Miniläppärissäni aiemmin välttävän jouheasti toiminut Elementary jäätyi usimman päivityksen jälkeen jo buutissa johonkin  ”ahci” – virheeseen. En saanut vikaa poistettua kohtuullisessa ajassa, joten ajattelin, että uuden distron asentamisen on helpompaa. Joku muu distro kuitenkin kuin Elementary. Googlettamisen kärkeen nousee ehdotuslistalle kevyille koneille erilaiset Ubuntu-variaatiot LXDE  tai XFCE työpöydillä. Kokeilin aluksi Puppya, joka käynnistyi USB tikulta ongelmitta, kuitenkin mainoksista huolimatta hitaahkosti. Ohjelmat kuitenkin käynnistyvät nopeasti, joskin tikulta ram-muistiin latautuva systeemi tuntui kokonaisuutena aluksi oudolta, koska olen tottunut perinteiseen tietokoneelle asennettuihin järjestelmiin. Myös Puppyn omintakeinen tiedostomuoto ”pet” poikkeaa ”deb” ja ”rpm” -valtavirrasta.

Langaton verkko löytyi ja meni päälle hienosti. Minulla on Bluetooth -hiiri, jolle Puppy ei sisältänyt tukea. Tarvittavat ”pet” tiedostot kuitenkin löytyivät netistä suhteellisen vaivattomasti ja niiden asennus sujui klikkaamalla. Puppy tallentaa istunnon joka kerta erilliseen tiedostoon tikulle tai kiintolevylle. Jos ensimmäisellä kerralla unohtaa tallenuksen tehdä, pitää kaikki asetukset ja asennukset tehdä seuraavalla kerrala uudeleen, mikä on ärsyttävää. Varteenotettava järjestelmä, jos sen vain saisi helposti asentumaan ”perinteisesti” kiintolevylle ja käynnistymään Grub-valikosta, jos on useita järjestelmiä samassa koneessa. Puppyn ideologia on kuitenkin kulkea mukana taskussa muistitikussa, eikä kotoutua tietokoneeseen. Sen voi silti kuitenkin halutessa asentaa, joten kokeilin vaihtoehtoa. Grubin joutuu säätämään käsin, mikä on vaikeahkoa, varsinkin jos Grub on Grub2-tyyppiä. Koska minulla kävin niin, että bluetooth-hiiren joutui sätämään käsin päälle joka kerta bootatessa, niin siirryin katselemaan muita järjestelmiä.

Hyvin paljon Windows 7 muistuttava Linux  ”Maya” Cinnamon oli uskomattoman raskas möhkäle miniläppärille, paljon raskaampi kuin Windows 7 esimerkiksi, joten good bye. Voi olla hyvä systeemi pöytäkoneessa, jos ei kaipaa mitään indikaattoria ohjelmia ja valikkoja käynnistetäessä. Minusta kuitenkin hyvin ärsyttävää, kun klikattaessa näyttää siltä että mitään ei tapahdu, eikä mikään ilmoita siitä mitenkään. Jopa bootti on vain pimeä pöytä. ESC-nappulalla sai perinteisen tekstin vierimään.