Sana pandemia nousi ensimmäisiä kertoja tietoisuuteeni vasta lintuinfluenssa uutisten yhteydessä pari vuotta sitten. Uutislähteet hehkuttivat viikkokausia kuinka tämä tappava tauti uhkasi levitä nopeaa aikataululla maailmanlaajuiseksi epidemiaksi, pandemiaksi. Monet maat varautuivat pahimpaan ja tilasivat miljoonia ampulleja lääkkeitä, joiden tehostakaan ei oltu varmoja. Maailmanloppua ei tullut.
Uutiset lintuinfluenssasta harvenivat ja pian se unohdettiin tyystin, kun sen jätti varjoonsa uusi vaara, joka uhkasi koko ihmiskuntaa, sikainfluenssa! WHO, Maailman Terveysjärjestö julisti viime vuonna, että se on nyt se, pandemia. Jälleen tilattiin lääkkeitä valtavat määrät. Viranomaiset loivat strategioita ketkä olivat oikeutettuja saamaan lääkettä ensin.
Työpaikoilla ohjeistettiin pesemään käsiä kuinka kotikonstein voi yrittää torjua tappajaviruksen hyökkäys. Kaksi miljoonaa suomalaista ryntäsi ottamaan lääkettä, jonka tehostakaan ei ollut varmuutta. Pientä nahinaakin syntyi, kun muutamat etuilivat, vaikka heidän ei kuulunut olla ensimmäisten joukossa.
Nyt sitten on tihkunut tietoja kuinka rokotetta jäi käyttämättä huomattavat määrät ja pilaantuu pian varastoissa. Rokote on myös aiheuttanut joillekin vakavia ongelmia. ”Rokote pilasi elämäni” valittaa mm. 19 vuotias Laura Iltalehdessä. Tällaiset uutiset varmistavat, että loput rokotteesta saa pilaantua ihan rauhassa.
Kuinkahan monta miljoonaa euroa hukkaan heitetyn rokotteen arvo lienee, mutta ihan pikkusummista tuskin puhuttaneen. Sikainfluenssan isku jäi vaisuksi sen mediassa saamaan huomioon verrattuna. Maailmanloppua ei tullut taaskaan ja tappava pandemia näyttää lintuinfluenssan tapaan omituisesti kadonneen koko maailmasta kuin tuhka tuuleen. WHOkin julisti: Pandemiaa enää ole ei. Jos se olikin tuulesta temmattu juttu? Epäilläänhän holokaustiakin.
Tutkijat varoittavat, että superbakteerista voi tulla merkittävä maailmanlaajuinen terveysongelma.
Ei hätää kuitenkaan, uusi ja entistä pahempi pandemia kolkuttaa jo ovella. Se on SUPERTAPPAJABAKTEERI, joka on immuuni antibiooteille. Mutta turvallisin mielin voimme luottaa siihen, että lääketehtaat pian kehittävät rokotteen, jolla tappajabakteeri voitetaan. Ainakin lääketehtaat voittavat…
KOMMENTIT
Cogito, ergo sum - Rollemaa: Pena in memorian
Cogito, ergo sum - Rollemaa: Unelmia virtuaalisessa tosielämässä
Anonyymi: Tyttöystävälleni myönnettiin viisumi!