Varokaa kauppojen edustoilla vaanivia ”tuulilasin korjaajia”. Aina vaan luotan ihmisten valheisiin ja sitten saan juoda pettymyksen karvasta kalkkia. Olen minä kyllä uskomattoman sinisilmäinen! Ja lammasmainen, kun en osaa vaatia oikeuksiani paikan päällä. Murisen jälkeen päin.

Volvon tuulilasissa oli pari hyvin pientä kiveniskun orkosta vierekkäin ja toisesta lähti molemmin puolin, noin puolen sentin, pituinen hiushalkeama. Olen jostain lukenut, että orkoset voi korjata lähes näkymättömäksi täyttäen jollain aineella, hartsilla mahdollisesti. Olin menossa Biltemaan ja ajattelin samalla kysyä saako hän ne piiloon. Tyyppi sanoi, ettei niitä saa kokonaan näkymättömiksi, mutta pienemmäksi ja vähemmän näkyväksi. Kysyin toistamiseen, että varmastiko pienemmäksi ja hän vastasi niin tapahtuvan. Hinta 40 euroa. Uskoin hänen puheita ja ajattelin, että kohtuullinen hinta, jos orkoset häviää osaksikin. Häiritsivät, vaikka ne ei isoja olleetkaan ja myös hiushalkeama saattoi laajeta. Mies lupasi tehdä työn odottaessa ,sillä aikaa, kun käymme kaupassa.

Kaupasta palattuamme orkoset näkyivät selvemmin kuin aiemmin, paitsi, että niitä oli entisten lisäksi kaksi lisää, pienet sameat poraukset hiushalkeaman molemmin puolin estämään laajentumisen. Sanoin, että näkyyhän ne orkoset. Nyt miehen puheet olivat toiset kuin kauppaa tehtäessä. Tyyppi selitti makeilevasti, että orkoset olivat vanhoja ja likaantuneita, eikä niitä saa piiloon ja että hän  ”korjasi” joitakin muitakin pieniä iskeytymiä samaan hintaan, vaikka aiemmin sanoi, ettei niille ole tarvetta tehdä mitään (Ikkunassa oli pari muutakin millin kokoista pientä kiven osumaa)

En ymmärrä miksi maksoin sovitun summan ilman protestia. Harmittaa. En koskaan opi. Toivottavasti muut autoilijat ovat viisaampia, eivätkä haksahda samanalaisten helppoheikkien ”tuulilasinkorjaajien” ansoihin kuin minä. Silkkaa huijausta ja rahankeräystä minuutin lasinporauksesta, jonka jokainen teeseitse mies osaa tehdä itsekin.