Aamupainoni tänään 92.3 kg

Eilispäivä jäi väliin ja merkkaamatta, mutta pääsin vähällä. Eilen ei ollut nälkä ja söin vain neljä karjalanpiirakkaa kahvin kanssa. Piirakoiden päällä oli muutama kinkkusiivu  ja juustoviipale. Söin myös yhden kevytjogurtin, appelsiinin ja banaanin. Illalla söin kolme pientä muffinsia. Join myös pari lasillista alkoholitonta siideriä, jossa on turhan paljon kaloreita. Kokonaisuutena eilinen energiamäärä jäi pieneksi. Vaikutus ei näin nopeasti kummoinen, mutta laskua kuitenkin, johtui se sitten vaikka vain neste vaihtelusta.

Tämän päivän aloitin aamukahvilla kuten aina. Söin banaanin ja muutaman kinkkuliutun. Päivitän illemmalla lisää mitä tuli syötyä. Mutta tätä kirjoitettaessa näin.

Kumma, kun en pysty syömään oikein mitään ilman jatkuvaa syömisen kontrollointia, mikäli haluan pysyä edes kohtuullisessa kunnossa. Yksi syy yllättävään lähes 10 kilon lisäkuorman syntyyn lienee se, että olen lyönyt laimin kontrollointiani. Lisäksi mättänyt surutta karkkia ja suklaata, jotka ovat olleet heikkouteni aina.