VR on keksinyt itselleen oivan mainosteeman ”Kivimiehet” Eliel Saarisen suunnitteleman Helsingin Rautatieaseman Kivimies – patsaiden innoittamana. Symboliikassa lienee jotain perisuomalaista. Eräs ulkomailta Suomeen muuttanut henkilö, verratessaan meitä kotimaansa asukkaisiin, teki havainnon kuinka suomalaiset kadunkulkijat ovat ”stone faces”, kivikasvoja, jotka eivät juuri hymyile. Ilmapiiri omassa maassa tuntui hänestä vapaammalta ja rennommalta.

Suomalaiset eivät myöskään katso päin vastaantulevia kohtaamistilanteissa.

Suomalaisille lapsille opetetaan jo pienestä pitäen kuinka ”töllääminen”, eli toisten katsominen, on sopimatonta. Tänään oli kaunis ja lämmin päivä ja tein tavanomaisen pyöräilylenkkini Jyväsjärven ympäri. Halusin nähdä ihmisiä ja näinkin heitä paljon mm. satamassa. Katselin monia tarkoituksellisesti uteliaasti  ”tölläten”. Hyvin harva vastasi katseeseeni. Ihmiset kulkivat eteenpäin hymyttömästi ja sivulle vilkuilematta, katse tiukasti eteen suunnattuna.

Se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin. Kuten myös hiljaa oleminen. Kukaan ei kohtaamistilanteissa puhu, ellei toinen tee aloitetta. Omissa kohtaamistilanteissani lähes aina olen saanut olla se aloitteen tekijä. En minäkään sitä usein tee. Ei ihme, että me suomalaiset tunnemme yksinäisyyttä, koska meillä on suuria kommunikointivaikeuksia tutustua toisiimme edes pienen smalltalkin muodossa. Elämme perheiden ja pienten piirien muodostamissa kuppikunnissa.

Yksin liikkeellä ollessani kuitenkin joskus harrastan smalltalk -aloitteita. En joka tilanteessa, mutta kun teen, niin ne sujuvat mielestäni jo ihan mukavasti. Pyörälenkillä tällaisia tilanteita syntyy mm. Kuokkalan vanhalla sillalla, jonne usein pysähtyy ihmisiä ihailemaan maisemia tai seuraamaan sillan ali lipuvia vesikulkuneuvoja. Tehdessäni aloitteen sentään useimmat, elleivät pakoonkaan ehdi, ovat saaneet sanaisen arkkunsa auki ja muutaman sanan ilmoille pusertaneet vastaukseksi.

Jos smaltalk suomalaisilla takkuaakin, niin kännykkäänsä he puhuvat vapautuneesti isommassakin seurassa. Kummasti kännykän soidessa suomalaiset ikään kuin havahtuvat horroksesta ja alkavat kovalla äänellä kailottaa luuriin. Puhelun jälkeen he vaipuvat takaisin samaan horrokseen ja hiljaisuus on jälleen rikkumaton. Myös humalatila vapauttaa suomalaisten kielenkannat. Silloin he alkavat töristä kuuluvasti paikasta välittämättä, esim. junassa kanssamatkaajille. Humalaisten jorina on lähes aina epämiellyttävää ja rasittavaa skeidaa, mutta silti ne henkilöt, joille he sössöttävät, erityisesti naiset, alkavat hymyillä ja ylläpitää smalltalkia örisijän kassa! On tämä ihme kansa!