Ambulanssille parkkisakko. Tähän se menee. Koska yksityiset pysäköinninvalvontafirmat elävät muiden virheistä, niin luonnollisesti virheitä hakemalla haetaan vaikka mistä. Liikeideana toisten virheisiin perustuva yksityisen yritystoiminnan kannattavuus on todella absurdia ja ihmetyttää miten lupa kyseisenlaisen toiminnan harjoittamiseen heltisi.

Toisaalta sopinee mainiosti suomalaisuuteen, johon olennaisena osana kuuluu toisten virheillä hekumointi. Sääli on sairautta ja anteeksi ei anneta.

En tiedä oliko asialla yksityinen vain julkinen instanssi, joka sakotti minua noin puolen tunnin pikaisesta parkkeerauksesta Jyväskylässä S-ketjuun kuuluvan huoltoasema Shell Veturin pihassa ”pysäköinnistä yksityisalueelle”. Siis huoltoaseman pihassa! Tuntuu aika ihmeelliselle, ikään kuin huoltoasema ei kaipaisi autoilijoita.

Erityisesti sakottaminen tuntui masentavalle kanta-asiakasta kohtaan, koska olen käynyt usein syömässä kyseisessä paikassa. Tulkitsin sakotuksen siten, että Shell Veturi ei minun asiakkuuttani kaipaa, mikä sekin lienee aika tyypillistä suomalaisuutta. Asiakas tuntuu olevan aina väärässä, jos on jotain valittamista, eikä haittaa vaikka asiakas menetetäänkin.

Tein sakotuksesta valituksen pysäköinninvalvontaan, sillä jos olisin tiennyt kyseisen firman sakotuskäytännöstä, olisin ajanut autoni muutaman metrin päässä olevaan parkkihalliin, jonne minulla on vuosikortti. Jos valitus ei mene läpi, äänestän jaloillani, saanpahan ainakin itselleni mielenrauhan, vaikka sillä ei muuta merkitystä olisikaan. Voin parkkeerata parkkihalliin ja käydä Veturin sijasta syömässä jossain muualla, vaikka Lounaskukossa. Mainostan erinomaisena lounaspaikkana myöskin ravintola Genghiskhania.