Ei ne varmaan globaalisti vielä viimeiset löylyt olleet, mutta viimeiset tässä talossa. Enkä saanut edes saunaorgasmia. Sillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa, vaikka kutsunkin saunassa silloin tällöin kokemaani rentouttavaa hyvänolon tunnetta tuolla nimellä.
En pysty sanoin selittämään, miltä se »»»»
Huomattavasti helpompaa olisi ollut muuttaa kesällä! Mikäli ei sataisi vettä. Rasittavaa sekin olisi. Mutta nyt on rasittavaa, kun koko ajan pakkasta. Varmaan pari kuukautta, siis aivan koko ajan muuttoa tehdessä, että tuntuisi oikein kurjalta!
Ja lunta tietenkin pitää sataa joka »»»»
Pitäisi nukkua, mutta tässä vain kukun kellon ollessa puoli viisi aamulla..
Aattoiltana järjestelin paikkoja uudella asunnollamme. Palatessani takaisin kotiin oli Veli Reijo tullut sillä aikaa kylään. Hän jäi kyläilemään muutamaksi yöksi.
Poikani ovat välillä auttaneet tavaroiden roudaamisessa kämpälle. Poikani sanoi, »»»»
Matt
24:35-37 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
KOMMENTIT
Cogito, ergo sum - Rollemaa: Pena in memorian
Cogito, ergo sum - Rollemaa: Unelmia virtuaalisessa tosielämässä
Anonyymi: Tyttöystävälleni myönnettiin viisumi!