Monet kyselevät miksi Norjassa tapahtui kuin tapahtui ja miettivät syitä ja seurauksia, mikä aiheutti tragedian. Jos minulta kysyttäisiin, niin  mielestäni kaikki paha on synnin seurausta. Jotkut ihmiset vajoavat synneissään eläimen tasolle ja tekevät kauhistuttavia tekoja. Eläimellä ei ole moraalikäsityksiä, ei syntiä, ei hyvää, eikä pahaa, ei omaatuntoa, joka heille hyvän ja pahan eroista kolkuttelisi ja varoittaisi valitsemasta pahaa. Vain ihmisellä on tällainen ominaisuus.

Mutta, eläimetkään, vaikka niillä ei ole omaatuntoa, eivät tapa summittaisesti niin paljon kuin ehtivät, vaan niitä ohjaa nälkä, vaistot ja pelko. Jos eläin alkaa käyttäytyä raivopäisesti sarjamurhaajan tavoin, on kyse häiriintyneestä eläimestä. En ole kylläkään kuullut häiriintyneistä eläimistä, jotka Norjan ampujan tavoin riehuisivat. Tappajabakteerit ja virukset tekevät poikkeuksen, mikäli niitä voidaan eläimiksi kutsua.  Eivät ne kasvejaan ole. Norjan ampuja, kouluampujat ja muut massamurhaajat ovat kuin tappavia tauteja aiheuttavat virukset.

Ovatko he silloin syyntakeettomia? Mielestäni eivät. Jokainen vastaa synneistään itse. Siteeraan tuoreen kansanedustajan,James Hirvisaaren, kommenttia Uuden Suomen blogissa:

"Tapahtuman voi siis hyvin arvella olevan osaltaan seurausta väärän maahanmuuttopolitiikan aiheuttamista vakavista lieveilmiöistä. Se ei tietenkään kokonaan selitä verilöylyä, mutta uskon sen olevan vahvasti osasyyllinen.

Tyypillä kilahti kun tuli mitta täyteen.

Terroriteon kohteeksi hän ei kuitenkaan valinnut maahanmuuttajia (jotka hän ilmeisesti tiesi oman kulttuurinsa vangeiksi) vaan sen tahon, joka on eniten edistänyt monikulttuurisuutta Norjassa. Hän iski vihaamiensa poliitikkojen kaikkeinpyhimpään" (Hirvisaari, Uusi Suomi)

Mielestäni on helppoheikkimäistä pistää maahanmuuttajien tai  maahanmuuttopolitiikan piikkiin kaikki ongelmat, jopa massamurhat! Em. blogi-siteerauksen logiikka on kuin yksi yhteen sen väitteen kanssa, että raiskaukset johtuvat siitä, että naiset pukeutuvat liian seksikkäästi.
Todellisuudessa, vaikka olisi minkälainen pukeutuminen tai politiikka, niin kenenkään ei ole pakko raiskata ja tappaa. Joka niin tekee, on tekoon syypää. Kuten Norjan tapauksessakin, syy on yksin tekijän, eikä minkään "väärän maahanmuuttopolitiikan". Ihmisellä on ollut alusta asti tapana sysätä vastuu toisille omista väärintekemisistään. Aatami syytti Eevaa ja Eeva globaalisti "politiikkaa", käärmettä.

Voimme kuitenkin kysyä mistä johtuu, että jotkut ihmiset menettävät ihmisyytensä täysin, jota ei maan pimeimmissä kolkissakaan kaikille tapahdu. Jos ihminen uskoo, että hän on pitkässä ketjussa vain eläin eläinten joukossa, joka luo oman moraalinsa, eikä mitään globaalia hyvää tai pahaa ole olemassa, ei Jumalaa, ei tuomiota, ei taivasta, ei helvettiä, ei kuolemanjälkeistä elämää, niin voidaanko muutakaan odottaa? Ihmisyytensä menettänyt voi tehdä miten kauheaa tahansa hymyissä suin, koska hänestä se ei ole kauheaa. Eivät viruksetkaan tunteile kuolemaa kylväessään.