torstaina 20.12.2018 22:50

11-vuotiaalle amerikkalaistytölle annettiin vain kuukausia elinaikaa – aivokasvain katosikin yhtäkkiä itsestään. Iltalehti 19.12.2018

Ikionnelliset vanhemmat kokivat varsinaisen joulun ihmeen, kun heidän lapsensa aivokasvain olikin kadonnut.
Yhdysvaltain Austinissa asuva 11-vuotias Roxli Doss sai diagnoosin harvinaisesta, leikkauskelvottomasta aivokasvaimesta kesällä…

perjantaina 09.11.2018

Vihdoinkin kotona, 15 päivän vuodeosastolla oleskelun jälkeen.

24.10, keskiviikkona, kuume nousi 39.7:ään ja oli lähdettävä sairaalaan päivystykseen. Ajattelin, että tutkimusten jälkeen pääsen kotiin, en ollut varautunut jäämään. Tulehdusarvot olivat kuitenkin niin korkeat, että minut vietiin sädesairaalan vuodeosastolle antibioottitiputukseen. Kyseessä oli vaarallinen infektio, jonka ajateltiin johtuvan ikenessäni olevasta mätäpallukasta.

Seuraavana päivänä mätäpallukka poistettiin leukapolilla. Viikko piti syödä soseruokaa ja kurlata hampaat tietyllä nesteellä, jotta tikattu haava paranisi hyvin.

Pari ensimmäistä päivää olin kahden hengen huoneessa yksin, kunnes kaverikseni tuotiin toinen potilas. Kaveri vaihtui neljä kertaa, mutta itse pysyin samassa huoneessa.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit(2)

maanantaina 22.10.2018

En enää jaksanut vältellä OxyNormia

Eilen oli vaikea päivä. Edellisyönä olin nukkunut vain 3.5 tuntia. Herätessä kehno olo ja selkää jäyti lievästi. Kun huono olo jäytämisineen jatkui iltapäivällä, muutin mieleni ja laitoin opioidilaastarin n. klo 13 ennaltaehkäistäkseni klo 15-16 niskakivun. Niskakipua ei tullut, mutta selkäjäytämistä laastari ei poistanut.

Ensimmäinen vaimoni oli tuonut minulle Israelin matkaltaan kahvimukin ja 5 isoa purkkia israelilaista Elite-pikakahvia, jotka oli antanut pojalleni. Päätin hakea ne samalla, kun menisimme nykyisen vaimoni kanssa luterilaiseen kirkkoon kaksikieliseen iltamessuun.  »»»»

Kristinusko  Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa En enää jaksanut vältellä OxyNormia

lauantaina 20.10.2018

Kokeilin vaarallista huumelaastaria

Vaikuttaa siltä, että noin viikko kabaksitakselin jälkeen ikävä kipu alkaa jäytää säännöllisesti klo 15-16 välillä. Kelloaika selittynee sillä, että kortisonin vaikutus ehkä loppuu niihin aikoihin. Otan joka aamu klo 7 kaksi pilleriä 5mg kortisonia.

Kun kipu iskee, se iskee lähinnä niskaan ja selkään, viime päivinä myös oikeanpuoleiseen reiteen. Varsinkin niskakipu on toisinaan voimakasta ja herkistää tunnemaailmani niin, että kyyneleitä pukkaa silmiin.

Kivun voi yleensä torpata 1000mg Panadolilla tai kortisonilla. Olin vähällä jo eilen sortua huumelaastariin, koska jo parin tunnin kuluttua Panadolin ottamisen jälkeen sen vaikutus lakkasi ja voimakas kipu iski niskaan.

Viime hetkellä päätin kuitenkin ottaa laastarin sijasta ylimääräisen kortisonin ja pitkän kuuman suihkun ja kipu hellitti. Iltakortisonin haittavaikutus tuntuu olevan voimakas päänseudun hikoilu, johon yleensä herään. Litimärillä tyynyillä ei ole kiva nukkua.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa Kokeilin vaarallista huumelaastaria

torstaina 18.10.2018

Vaihteeksi leukapolilla

Syöpäseikkailuni aikana minulta on poistettu viisi hammasta. Yhteen kohtaan hampaiden väliin on jäänyt parin hampaan levyinen ienrako. Muutamia viikkoja sitten, en muista tarkasti, mainittuun rakoon ilmestyi pehmeä ”kupla” tai pallukka ikään kuin kuuman polttama vesikello.

En siitä kertonut kenellekään, koska se oli pieni, ei haitannut ja odotin, että se menisi ohi itsestään. Kieli siihen tuppasi hakeutumaan, mutta välillä en edes tajunnut sen olemassaoloa, enkä seurannut aktiivisesti peilistäkään sen mahdollista kehitystä.

Se ei ollut kipeä. Ei estänyt hampaiden harjausta, eikä syöntiä, paitsi, jos jokin kova leivänmuru tms. lipsahti purtaessa painumaan voimalla pallukan päälle. Mutta ilman pallukkaakin esim. pähkinän puraiseminen pelkillä ikenillä tuntuu imakalle.  »»»»

Eturauhassyöpä 
Kommentit pois päältä artikkelissa Vaihteeksi leukapolilla

tiistaina 16.10.2018

Miljardööri kuoli syöpään

Uutiset kertoivat Microsoft-miljardööri Paul Allenin kuolleen vain 65-vuotiaana imusolmukesyöpään tai imukudossyöpään tai ei-Hodgkinin lymfoomaan, uutislähteestä riippuen. En tiedä onko syöpänimikkeillä merkittävää eroa, mutta englanninkieliset lähteet täsmentävät, että kyse oli ”ei-Hodgkinin lymfoomasta”.

Terveyskirjasto sijoittaa ei-Hodgkinin lymfooman kategoriaan ”muut imusolmukesyövät”.

Onko rahasta hyötyä syöpäsodassa?

Luulen, että on ja ei. Esim. Mikael Jungner pystyi ”ohittamaan jonot” ja hyödyntämään yksityissairaalan palveluita ja jopa käymään Amerikassa ”maailmaan parhaiden syöpälääkereiden” hoidettavana. Varakas ei ole sidottu tukipalveluihin. Hän voi heti maksaa omasta pussistaan vasta keksityt kalliit lääkkeet, joihin ”taviksilla” ei ole mahdollisuuksia, ainakaan ennen kuin ne tulevat korvattaviksi. Siihen voi mennä vuosia.

Miljardööri Allenille raha ei varmasti ole ollut esteenä mihinkään. Todennäköisesti hän käytti rahojaan myös sairauteensa saadakseen parasta hoitoa ja lääkkeitä mitä maailmasta löytyy.

Ehkä rahalla saa hieman pitkitettyä elämää, mutta, kun on aika lähteä, niin mikään ei auta. Ei miljarditkaan. RIP.  »»»»

Eturauhassyöpä  Terveydenhoito  Raha 
Kommentit pois päältä artikkelissa Miljardööri kuoli syöpään