Yleinen 
Kommentit

sunnuntaina 31.10.2010

Kirkko, joka on unohtanut tehtävänsä

Seurakuntia kehotetaan tukemaan pakolaisten uskonnollista identiteettiä ja käymään vuoropuhelua heidän kanssaan, Heikka sanoo kannanotossaan. IL Lauantai 30.10.2010 klo 14.26 Onko tuo ymmärrettävä niin, että seurakuntien olisi tuettava esim. islamilaisten, hindujen, buddhalaisten jne. maahanmuuttajien omia »»»»

Yleinen 
Kommentit

lauantaina 16.10.2010

Kirkosta erotaan, mitä sitten?

Uutisten mukaan homo-ohjelman seurauksena lyhyessä ajassa jo 10000 on eronnut kirkosta. Vähän huvittaa kuinka monet kiukkuisina uhkailevat eroavansa kirkosta, jos sitä tai tätä ei kirkossa hyväksytä, tai hyväksytään. »»»»

Yleinen 
Kommentit

tiistaina 21.09.2010

Elämää tiimalasissa..

Elämä on kuin hiekanjyvät tiimalasissa. Päistään yhdistetyn kaksoiskartion yläosassa vartoo tulevaisuus elämistään, joka hädinuskin ehtii realisoitua nykyhetkeksi, kun jo kurimus imaisee sen menneisyyteen, lasin alaosaan. Nykyhetki ei pysähdy tekemään pesää, vaan on alati juokseva ajan virta, joka saapuu  tulevaisuudesta »»»»

Yleinen 
Kommentit

torstaina 16.09.2010

Torstai on toivoa täynnä

Viime yön olin töissä. Tänään on torstai. Jos ei täynnä toivoa, niin toivon mukaan vähäsen. Otsikon nimisen kirjan kirjoitti John Steinbeck. Alkuperäinen nimi on "Sweet Thursday". Keskiviikko on toivottomuutta täynnä, kirjoitti Rauno. Joskus muutkin viikonpäivät. »»»»

Yleinen 
Kommentit

sunnuntaina 29.08.2010

Ajattele positiivisesti

Katselin usein kesäisin talomme (vielä vähän aikaa) ikkunasta ulos ja ihailin takapihaamme peittävää keltaista voikukkamerta, villinä kasvavia kissankelloja, apiloita, lupiineja ja muita ihania kukkia. Ne ihastuttivat minua suuresti, silloinkin kun olin masentunut ja negatiivisella tuulella. Minua on »»»»

Yleinen 
Kommentit

perjantaina 20.08.2010

Tappajavirus iskee..

Sana pandemia nousi ensimmäisiä kertoja tietoisuuteeni vasta lintuinfluenssa uutisten yhteydessä pari vuotta sitten. Uutislähteet hehkuttivat viikkokausia kuinka tämä tappava tauti uhkasi levitä nopeaa aikataululla maailmanlaajuiseksi epidemiaksi, pandemiaksi. Monet maat varautuivat pahimpaan ja tilasivat miljoonia ampulleja lääkkeitä, joiden »»»»

Yleinen  Terveydenhoito 
Kommentit

maanantaina 16.08.2010

Kolmen A:n mies

Niin sanotusti maailman haljenneilta kaivoilta Jumalan lapsiksi pelastuneet entiset alkoholistit usein kertovat olleensa kolmen A:n miehiä. Nimitys tulee siitä, että on juopottelun takia menetetty Akka, Asunto ja Auto. Minulla lienee joku kirous päällä, koskapa minusta »»»»

Yleinen 
Kommentit

tiistaina 10.08.2010

Ammatinvalintani

Miten tuntuukin, ettei aika riitä mihinkään. Aamulla, kun herää, niin on jo ilta käsillä. Pari naftia vapaapäivää ja sitten taas töihin, jonne minua motivoi ainoastaan halu selviytyä elämästä hengissä ja voidakseni auttaa muutamia muitakin selviytymään. Entisaikojen orjien lailla olen myynyt »»»»

Yleinen  Unelmat  Historia 
Kommentit

lauantaina 31.07.2010

Paistaa päivä risukasaankin

Eilen kävimme uimassa poikani perheen kanssa läheisellä lammella. Oli kiva katsella Lottaa, joka hyväntuulisena kuten aina, nautti täysillä vedessä lotraamisesta. Itsekin sain kuin sainkin heitetyksi talviturkin pois, aikani vetkuteltuani, ennen kuin uskalsin heittäytyä veteen. Enpä muista milloin edellisen kerran »»»»

Yleinen  Israel  Historia 
Kommentit

sunnuntaina 04.07.2010

Kohtalon oikkuja vai omia valintoja?

Jostain kuulinkin, että olet päättänyt tehdä aivan uutta vaimoa onnelliseksi. Onnea vain valitsemallesi tielle. Surullista, että pitkä avioliittosi päättyi. Toivottavasti (ilmeisen nopeasti solmimasi) uusi liittosi on tarkasti harkittu. (Anonyymi menneisyydestä) Oheinen menneisyyden kaiun lähettämä kommentti kirvoitti pohdintoja erillisen jutun »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet  Avioero 
Kommentit(2)

torstaina 01.07.2010

Sydämentykytyksiä

Eilen töissä olin ajamassa tavarajunaa ja kun hiljensin  punaisille valoille näin yhtäkkiä teini-ikäisen pojan juoksevan junan vasemmalta puolelta kohti veturia. Pojalla oli pitkäteräinen veitsi kädessään. Se näytti keittiöveitseltä ja ensimmäinen ajatukseni oli aikooko hän hypätä ohjaamoon kimppuuni. Huumehörhöistä ja »»»»

Yleinen 
Kommentit

lauantaina 26.06.2010

Juhannusjuhlilla

Kävin eilen Isonkirjan juhannusjuhlilla. Halusin näyttää uudelle vaimolleni suomalaisia kristillisiä tapoja, enkä itsekään ole käynyt vuosiin oikein missään kristillisessä tilaisuudessa. Kansaa oli todella paljon, mutta en nähnyt juurikaan tuttuja. Paitsi erään ystäväni porukat. Systeemi oli hieman muuttunut siitä »»»»

Yleinen 
Kommentit

torstaina 24.06.2010

Enneunia

Joka uniinsa uskoo, se varjoaan pelkää, toteaa vanha viidakon sanonta. Epäuskottavia kaikessa vaikeaselkoisuudessaan ne yleensä ovatkin. Mitä unet oikeastaan ovat? Asiaa on tutkittu paljon. Tyhjentävää johtopäätöstä on vaikea tehdä. Omasta mielestäni unet ovat pääsääntöisesti "tunnekuvia", unennäkijän omia tunteita, »»»»

Yleinen 
Kommentit

lauantaina 12.06.2010

Onnea äidille!

Äitini täytti eilen 11.6.2010 kunnioitettavat 80 vuotta. Erityisestikin, koska hän on sairastellut erilaisia vaikeita tauteja koko elämänsä, tuberkuloosia myöten. Siihen aikaan äitini joutui olemaan hyvin pitkään sairaalassa, eikä isälläni ollut lasten kanssa mahdollisuuksia käydä häntä katsomassa kovinkaan usein. »»»»

Yleinen 
Kommentit

lauantaina 05.06.2010

Papin aamesta ja vähän muustakin

Pitänyt niin kiirettä, etten ole ehtinyt blogia päivittää kuukauteen! Eihän ennen ollut näin. Vai oliko? Tulee mieleen Saarnaajan kirjasta sanat "Älä sano: - Mikä siinä on, että entiset ajat olivat paremmat kuin nykyiset? Sillä sitä et viisaudesta kysy". »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet 
Kommentit

tiistaina 27.04.2010

Mielivaltaista sakotusta

Ambulanssille parkkisakko. Tähän se menee. Koska yksityiset pysäköinninvalvontafirmat elävät muiden virheistä, niin luonnollisesti virheitä hakemalla haetaan vaikka mistä. Liikeideana toisten virheisiin perustuva yksityisen yritystoiminnan kannattavuus on todella absurdia »»»»

Yleinen  Poliisiasia 
Kommentit

lauantaina 03.04.2010

Toista toisen eteen

Ollessani lapsi isälläni oli tapana kehoittaa minua "heittämään toista toisen eteen", jolloin pitkäkin matka joutuu kuin itsestään. Tarkoitti kävelyä. En yleensä esim. käytä hissiä, vaikka talosta sellainen löytyisikin vaan mieluummin kävelen pitkin portaita. Hyvää hyötyliikuntaa. Erityisesti pidän käsikädessä »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet  Historia 
Kommentit

perjantaina 19.03.2010

Taas minua huijattiin!

Varokaa kauppojen edustoilla vaanivia "tuulilasin korjaajia". Aina vaan luotan ihmisten valheisiin ja sitten saan juoda pettymyksen karvasta kalkkia. Olen minä kyllä uskomattoman sinisilmäinen! Ja lammasmainen, kun en osaa vaatia oikeuksiani paikan päällä. Murisen jälkeen päin. Volvon tuulilasissa oli pari hyvin »»»»

Yleinen  Poliisiasia  Autot 
Kommentit

maanantaina 15.03.2010

Siinä se nyt on: Volvo 460 automaatti

Volvo merkkiä minulla ei vielä ole ollutkaan.. Eikä automaattivaihteistoa.. Aika näyttää paljonko tarvitsee rassata. Toivottavasti ei paljoa. Toivon, että edes kerran elämässäni onnistaisi autokaupassa, vaikka en jaksanutkaan alkaa kierrellä vaan ostin tämän heti, kun oli melko vähän ajettu »»»»

Yleinen  Autot 
Kommentit

keskiviikkona 13.01.2010

Täyttä hunajaa

Oletko rakkauden ritari vai seksin sankari? "Olet täyttä hunajaa ja siirappia. Makeannälkäisen unelmakumppani. Seksille ei jää tilaa sanavarastossasi, sinä vain ja ainoastaan Rakastelet. Mieluiten pitkään ja hartaasti" Olenko minä tuollainen? Testissä kysytään "miten entiset kumppanit kuvailisivat »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet 
Kommentit

tiistaina 12.01.2010

Mihin tarvitsen naista?

Pyykinpesukoneeseeni tuli vika muutama päivä sitten. Se ei tyhjentänyt vettä, vaan vatkasi koko ajan samaa vettä ja jätti pyykit veteen ohjelman loputtua. Yleensä noin voi tapahtuu, jos suodatin on tukossa, mutta nyt ei johtunut siitä. Harmitti, kun tuli ylimääräistä »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet 
Kommentit

sunnuntaina 10.01.2010

Keski-iän kriisi?

Wikipedia esittää kolme ikähaarukkaa keski-iälle: 40-60, 45-60, 40-65. Joten elän nyt sitten suunnilleen keski-iän keskivaiheitta. Keski-iän kriisi mulla taisi olla jo alle kolmekymppisenä. Mikäli se on sitä, että valittaa olevansa liian vanha. Valituissa Paloissa oli juttu miehen keski-iän kriisistä »»»»

Yleinen 
Kommentit

keskiviikkona 06.01.2010

Rasittaa kaikki!

Huomattavasti helpompaa olisi ollut muuttaa kesällä! Mikäli ei sataisi vettä. Rasittavaa sekin olisi. Mutta nyt on rasittavaa, kun koko ajan pakkasta. Varmaan pari kuukautta, siis aivan koko ajan muuttoa tehdessä, että tuntuisi oikein kurjalta! Ja lunta tietenkin pitää sataa joka »»»»

Yleinen  Muutto 
Kommentit(2)

lauantaina 02.01.2010

Uuden vuoden ennustuksia ym.

Pitäisi nukkua, mutta tässä vain kukun kellon ollessa puoli viisi aamulla.. Aattoiltana järjestelin paikkoja uudella asunnollamme. Palatessani takaisin kotiin oli Veli Reijo tullut sillä aikaa kylään. Hän jäi kyläilemään muutamaksi yöksi. Poikani ovat välillä auttaneet tavaroiden roudaamisessa kämpälle. Poikani sanoi, »»»»

Yleinen  Uusivuosi  Muutto  Buddhalaisuus 
Kommentit

torstaina 17.12.2009

Asunnon etsintää

Kävin poikieni kanssa katsastamassa asunnot. Lähempänä keskustaa tynttäsi heti. Bad fiilings. Ahdistava. En halua muuttaa siihen. Keskustaa kauempana oleva huoneisto aiheutti positiivisen fiiliksen. Se oli jokseenkin siistissä kunnossa ja huoneistossa vielä toistaiseksi asuva kehui taloa hiljaiseksi. Huonejärjestys oli kuitenkin melko »»»»

Yleinen 
Kommentit

keskiviikkona 16.12.2009

In God we Trust

“Jumalaan me luotamme” lukee dollarin setelissä. Nukuin huonohkosti viime yön. Siinä pyöriskellessäni päätin luottaa Jumalaan minäkin, ainakin rukoilla, jospa Jumala ei olisi minua hylännyt syntieni tähden. Rukousvastauksista olen tottunut ajattelemaan, että toivotut vastaukset tulee yleensä aina viime tipassa, kun »»»»

Yleinen  Kristinusko 
Kommentit

lauantaina 17.10.2009

Ostin söpön lompsan..

Bangkokin jatujak -markkinoilta ostamani keinonahkaisen rahapussin kolikkolokero hajosi. Sitä ennen hajosi parikin kappaletta Suomesta ostamiani halpispusseja. Niitä ennen hajosi hieman kalliimman nahkapussin kolikkolokeron vetoketju. Nahkalompsa ehti kuitenkin palvella vuosia. Kokemuksistani voi päätellä, että halpispussien ostolla ei välttämättä säästä, jos »»»»

Yleinen  Shoppailu 
Kommentit

sunnuntaina 16.08.2009

Antamisen kirous

Autuaampi on antaa kuin ottaa. Iloista antajaa Jumala rakastaa jne. Minulle kuitenkin lahjojen antaminen ja pyyteetön hyvän tekeminen toisille ollut kuin kummallinen kirous, josta olen saanut kiitokseksi lähinnä potkun persuuksiin ja hyvän mielen sijasta surua ja ahistusta. Mitä isompi ja arvokkaampi »»»»

Yleinen 
Kommentit

torstaina 06.08.2009

Oman elämänsä elokuvissa

Tietyissä tilanteissa monet sanovat elämänsä kulkeneen kuin filminauhana silmiensä editse. Oma elämä tosiaan on kuin elokuvaa, jonka itse käsikirjoittaa, ohjaa ja näyttelee pääosaa kuin Clint Eastwood ikään. Sivurooleissa ovat kaikki ne kanssaihmiset, joita elämänsä varrella kohtaa. Jotkut voivat »»»»

Yleinen 
Kommentit

sunnuntaina 26.07.2009

Tunteilla rahastusta

Nykyään on helppoa löytää netistä seuraa rekisteröitymällä johonkin seuranhaku- tai deittipalveluun. Valitettavasti myös häikäilemättömät huijarit - eräänlaiset nykyajan auervaarat - ovat myös keksineet nämä palvelut. Lipevästi liirumlaarumia valehdellen he manipuloivat romantiikannälkäisten tunteita tai muuten vain auttamishaluisia ihmisiä saadakseen heiltä aineellista »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet  Some  Poliisiasia 
Kommentit

perjantaina 19.06.2009

Juhannukseni ennen ja nyt

Juhannus lienee suomalaisten suurin kansanjuhla sydänkesällä, vuoden valoisampaan aikaan, siinä missä Joulu on sitä sydäntalvella, vuoden pimeimpään aikaan. Muuta yhteistä juhlilla ei sitten olekaan. Juhannuksen vietto on keskivertosuomalaiselle kaikkea muuta kuin kristilliseen perinteeseen kytkeytyvä hartauden harjoitus Johannes Kastajan »»»»

Yleinen  Historia 
Kommentit

keskiviikkona 20.05.2009

Ilmiö

Se tapahtui taas!  Tuhannen ja yhdennen kerran. Kutsun sitä ilmiöksi. Pyöräillessäni tänään kotiin, pyörätie oli muuten tyhjä kulkijoista, paitsi edessäni käveli kaksi naista taluttaen kahta koiraa. He valtasivat suurimman osan pyörätien leveydestä. Valmistauduin ohitukseen ja »»»»

Yleinen 
Kommentit

tiistaina 12.05.2009

Itken kuin mies

Kun olin lapsi, itkinpä tai nauroin, niin isälläni oli ikävä tapa sanoa kuinka minusta "ei tule miestä minkään näköistä". En tiedä miksi hän niin sanoi. Kuulun niihin suomalaisiin miehiin, jotka itkevät harvoin. Suomalainen mies ei itke, eikä naura. "Mies »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet 
Kommentit

keskiviikkona 11.03.2009

Ei, järkytys!

Ajattelin ihan muusta kirjoittaa, mutta kun avasin Iltalehden, niin kauhu-uutinen löi silmille: 17-vuotias tappoi koulussa ja pakomatkalla: Ainakin 15 kuollut (IL, Ke 11.3.2009) Tällä kertaa Saksassa! Tulee mieleen kuinka vuosia sitten kirjoitin joillakin kristillisillä areenoilla "ennustuksia" riivaajien enentyneestä aktivoitumisesta tulevina »»»»

Yleinen  Poliisiasia 
Kommentit(4)

sunnuntaina 01.03.2009

Netti-lynkkaajat

Villinlännen elokuvissa toistuu usein teema, jossa aivottomaksi ja meluavaksi roskasakiksi kuvattu ihmisjoukko kiihkoutuu yhden tai muutaman harvan yllytyksestä ja saa lisää voimaa toistensa kiihkosta ja raastavat väkivalloin rikoksesta epäillyn lynkattavaksi, ilman oikeudenkäyntiä. Usein näissä elokuvissa lynkattava on syytön ja »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet  Poliisiasia 
Kommentit

tiistaina 17.02.2009

Sokea ja saattaja

Kun eilen matkustin IC-junan "koirankoppi" -vaunussa töihin, nousi samaan vaunuun kaksi nuorta, poika ja tyttö, kahden saksanpaimenkoiran kanssa. Toisella koiralla oli opaskoiran varustus. Konduktöörin tarkastaessa lippuja tyttö sanoi hänelle, että he ovat "sokea ja saattaja". Minulle jäi epäselväksi kumpi »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet 
Kommentit(8)