torstaina 20.12.2018 22:50

11-vuotiaalle amerikkalaistytölle annettiin vain kuukausia elinaikaa – aivokasvain katosikin yhtäkkiä itsestään. Iltalehti 19.12.2018

Ikionnelliset vanhemmat kokivat varsinaisen joulun ihmeen, kun heidän lapsensa aivokasvain olikin kadonnut.
Yhdysvaltain Austinissa asuva 11-vuotias Roxli Doss sai diagnoosin harvinaisesta, leikkauskelvottomasta aivokasvaimesta kesällä…

keskiviikkona 18.02.2009

Hiusten värjäystä

Tänään tuli taas värjättyä. Ei kaiketi ole kovin yleistä, että suomalaiset miehet värjäävät hiuksiaan, ei ainakaan minun ikäluokassani. Minä värjään, koska mielestäni harmaa ei ole charmikasta.

Käytän yleensä Schwarzkopf:n Live Color XXL nro:89 ”Bitter Sweet Chocolate” -väriä, johon sekoitan hieman nro:99  ”Deep Black”:ä. Tulos on melko aidon näköinen, ellei mustaa lipsahda liikaa. Värin sekaan lorautan hieman kehitettä.

Väri on aika kallista, mutta yhdestä tuubista riittää useaan kertaan. Kehite tuppaa loppua ennen väriä ja usein jatkan sitä vedellä.  Tällöin kuitenkin väri tarttuu hiuksiin huonommin.  »»»»

Harrastukset 
Kommentit

tiistaina 17.02.2009

Sokea ja saattaja

Kun eilen matkustin IC-junan ”koirankoppi” -vaunussa töihin, nousi samaan vaunuun kaksi nuorta, poika ja tyttö, kahden saksanpaimenkoiran kanssa. Toisella koiralla oli opaskoiran varustus. Konduktöörin tarkastaessa lippuja tyttö sanoi hänelle, että he ovat ”sokea ja saattaja”. Minulle jäi epäselväksi kumpi oli kumpi. Arvelin saattajaksi poikaa, koska tyttö vaikutti enemmän sokealta. Hän näytti tavanomaisen normaalilta, paitsi, että hänen kasvonsa olivat sen näköiset, että hyvä etten alkanut itkeä. Surusta, säälistä ja myötätunnosta.
 »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet 
Kommentit(8)

perjantaina 13.02.2009

Suodatinkin tuli

Hoyan 58mm HMC UV-suodinkin tuli perille tänään pehmustetussa kirjeessä suoraan postilaatikkoon n. puolella hinnalla postikuluineen siitä, mitä sama tuote näyttää maksavan suomalaisissa kaupoissa keksimäärin. Tosin hintahaitari on melko suuri eri kauppojen välillä.
 »»»»

Harrastukset  Valokuvaus 
Kommentit

sunnuntaina 08.02.2009

Ei ikinä enää Latviaan!

Sanovat, että matkailu avartaa. Pidän matkustamisesta, vaikka ei niin kovin monissa maissa ole ollut mahdollisuuksia käydä. Pisimpään olen oleskellut Israelissa ja käynyt siellä useimmin eli kolmesti. Nuorena vietin Israelissa kibbuzilla vuoden yhtäjaksoisesti. Olen myös käväissyt mm. Ruotsissa, Norjassa, Espanjassa, Kreikassa, Englannissa, Keniassa ja Tansaniassa. Tänä keväänä olisi  tarkoitus vaimon kaa lähteä itse katsomaan ja kokemaan onko Thaimaa niin miellyttävä paikka kuin monet matkailijat ovat sitä kehuneet.

Minulle fiilis jostakin paikasta merkitsee paljon. Tähän mennessä Latvia ainoa maa, josta on jäänyt todella paha fiilis ja sen vuoksi  sinne ei tee mieli toistamiseen matkustaa. Toivottavasti minä itse ja muut suomalaiset ymmärtävät kohdella täällä turisteja ja muita ulkomaalaisia ystävällisesti ja hyvin, sillä yksikin k-pää joukossa helposti pilaa kaikkien maineen ja vähintäänkin tehdä sen, ettei turisti toista kertaa halua maahan tulla. Näin kävi meille Latviassa v. 2007.
 »»»»

Matkailu  Latvia 
Kommentit

sunnuntaina 08.02.2009

Voittaja vie kaiken

Ennen vanhaan tuli kirjoiteltua aktiivisesti mielipiteitä lehtien yleisönosastoihin, useimmat omalla nimelläni. Ne olivat pääasiassa kristillis-uskonnollisia kannanottoja elämän eri aloilta.

Enää en samalla tavalla jaksa innostua kuin nuorempana, enkä välttämättä edes kirjoittaisi kaikesta samalla tavalla. Mielikin muuttunut joissakin asioissa. Vaikka kirjoitukseni tuolloin olivat usein melko lailla mustavalkoisia, niin silti niitä julkaistiin yllättävän monta ja osa meni läpi jopa sellaisenaan ilman toimituksen stilisointia, joten ilmeisesti ne toimittajien mielestä olivat julkaisukelpoisia.  »»»»

Harrastukset 
Kommentit