Nyt ymmärrän miksi monet yksinäiset tuntevat itsensä entistä yksinäisimmiksi joulun aikaan. Joulu on paljolti perhejuhla, jonka perheet viettävät keskenään. Harvemmin ”joulun sanoma” tullee useimmille mieleen. Pääasia on hämyinen tunnelma, syöminen, joulupukki ja lahjat. Jo oman perheen perustaneet lapset menevät usein jouluaattona vanhempiensa luokse tai vanhemmat lapsiensa luokse. Syövät jouluaterian, jakavat lahjat ja viettävät joulua yhdessä.

Minua joulu on pikemminkin stressannut kuin rauhoittanut. Tungos kaupoissa ja lahjojen miettiminen on ahdistavaa. ”Pakollinen” rahanmeno myös. Kävin kyllä kaupassa ruokaostoksilla, mutta ostin ihan tavallista ruokaa, leipää ja maitoa. Ja karkkia lapsilleni. Kukkakaupasta ostin äidilleni kukan ja itselleni hyasintin. Joko minulta on mennyt hajuaisti tai sitten hyasintistani haju, mutta se ei tuoksunut yhtä voimakkaasti kuten ennen.

Vietän joulua, jota en vietä

Mikään mukaan kuin hyasinttien tuoksuttomuus, ei ole enää niin kuin ennen. Olen surullinen. Avioliittoni on hajalla ja vietän tässä talossa viimeistä jouluaattoani kolmistaan poikieni kanssa. Vietän jouluaattoa, mutta en vietä joulua. En laitellut mitään koristeita.

Emme syöneet jouluaaton ateriaa, emmekä lukeneet jouluevankeliumia ruokapöydässä, jollainen tapa meillä oli ennen. En tuonut kuusta, enkä koristellut taloamme joulukelloilla ja muilla koristeilla kuten aina aiempina jouluina.

En ostanut lahjoja, enkä lähettänyt joulukortteja kellekään. Enkä tekstiviestejä. Paitsi yhdelle ystävälle ja vaimoni serkulle, joka lähettivät minulle viestin ja joille vastasin.

Seitsemän joulutervehdystä

Vaikka en lähettänyt itse kortteja, sain silti muutaman. Kiinteistövälittäjältä tuli ja Toimi Kankaanniemeltä. Osuuspankki ei enää lähettänyt kuten aikaisempina vuosina. Sukulaisiltani sain äitini kortin lisäksi vain serkultani. Joskaan se ei ollut kirjaimellisesti kortti, vaan pieni kirje hänen kuulumisistaan, jollaisen hän on joka joulu lähettänyt. Ei ole tullut lähetettyä mitään vastavuoroisesti. My bad.

Vaimoni puolen sukulaisilta sain kortit hänen tädiltään ja serkultaan. Lisäksi sain kortin talonaapurilta ja ”pohojalaasilta” ystäviltä samantyyppisen joulukirjeen kuin serkultani. Siinäpä ne olivatkin. Lämmin kiitos kaikille!

Ystävä Israelista ei tänä jouluna enää soittanut, eikä lähettänyt e-mailia, kuten aina ennen.

Joulusaarna äidille

Äitini luona kävimme. Kaikesta näkee, että hän aikansa alkaa käydä vähiin siinä mökissä. Ei hän enää jaksa enää tehdä joulusiivousta. Harmittaa, että motkotin hänelle tiskipöydälle kertyneestä röykkiöstä. Äiti siihen vain lohkaisi, että ihan mukavaa, kun saa kuulla joulusaarnankin.

Äiti oli koettanut laittaa kystä kyllä, mutta ei hän enää ollut jaksanut loihtia joulupöytää sellaiseksi runsaudensarveksi kuin aina ennen. Tyhjensin tuolit ja pöydän tavaranpaljoudesta, jotta pääsimme syömään paistia ja lientä. Huomasin tuoreen lihakimpaleen pistävän esiin eteisessäkin, muun rojun seasta. Kunhan ei unohda sinne, ettei pilaannu.

Tiskasin äidilleni astiat, jotta sain raivattua tietä kahvinkeittimelle. Äiti tihrusti itkua kipujensa vuoksi, mutta yritti laittaa edes jonkinlaista ateriaa meille. Äiti parka.

Painajainen, josta en herännyt

Ihan kuin näkisin unta. Varsinkin alkuaikoina kuvittelin herääväni unesta ja vaimoni olisi siinä vieressäni niin kuin ennenkin. Paljaat jalkamme olisivat lomittain ja tarttuisin hänen käteensä ja hän minun, niin kuin usein teimme. Mutta en herännyt. Vieressäni ei ole ketään.

Muutosten tuulet puhaltavat kiivaassa tempossa. Entiseen, ei aina niin onnelliseen, mutta kuitenkin turvalliseen olotilaan ei ole enää paluuta. Ihan sama mitä jotkut minusta ajattelevat, mutta minulla ei ollut ketään toista. Ei ennen, eikä siinä vaiheessakaan, kun vaimoni ilmoitti ottavansa eron. Vaikka ymmärrän miksi otti, niin olisin toivonut, että olisi jaksanut minua vielä vähän aikaa. Tuska oli elämäni suurin! Vieläkin vieräyttelen kyyneleitä yksin ollessani.

Yli 30 vuotta vanha peikonlehtenikin kuihtui niin pahasti, että päätin heittää sen menemään. Ei tarvitse raahata painavaa ruukkua kerrostaloon. En kuitenkaan lopullisesti voinut jättää rakkaalle peikonlehdelleni hyvästejä. Katkaisin siitä pari pientä latvapistokasta vesipurkkiin.

Hämärä tulevaisuus

Tiedä mitä kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan, mutta lähiaikojen pakollinen asia on ainakin muuttaa poikieni kanssa talostani pois. Kuitenkin sitä ennen tapahtuu, jHs, että, menen hakemaan Pomin tänne luokseni Thaimaasta.

Merkillistä, että vaikka olin ihan maassa, ja ajattelin, ettei löydy enää ketään, joka minua rakastaisi ja jota minäkin voisin rakastaa, niin ei minun tarvinnut tehdä  mitään, kun jo uusi nainen käveli vastaan heti, kun entinen käänsi selkänsä.

Elviksen laulun sanat loksahtavat tällä hetkellä elämässäni moneen asiaan.