Kameratekniikka kehittyy huimaa vauhtia ja markkinoille ilmaantuu jatkuvasti toinen toistaan paremmiksi mainostettuja pokkarikameroita, joissa ulottuvan zoomin ja järkkärimäisten ominaisuuksien lisäksi on teräväpiirtovideon tallennus. Tulevaisuus on pokkarien, koska valtaosa kameroiden ostajakunnasta ostaa sellaisen. On helppo ennustaa, että painavat ja vaikeasti mukana kuljetettavat järkkärit vähitellen katoavat tyystin, jääden korkeintaan kalliimpien mallien – joihin tavallisilla tossunkuluttajilla ei ole varaa – osalta ammattikuvaajien työkaluiksi.
Tällä hetkellä järkkäreitä markkinoidaan voimalla sunnuntaiharrastajillekin. Nyt on hyvä aika ostaa. Jää sitten nähtäväksi toteutuuko ennustukseni ja hintojen lasku jää vain järkkärien viimeiseksi voimainponnistukseksi ennen kuin kevyemmät laatupokkarit lukevat niille madonluvut. Tosiasia kuitenkin, että minäkään tuskin olisin järkkäriä ostanut, ellei hinta olisi pudonnut siedettävälle tasolle. Tosin tosiharrastajien mukaan ostamani Canonin karvahattumalli 1000D ei ole oikea järkkäri, vaan muovinen lelu. Speksien ja käyttötestien mukaan siinä on sama kenno ja lähes samat ominaisuudet kuin isossa veljessä 450D:ssä. Kuvanlaadullisestikin samaa luokkaa kittiobjektiivilla.
Enpä tiedä oliko ostos järkevä, koska minulla on jo entuudestaan pienikokoinen ja kevyt mielestäni kohtuullisen hyvä pokkarikamera Canon Powershot 720 IS, jossa on käsisäädöt ja melkein samat ominaisuudet kuin ostamassani järkkärissä, jopa sellaisia, jotka järkkäristäni puuttuvat. Powershoteihin saa myös RAW ominaisuuden netistä ladattavalla CHDK -laajennuksella.
Kuvanlaadullisestikaan järkkäri ei välttämättä pysty parempaan kittiobjektiivilla. Heikossa valossa värien dynamiikka voi olla parempi. Se vähän ihmetyttääkin, kun kamerafoorumeilla yleensä teilataan kamerasettiin kuuluvat ”kittiobjektiivit”. Tosin tässä Canon 1000 mallissa kitti-objektiiviakin pidetään kohtuullisena. Kuitenkin, jos järkkärin omistaja haluaa laatua, niin pitäisi ostaa pelkkä runko ja erikseen vähintään 1000 euron objektiivi. Miksiköhän sitten puolta halvempiin ja pienempiin pokkarikameroihin voidaan valmistaa ulottuvampi ja valovoimaisempi pienikokoinen objektiivi kuin järkkärikameroiden isokokoiset kittiobjektiivit monien arvostelujen mukaan ovat? Näiltä osin kohtuuhintaisten perustason järkkärien laadun puute mielestäni edesauttaa ennustukseni toteumista.
KOMMENTIT
Cogito, ergo sum - Rollemaa: Pena in memorian
Cogito, ergo sum - Rollemaa: Unelmia virtuaalisessa tosielämässä
Anonyymi: Tyttöystävälleni myönnettiin viisumi!