torstaina 20.12.2018 22:50

11-vuotiaalle amerikkalaistytölle annettiin vain kuukausia elinaikaa – aivokasvain katosikin yhtäkkiä itsestään. Iltalehti 19.12.2018

Ikionnelliset vanhemmat kokivat varsinaisen joulun ihmeen, kun heidän lapsensa aivokasvain olikin kadonnut.
Yhdysvaltain Austinissa asuva 11-vuotias Roxli Doss sai diagnoosin harvinaisesta, leikkauskelvottomasta aivokasvaimesta kesällä…

sunnuntaina 22.07.2018

Matti sai Lutetium-177-PSMA -hoitoa eturauhassyöpään

Mielenkiintoinen tarina. Matti on veturinkuljettaja evp. kuten minäkin.  Hän haaveili muutosta ulkomaille leppoisia eläkepäiviä viettämään. Niin minäkin ja monta talvea ehdin viettääkin. Vuonna 2007 Matilla todettiin eturauhassyöpä. Hänet leikattiin ilmeisesti turhaan, koska jälkeenpäin huomattiin, että syöpä oli levinnyt.

Matti ei liene ihan köyhä poika, koska pystyi yksityiselle menemään hoitoa saamaan. Lainarahallakin tietysti voi kustannukset peittää, mutta kuinka helposti ”parantumatonta” tautia, jossa on lyhyt elinajanodote, sairastava saa lainaa? Pelkkiä arvauksia. Jutussa ei kerrota kustannuksista.

Juttu on pitkä, joten tein oikopolkuja suorien lainausten sijasta. Esitän oikopolut kursiivilla ja eri värillä.

Matti sai sädehoitoa ja hormonihoitoa, jonka jälkeen hoidoissa oli vuoden paussi kunnes PSA lähti nousuun v. 2009.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa Matti sai Lutetium-177-PSMA -hoitoa eturauhassyöpään

lauantaina 21.07.2018

Lääkäri soittaa: seuraavaksi Paksitakselia Kabatsitakselia

Tämä viikko ollut jokseenkin vähäkipuista. Muutaman päivän olen pärjännyt parilla 500mg Panadolilla. Eilen ei ollut kipuja eikä heikotustakaan aamulla herätessäni. Käytin sen hyödyksi leikkaamalla pitkäksi venähtänyttä ruohoa. Pesin myös muutaman maton. Hienoa oloa kesti noin viiteen illalla, jolloin pientä jäytämisen poikasta alkoi ilmaantua. Otin siihen 500mg Panadolia.

Eilen lääkäri soitti sovitusti. Ensiksi hän ilmoitti ”valitettavasti syöpä on edennyt..”. Sen jo tiesin edelliseltä lääkäriltä, joka näytti magneettikuvia. Lääkärin mukaan eilistä edellisen päivän veri- virtsa-  ja  radiokuvaus, bakteeriviljelmät ym.  eivät olleet paljastaneet mitään tulehdusta missään. Se oli hyvä uutinen. Kohonneet tulehdusarvon mennevät syövän piikkiin.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa Lääkäri soittaa: seuraavaksi Paksitakselia Kabatsitakselia

torstaina 19.07.2018

Masentaisi, jos masentuisin. Ei järin hyviä uutisia

Eilen oli verikoe ja tänään lääkärinvastaanotto. PSA oli taas noussut 300:lla 1600:een. Onhan se vielä yli puolet pienempi kuin alussa. Luustokartta kertoi, että vihollinen on rähinäpäällä. Metastaaseja oli tullut lisää muutamiin paikkoihin.  Tulehdusarvo koholla niin paljon, että lääkärin mukaan pitää selvittää mistä se johtuu, ennen jatkohoitoja.

Kun toinen lääkäri aiemmin sanoi, että minulle on vielä monta paukkua jäljellä, niin tämänkertaisen lääkärin mukaan paukkuja ei olekaan!  🙁 Ne mitä on ollut, on jo käytetty.

Kun kysyin Lutitium-177 isotoopista, niin, vaikka sitä olisi saatavillakin, niin se ei sovellu tilanteeseeni. Jankkasin asiasta hieman, jolloin lääkäri alleviivasi, että ”syöpääni ei voida parantaa”. Juu, olen sen kuullut ennenkin ja netistäkin lukenut monet kerrat.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa Masentaisi, jos masentuisin. Ei järin hyviä uutisia

sunnuntaina 15.07.2018

Pyykinpesukoneen asennus suomalaisella(?) sisulla

Johonkin kansaan kuuluvat ihmiset ilmentävät nationalistista ajattelutapaa, mikäli he välittävät kansallisesta identiteetistään tai pyrkivät saavuttamaan (tai säilyttämään) itsemääräämisoikeuden. Wikipedia

Wikipedian mukaan ”suomalainen sisu on osa kansallisidentiteettiämme”. Mutta koska nykyään on tuomittavaa korostaa kansallista identiteettiä eli olla ”kansallismielinen” eli ”nationalisti”, niin vähätelkäämme ”suomalaista” sisua.

Suomalaiset ovat pienen pieni kansa. Ei meillä mitään omaa ”suomalaista” sisua ole. Muunmaalaisilla on enemmän sisua. Meillä suomalaisilla menee korkeintaan sisu kaulaan.

Toisaalta itsensä vähättelykin on osa kansallisidentiteettiämme. Se varmaan kelpaa kuitenkin. Anteeksi, että olen olemassa. Ei se mitään, et ehkä enää kauan, joku saattaa ajatella.

Oma kehu haisee. Vähättely ei haise. Ja mehän olemme pieni suomi. Kannattaa kirjoittaa suomi pienellä, koska olemme tosi pieni. Sitä aina korostakaamme. Isot vie ja pieni suomi vikisee. Ruotsi vei meitä satoja vuosia, sitten Venäjä, sitten EU. Kukahan seuraavaksi? Trumpia haukutaan vauvaksi. Pieni suomi vasta vauva on, ei osaa vielä edes kävellä.  »»»»

Eturauhassyöpä  Trump  Sarkasmi  Kulttuuri 
Kommentit pois päältä artikkelissa Pyykinpesukoneen asennus suomalaisella(?) sisulla

perjantaina 13.07.2018

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Ei tarvinnut kauan odottaa, kipeä hammas poistettiin sairaalan  leukapolilla eilen. Tuntia ennen hampaan poistoa sain 4 tablettia antibioottia. Hammas irtosi helposti. Syntynyt kuoppa tikattiin kiinni. Sen jälkeen purin parisenkymmentä minuuttia harsotuppoa verenvuodon tukahduttamiseksi. Sain mukaani myös kylmäpussin, jota kehotettiin pitämään hampaan kohdalla.

Tikkaus oli tehty tosi hyvin, koska ei sieltä verta imeytynyt tuppoon juurikaan. Minulla myös yleensä hyytyy veri aika nopeasti. Tupon poissylkäisyn jälkeen pisaraakaan verta ei ole enää haavasta tihkunut.

Purukaluston osalta olo tuntuu nyt hyvältä. Operaatiosta johtuvaa lievää särkyä esiintyi hieman eilen iltapäivällä, kun puudutuksen vaikutus lakkasi, mutta tänä aamuna ei mitään hammassärkyä ja jomotusta enää! Olen onnellinen. Olisinpa vain heti päässyt hammas– ja leukapolille. Rahaakin paloi vähän turhaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun systeemi hieman takkusi tapauksessani, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa Loppu hyvin, kaikki hyvin