torstaina 20.12.2018 22:50

11-vuotiaalle amerikkalaistytölle annettiin vain kuukausia elinaikaa – aivokasvain katosikin yhtäkkiä itsestään. Iltalehti 19.12.2018

Ikionnelliset vanhemmat kokivat varsinaisen joulun ihmeen, kun heidän lapsensa aivokasvain olikin kadonnut.
Yhdysvaltain Austinissa asuva 11-vuotias Roxli Doss sai diagnoosin harvinaisesta, leikkauskelvottomasta aivokasvaimesta kesällä…

torstaina 17.01.2019

In Memoriam

Blogi ei enää päivity. Rauno menehtyi sairauden uuvuttamana tiistaina 15.1.2019, kello 13:59. Ikävä ei lopu. R.I.P – Raunon muistolle. Kiitos sinulle Rakunet-blogin seuraamisesta.

Muistokirjoitus: In memoriam – rakkaalle isälleni.

Ajattelen, että ajallinen elämä on kuin tuulen henkäys. Lahja, jonka Jumala on antanut, Se viheltää nopeasti ohitse vaikka yli satavuotiaaksi eläisi. Rangaistuslaitos tai ei, maailmassa on vielä jäljellä paljon kaunistakin nähtävää ja koettavaa.

Toimita talosi (22.01.2017)

Junani jatkaa matkaansa, vaikka itse en enää olekaan puikoissa. Kuka sitä ajaa ja mitä matkalla tapahtuu, en osaa sanoa, mutta seuraava asema näyttäisi häämöttävän taas.

Muuttuvat laulut (14.10.2011)

”Se on täytetty”. Kaikki lienee minunkin osaltani täytetty. On saavutettu unelmat, on taloja laitettu, autoja osteltu ja kierretty vähän mualimaakin. Lapset ovat isoja ja pärjäävät ja täytyy pärjätä omilla siivillään. Samoin vaimoni pärjää.

Jospa aamulla en nousiskaan, nukkuisin vain pois, ja avaisin silmäni Uudessa Jerusalemissa, ilman mitään pelottavia välivaiheita ja tunneleita, jos ei kerran erikoiskyytiä ole luvassa. Siellä saavat väsyneet levätä, siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta.

Unelmia virtuaalisessa tosielämässä (27.05.2011)

 

Yleinen  Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa In Memoriam

torstaina 20.12.2018

Palliatiivisella poliklinikalla

Tänään kävin ensikertaa palliatiivisella poliklinikalla keskustelemassa lääkärin ja hoitajan kanssa. Lääkäri oli uusi kasvo, hoitajan olen tavannut ennenkin. Myös jonkun läheisen toivottiin tulevan mukaan, joten vaimoni oli siellä myös.

Ehkä noin tunnin keskustelimme, lähinnä siten, että pääasiassa lääkäri ja joskus hoitaja kyselivät minulta vointiini liittyviä asioita. ”Lapio-aihekin” lipsahti asialistalle, mutta en halunnut isommin ruveta keskustelemaan aiheesta, eikä minua siihen mitenkään myöskään painostettu.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa Palliatiivisella poliklinikalla

maanantaina 17.12.2018

Vain usko jäljellä

Hakeuduin hiljattain vuodeosastolle, josta käsin on helpompi mennä hoitoihin. Sain yksityishuoneenkin välttääkseni infektiota. Kovan onnen hammas, jonka tarina alkoi jo kesäkuussa, ei ole jättänyt minua rauhaan. Tällä viikolla hammasaukkoon olisi pitänyt tehdä kirurgin operaatio nukutuksessa, mutta se jouduttiin perumaan.

Samoin jouduttiin perumaan oikean jalan kivun lievittämiseksi suunniteltu sädehoito. Kuten myös tammikuuksi 2019 kaavailtu syto-hoito. Syy perumisiin oli liian vähäinen verihiutaleiden määrä. Kun normaaliarvo on 150, niin minulla se oli viimeisimmässä verikokeessa 42.

Kädet pystyyn

Lääkärien mukaan operaatiot söisivät ne vähäisetkin hiutaleet ja menehtyisin nopeammin. Lääkärit nostivat kädet pystyyn ja heittivät pyyhkeen kehään. Paukut ovat loppu!

En päässyt toivomaani Lutetium-177 hoitoonkaan. Yksi sanoi, ettei se pure maksapesäkkeisiin. Toinen sanoi, että siitä on liian vähän tutkimustietoa ja mitä on, niin tulokset ristiriitaisia. Joillekin siitä on ollut hyötyä, joillekin haittaa. Lisäksi hoito tehdään Helsingissä, joka voi olla minulle rasittavaa. Todellinen syy lienee taloudellinen. Hoito on kallista, eikä minuun uskota kannattavan satsata.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit(11)

perjantaina 23.11.2018

Köpöukkoilua

Köpöukko on ukko, joka ”köpöttää”. Hän ei kävele normaalisti, vaan etenee hitaasti lyhyin askelvälein hipsuttamalla. Joskus olen ajatellut, että saakohan joillakin sairastuminen korostamaan omaa surkeutta ja omaksumaan ikään kuin köpöukon roolin, vaikka pystyisi kävelemään normaalistikin.

”Pilkka” on sattunut omaan nilkkaan, kirjaimellisesti. Minusta on tullut köpöukko. Ei tarvinnut ottaa roolia. Ihan automaattisesti se alkoi, köpötys, kun tarpeeksi jalkoihin sattui.

Merkillinen  oikean jalan hermokipu yhdistettynä voimattomuuteen on pistänyt minut itkemään, kun kipu on välillä ollut niin ankaraa. Lääkäri kirjoitti neuropaattiseen kipuun Lyrica -nimistä lääkettä, jota myös käytetään epilepsiaan ja ahdistuneisuushäiriöön. Se on siis mielialalääke.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa Köpöukkoilua

perjantaina 16.11.2018

Tänään parempi päivä

Eilinen oli aika paha noin klo 2:sta puoleen yöhön. Kovia kipukohtauksia. OxyNormia kului yhteensä 3x10mg. Kärsimys päättyi 1mg Panadoliin puolen yön maissa. Oli pakko ottaa, vaikka lääkäri suosittelisi etten ottaisi Parasetamolia kuumetilanteen seuraamiseksi.

Panadol alkoi puremaan ja nukahdin. Heräsin 6.30 vaimoni valmistautuessa työharjoitteluun lähtemiseen. Mittasin kuumeen, 36.6°. Oikeaa jalkaa särki lievästi. Otin ennaltaehkäisevästi yhden 5mg OxyNormin. Myös aamulääkkeet 1,5 kpl 20mg Prednisolon kortisonia, yhden Somacin vatsan suojaksi, yhden 100mg Doxitin antibioottia ja yhden Kalcipos-D ravintolisän.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa Tänään parempi päivä