Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok) on hermostunut Facebookiin, joka lakkautti hänen tilinsä sunnuntaina ilman selitystä. Iltasanomat 18.3.09

– Olen lähettänyt neljä vihaista sähköpostia Facebookin palauteosoitteeseen, mutta en ole saanut minkäänlaista vastausta. En ole lähetellyt roskapostia enkä kaupallisia tiedotteita ja olen lukenut käyttäjäsäännöt, Pietikäinen ihmettelee. Pietikäinen on käyttänyt Facebookia jo yli kaksi vuotta, ja hänellä oli parisentuhatta Facebook-kaveria.

– FB:llähän ei ole mitään muuta kuin info-palvelu, jonne voi lähettää sähköpostin. Ei ole esimerkiksi ketään henkilöä, johon voisi ottaa yhteyttä. Pietikäinen ei usko, että syynä lakkautukseen olisi suuri kaverimäärä.
– Olen huomannut, että monella on vieläkin enemmän kavereita kuin minulla. Hän ei myöskään usko, että lakkautus johtuisi liian monesta vastaamatta jääneestä ystäväpyynnöstä.
-Suurin osa FB-kavereiksi pyytämistäni ihmisistä suostuu ystäväkutsuun, joten tuskin sellaisestakaan voi olla kyse.


Kiinnostava juttu. Itse liityin Facebookiin uteliaisuudesta joskus 2007 lopulla ja kun aloin harrastaa siellä yksityisviestikeskusteluja muutamien kanssa, niin yllättäen hyppäsi popup- ilmoitus, jossa uhattiin sulkea tilini, koska mukamas lähetän spämmiä. Samaan aikaan käytin ”Make new friends” -nimistä ohjelmaa tarkoitukseen, jota varten se oli tehty, niin käytön aikana pongahti samanlainen popup uhkauksineen. Popuppien jälkeen en voinut lähettää yksityisviestejä enkä käyttää mainittua ohjelmaa. Arvelin, että popup on johonkin algoritmiin reagoiva automaatti, joka ei minun tapauksessani kuitenkaan toiminut oikein.

Facebookista löytyi jokin ”feed back” -kenttä, johon kirjoitin asiasta palautteen. Ajattelin, että tuskin sieltä ikinä mitään vastausta tulee, koska käyttäjiä on satamiljoonaa. Yllätys jälleen. Sain sähköpostiini henkilökohtaisen palautteen pahoittelujen kera, että kyseinen ongelma on ylläpidon tiedossa ja pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. Minulle se korjaantui heti, kaikki alkoi toimia, eikä popupeja sen koomin pompahdellut. Kirjoitin saamaani vastaukseen vielä yhden sähköpostin, johon siihenkin tuli heti uusi vastaus.

Jälkeenpäin olen monet kerrat ihmetellyt miten on mahdollista, että minä, näkymätön rivikäyttäjä, saatoin saada heti vastauksen, vaikka käyttäjämäärä on niin suuri. Sittemmin kyllästyin Facebookiin, mutta en saanut vietyä toimintojen ja itseni deletointia loppuun saakka ja jäin roikkumaan listalle. Nyt ihmettelen lisää, koska Sirpa Pietikäinen on tunnettu poliitikko ja hän kertoo, että hänen tilinsä varoittamatta poistettiin, eikä ole saanut viesteihinsä mitään palautetta.

On kulunut jo noin vuosi siitä, kun viimeksi kirjauduin Facebookiin, mutta edelleen tilini tuntuu olevan voimissaan, koska saan muutamilta listalleni jättämiltä facebook-kavereiltani säännöllisen sitkeästi  ”superpoke” ym. ilmoituksia sähköpostiini. Hassuin juttu sattui aivan muutama päivä sitten, kun eräs oikea ystäväni tosielämästä oli klikannut minut Facebook-kaverikseen, vaikka en ole vuoteen siellä käynyt, enkä ole lähettänyt hänelle kutsua! Tilini näkyy elävän itsestään omaa elämäänsä.