torstaina 20.12.2018 22:50

11-vuotiaalle amerikkalaistytölle annettiin vain kuukausia elinaikaa – aivokasvain katosikin yhtäkkiä itsestään. Iltalehti 19.12.2018

Ikionnelliset vanhemmat kokivat varsinaisen joulun ihmeen, kun heidän lapsensa aivokasvain olikin kadonnut.
Yhdysvaltain Austinissa asuva 11-vuotias Roxli Doss sai diagnoosin harvinaisesta, leikkauskelvottomasta aivokasvaimesta kesällä…

tiistaina 14.08.2018

Kahdeksan tuntia punasoluja ym.

Pitkä päivä sairaalassa tänään. Ensin lääkärin vastaanotto klo 10. Sen jälkeen naatiskelin kabatsitakselia esi- ja jälkitiputuksineen ja lopuksi kaksi pussia punasoluja jälkitiputuksineen. Kello oli jo lähelle 18, kun pääsimme lähtemään. Aika ei tuntunut pitkältä, koska vaimoni oli seuranani koko ajan.

Lääkärin vastaanotolle mentäessä ensikerran hieman pelkäsin, jos on sama lääkäri, jonka kanssa puhuin isotooppi Lutetium-177-PSMA:sta. Turha pelko, koska oli taas uusi lääkäri. Olen saattanut tavata hänet aikaisemmin, mutta en ole sata varma. Hän oli paljon positiivisempi ja iloinen siitä, kun kerroin, että ei ole jäytänyt, enkä pariin viikkoon syönyt särkylääkkeitä, enkä kortisoniakaan.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa Kahdeksan tuntia punasoluja ym.

lauantaina 11.08.2018

Maailmankaikkeuden synty. Mistä kaikki oikeasti alkoi?

Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.Roomalaiskirje 1:22

Olen kirjoittanut jotakin aiheesta ainakin jutussani vuodelta 2009: ”Vaatteet on mun aatteet…”

Mutta oletko koskaan todella miettinyt mistä kaikki on saanut alkunsa? Vai nieletkö pureskelematta kaiken mitä Sinulle koulussa syötetään?

Rohkea rokan syö, uhkarohkea kouluruoan.

”Tämän maailman viisaiden” vallitseva teoria kaikkeuden synnystä eli ”suuri pamaus” ei kerro kaikkea. Se lähtee oletuksena tilanteesta, jossa suurta pamausta edeltänyt äärimmäisen tiheä ainekertymä ”piste”, jonka koosta liikkuu erilaisia käsityksiä, on ollut olemattomuudessa ikuisesti.  »»»»

Kristinusko 
Kommentit pois päältä artikkelissa Maailmankaikkeuden synty. Mistä kaikki oikeasti alkoi?

torstaina 09.08.2018

Pitäisikö pakkopalautukset lopettaa?

Viime aikojen kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden pakkopalautuksista tulee mieleen Thaimaa, jossa ei ole pakkopalautuksia. Jos ulkomaalainen ylittää oleskeluun oikeuttavan ajan, hän saa siitä sakon, jonka suuruus riippuu laittoman oleskelun pituudesta. Ylityksestä seuraa usein myös maahantulokielto, jonka pituus on verrannollinen ylityksen pituuteen.

Pahimmillaan laittomasti maassa oleskeleva voi joutua ”karkotuskeskukseen” eli vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä, jonka jälkeen ulkomaalainen karkotetaan maasta omalla kustannuksellaan. Mikäli karkotetulla ei ole rahaa, hän odottaa vankilassa niin kauan kuin sukulainen tai kuka hyvänsä antaa tai lainaa lentolippurahat.

Todennäköisesti harvemmin tapahtuu, että karkotettavat eivät suostu lähtemään maasta. Thaimaalaiset vankilat eivät kuulema ole niin viihtyisiä, että niihin halutaan jäädä pitemmäksikin aikaa oleskelemaan.  »»»»

Thaimaa  Politiikka  Turvapaikanhakijat  Maahanmuutto 
Kommentit pois päältä artikkelissa Pitäisikö pakkopalautukset lopettaa?

maanantaina 30.07.2018

Ei sittenkään sädehoitoa. Kabatsitakseli puree

Tänään piti olla sädehoidon ”annossuunnittelusimulointi”, mutta, kun ilmoittauduin sädesairaalassa nimeäni ei löytynytkään systeemistä! Palveluhenkilö alkoi selvittämään asiaa. Hetken kuluttua eräs hoitaja tuli kertomaan minulle, että lääkäri X, vai oiko hän Y, en muista, oli päättänyt, että sädehoitoa ei anneta sytostaattihoidon aikana.

Sittenkin piti paikkansa se, mitä olin puhunut lääkäri Y:n kanssa sädehoidosta puhelimitse aiemmin. Ei vain ollut kukaan hoksannut virallisesti peruuttaa lääkäri Z:n kaavailemaa sädehoitosuunnitelmaa, jonka kutsukirje kolahti postilaatikkooni lääkäri Y:n kanssa keskustelujen jälkeen! Ilman muuta noudatin sitä, jopa ilahduin, että saan sädehoitoa. En voinut arvata, että, kutsu oli mitätöity ja lääkäri Z:n suunnitelma kuopattu.

Luonnollisesti vähän nyppi turha ajo sairaalaan ja takaisin, 80km. Tiedon tuonut hoitaja valitteli ja pahoitteli asiaa, mutta ei se hänen syynsä ole. Jossakin kohdassa ollut informaatiokatkos. Tapauksessani vilisee lääkäreitä niin paljon, että joskus tuottaa vaikeuksia pysyä kärryillä missä mennään. Ajatellaan positiivisesti: ei ole ollut ainakaan lääkäripulaa…  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit(6)

keskiviikkona 25.07.2018

Ensimmäinen JEVTANA® - kabatsitakseli meni hyvin

Muisti pätkii. Ei se ollutkaan paklitakselia vaan melko uutta kabatsitakselia, jota sain tänään, tuotemerkiltään JEVTANA®. Kabatsitakseli on hyväksytty USA:ssa eturauhassyövän hoitoon v. 2010. Hoito kesti yli 2 tuntia. Ennen kabatsitakselia sain kolmea ainetta suoneen: antihistamiinia, kortisonia ja vatsaa suojaavaa lääkettä. Viimeksi mainitun jälkeen piti odottaa puolituntia, jonka jälkeen oli kabatsitakselin vuoro. Lopuksi suolaliuosta. Kaikki sujui hyvin. Olen taas niin onnellinen, kun ei taas koske mihinkään. Ei heikotakaan!

Monet ihmiset eivät ole tyytyväisiä, vaikka heillä  olisi onni tässä ja nyt eli asiat hyvin. He kaipaavat jotakin epämääräistä tunnetta, ”onnea”, jotakin enemmän. Jos he sen saisivat, sitten he olisivat onnellisia. Mutta, ei. Aina puuttuu jotakin. Kuuluin tuohon joukkoon. Nyt olen onnellinen, kun ei koske mihinkään. Toki olen onnellinen siitäkin, että olen armosta saanut löytää Jumalan jo melko nuorena. Jeesuksen. Ilman sitä toivoa, minkä Häneltä saan, tuskinpa kivuttomuuskaan riittäisi onnentunteisiin.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa Ensimmäinen JEVTANA® – kabatsitakseli meni hyvin