1. Olin jotain 19 vuotias, kun sain ajokortin ja ensimmäisen autoni ostin. Se oli "Hitlerin kansanauto", Wolkswagen, kuplavolkkari. Myyjä oli yksityinen naishenkilö. Autossa oli heikkotehoinen 6 Voltin sähköjärjestelmä »»»»
Amstradin ajoista lähtien olen koodaillut jotain joutavan päiväistä harrastusmielessä. Vielä eläkeläisenäkin markunaskaretta riittää iltapuhteiksi. PHP:llä olen tuunannut blogiini Wordpress-teemaa ja tehnyt mm. sivupalkissa olevan "Mannalappu" -ohjelman, joka näyttää satunnaisia raamatunjakeita hieman laajemmassa kontekstissa.
Pieniä PHP- ohjelmia voi kehittää ja »»»»
Kun olin lapsi, mummoni tapasi toisinaan kysyä: "mitä sinä aina virittelet?". Virittelyjeni kohteena saattoi olla herätyskello, vanha radio, mopo, milloin mikäkin kone, jonka hajotin osiin ja kokosin. Joskus sain niitä »»»»
Vaimoni kaipaili kauko-ohjattavaa portinavaajaa, joka, varsinkin pimeän aikaan olisi kätevä. Kaupallinen porttikoneisto ei oikein tullut kysymykseen. Ne maksavat maltaita, jopa yli tuhat euroa ja halvimmillaankin ylittäisivät eläkeläisen budjetin, varsinkin, »»»»
Pariviikkoa hurahtanut tuosta vaan, niin ettei ole ehtinyt blogiakaan päivittää. Paluu Suomeen oli väsyttävä. Pitkä bussi-lento-juna-matkan jälkeen poikani tuli asemalle vastaan autollani, joka oli ollut hänen »»»»
Reilu pari kuukautta sitten, vaimoni ollessa Bangkokissa, hänen entinen miehensä oli pelastanut ilmastointikoneen jäähdyttimen tuulettimeen lentäneen kyyhkysen, jonka toisen siiven kärki oli ruhjoutunut, niin ettei lintu pystynyt lentämään.
Vaikka ex-mies ei ymmärtääkseni varsinaisesti »»»»
17.10 satoi vuoden ensilumi. Piha peittyi valkoiseen vaippaan. Ennen kuin niin tapahtui, uskoin kerrankin säätiedotusta ja kiirehdin vaihtamaan autoon talvirenkaat. Sen tehtyäni keräsin grillauspaikan penkit, haravat, lapiot, vesitynnyrin ym. kesän ja syksyn pihalla lojuvat romppeet talvelta piiloon. Hyvä ajoitus. »»»»
Valokuvien järjestely on asia, jota ei kuunaan saa loppuun tehdyksi. Jonkin verran vanhan ajan paperikuvia olen "järjestänyt" albumeihin, joissa ne ovat enemmän tai vähemmän sekaisin, eikä niistä tiedä »»»»
Kuutelen silloin tällöin YouTubesta Kari Tapion kappaletta "Olen suomalainen". Sanat hivelevät hienosti perisuomalaisia tunteita. Mutta...
Olen aina luullut, että "Olen suomalainen" on suomalainen. Tänään sattumalla selvisi, että, mitä ihmettä, eihän se olekaan suomalainen, vaan käännösiskelmä! Alkuperäinen on italiaano »»»»
Miniläppärissäni aiemmin välttävän jouheasti toiminut Elementary jäätyi usimman päivityksen jälkeen jo buutissa johonkin "ahci" - virheeseen. En saanut vikaa poistettua kohtuullisessa ajassa, joten ajattelin, että uuden distron asentamisen on helpompaa. Joku muu distro kuitenkin kuin Elementary. Googlettamisen kärkeen nousee »»»»
Aika rientää kuin tuulen siivillä. En ole puoleentoista kuukauteen saanut aikaseksi päivittää blogianikaan. Pian kesä mennyt on ja syksy saapuu. Tosin tänä vuonna ei kesästä paljon voida puhua. Ilimoja on pidellyt. Suorastaan sää ollut ihan hanurista. Tai paremminkin Esterin »»»»
Jos lasketaan mukaan ensimmäisen vaimoni nimissä olleet kaksi autoa ja toisen vaimoni nimissä oleva yksi auto, niin minulla on ollut yhteensä 16 autoa. 1. Ensimmäinen autoni oli 6 V järjestelmällä toiminut "kupla" Wolkswagen. Olin silloin 19 vuotias. Vanhempani »»»»
Enää ei ole kyse nesteen vaihtelusta. Olen oikeasti saanut muutaman kilon pois. Syynä ehkä se, kun aloitin pyöräilykauden ja olen jo monena päivänä mennyt pyörällä töihin. Kohta lähden taas. (lisää…) »»»»
Vaimoni teki tänään "sarvia". Avustin häntä hieman. Tuntuu hyvältä monet asiat, joita hän ei ole kuunaan tehnyt paitsi minun kanssa, kuten leipominen. Thaimaassa monet eivät isommin harrasta ruoanlaittoa ja »»»»
Miksi elämä tuntu nykyään niin kiireiseltä? Miksi tuntuu, ettei ehdi tehdä mitään? Puhumattakaan, että ehtisi harrastaa. "Pitäisi tehdä" - listani on pitkä. Sain sentään eilen vihdoin vaihdettua talvirenkaat polkupyörääni, joten voin hyvillä keleillä ajaa talvellakin töihin, eikä vaimoni tarvitse »»»»
Edellisessä jutussani kerroin miniläppärini näytön korjauksesta. Tuotti iloa saada minikone kuntoon melko edullisesti. Toinen ilonaihe oli saada vihdoin Bemari pois käsistäni ja parkkipaikalta.
Kun ostin Volvon, autokauppias ei ottanut Bemaria vaihdossa. Tarjosin sitä loputa ilmaiseksi muutamille ystäville, kunhan veisivät sen »»»»
Niin se vaan on, että jos luottaa sokeasti ihmisiin tulee pettymään karvaasti. Ja jos luottaa uskovaisiin, niin tulee pettymään vielä karvaammin. Uskovaisilla ja Jumalattomilla ei ole muuta eroa kuin se, että loppupeleissä uskovaiset pääsevät taivaaseen ja jumalattomat joutuvat helvettiin. »»»»
Meillä on ollut jotain viitisen vuotta undulaatteja. En kärsi pitää niitä ahtaassa häkissä, eikä lemmikkieläinkaupoista saa valmiina kovin suuria. Toisekseen ne ovat erittäin kalliita. Joten päätin konstruoida itse halvalla sopivan kokoisen entisen omakotitaloni nurkkaan. MInulla oli autotallissa tallella minkkiverkkoa, »»»»
Kuten olen tainnut aiemminkin kertoa, joudun usein matkustaa työmatkoilla matkustajaosastossa ja käytän silloin yleensä IC -junissa ns. "koirankoppia", vaunuston päässä olevaa pientä lemmikkiosastoa. Siellä on lähes aina tilaa, jopa tyhjä.
Tällä kertaa siellä istui asiakkaana nuori nainen, isohkon ja karvaisen »»»»
VR on keksinyt itselleen oivan mainosteeman "Kivimiehet" Eliel Saarisen suunnitteleman Helsingin Rautatieaseman Kivimies - patsaiden innoittamana. Symboliikassa lienee jotain perisuomalaista. Eräs ulkomailta Suomeen muuttanut henkilö, verratessaan meitä kotimaansa asukkaisiin, teki havainnon kuinka suomalaiset kadunkulkijat ovat "stone faces", kivikasvoja, »»»»
Tänä aamuna katsoessani lintuhäkkiin ihmettelin, kun Tipi istui oksalla yksin hiljaa, eikä Taunoa näkynyt missään! Niko sen sitten löysi häkin pohjan peitteenä olevien sanomalehtien alta - kuolleena. Se oli kuin haudattu sinne, siististi. Tipikö sen oli haudannut? Kuka muukaan? »»»»
Tänään tuli taas värjättyä. Ei kaiketi ole kovin yleistä, että suomalaiset miehet värjäävät hiuksiaan, ei ainakaan minun ikäluokassani. Minä värjään, koska mielestäni harmaa ei ole charmikasta.
Käytän yleensä Schwarzkopf:n Live Color XXL nro:89 "Bitter Sweet Chocolate" -väriä, johon sekoitan hieman »»»»
Hoyan 58mm HMC UV-suodinkin tuli perille tänään pehmustetussa kirjeessä suoraan postilaatikkoon n. puolella hinnalla postikuluineen siitä, mitä sama tuote näyttää maksavan suomalaisissa kaupoissa keksimäärin. Tosin hintahaitari on melko suuri eri kauppojen välillä. »»»»
Ennen vanhaan tuli kirjoiteltua aktiivisesti mielipiteitä lehtien yleisönosastoihin, useimmat omalla nimelläni. Ne olivat pääasiassa kristillis-uskonnollisia kannanottoja elämän eri aloilta.
Enää en samalla tavalla jaksa innostua kuin nuorempana, enkä välttämättä edes kirjoittaisi kaikesta samalla tavalla. Mielikin muuttunut joissakin asioissa. Vaikka kirjoitukseni »»»»
Kuten edellä kirjoitin tulin hankkineeksi Canon 1000D harrastelija-järjestelmäkameran + settiin kuuluneen kuvanvakaimella varustetun 18-55mm pikkuzoomin. Kokemuksen kamerasta ovat vielä vähäiset, mutta ainakin näin isokätisen kouraan se sopii aika huonosti. Otetta parantamaan tilasin netistä edullisen tarvike-akkukahvan (Phottix) kahdella akulla. »»»»
Kameratekniikka kehittyy huimaa vauhtia ja markkinoille ilmaantuu jatkuvasti toinen toistaan paremmiksi mainostettuja pokkarikameroita, joissa ulottuvan zoomin ja järkkärimäisten ominaisuuksien lisäksi on teräväpiirtovideon tallennus. Tulevaisuus on pokkarien, koska valtaosa kameroiden ostajakunnasta ostaa sellaisen. On helppo ennustaa, että painavat ja vaikeasti »»»»
Ihminen on siten rakennettu, että se ei oikein osaa olla tekemättä mitään. Jo pienet lapset helposti turhautuvat, elleivät keksi mitään mukavaa puuhaa ja takertuvat äitinsä helmoihin, josko häneltä löytyisi vinkkejä: "äiti, mitä minä tekisin?".
Jos »»»»
Aloitan vastauksen kysymällä itseltäni vastakysymyksen: mikä on blogi?
Blogin määrittely ei ole kovin yksioikoista kuten Wikipedian selityksistä ilmenee. Erään määritelmän mukaan blogi on "julkinen nettipäiväkirja". Päiväkirjasta minulle tulee mieleen lasten ja teinityttöjen, tai Iines Ankan, "rakas päiväkirja", jonka kukkakoristeiset »»»»
Kiinnostuessani jokunen vuosi sitten blogi-kirjoittelusta aloin etsiä tarkoitukseen sopivaa sisällöntuotto-ohjelmaa (CMS, Content Management System). Ilmaisen löytyminen ei ollut vaikeaa, sillä niistä suorastaan runsaudenpula. Vaikeinta oli löytää juuri se sopiva. Tällä sivulla voi tehdä vertailuja järjestelmien ominaisuuksista, joskin tiedot »»»»
KOMMENTIT
Cogito, ergo sum - Rollemaa: Pena in memorian
Cogito, ergo sum - Rollemaa: Unelmia virtuaalisessa tosielämässä
Anonyymi: Tyttöystävälleni myönnettiin viisumi!