Äitini on sitkeä sissi. Kun isäni kuoli, hän oli vähällä luovuttaa – ei sairauksiensa murtamana – vaan rakkaansa menetyksen aiheuttaman tuskan vuoksi. Hän toivoi itselleen kuolemaa, että saisi olla miehensä kanssa. Mutta päätti jatkaa taistelua.

Nyt, 10 vuotta myöhemmin isäni kuolemasta, 80. elinvuotenaan näyttää joskus siltä, että äitini ei aina oikein jaksaisi taistella, kun muisti rakoilee ja fyysistä ja henkistä kipua on liian paljon.

Myös minun kohtaloni on ollut äidilleni erittäin raskasta kestettävää. Äitini piti vaimostani erittäin paljon. Eroissa käy usein niin, että suhteet toisen osapuolen äiteihin ja muihinkin sukulaisiin ja yhteisiin tuttuihin ja ystäviin katkeaa. On vain hyväksyttävä, että mikään ei ole kuin ennen. On luovuttava entisestä, halusi tai ei.

Juorulehtien mukaan näyttelijä Sandra Bullock antoi anteeksi miehelleen, joka oli muhinoinut prostituoidun kanssa. En tiedä olisinko minä saanut anteeksi, jos olisin yrittänyt pitää vaimoni yhtä kovasti kuin Sandran mies. Luovutin heti ja vain itkin tuskaani ja niin että tuntui, että kuolen.

Minulla on luonteen heikkouksia, en ole ”taistelija”, enkä ”juokse perässä”. Jätän monissa asioissa helposti sikseen. Luonteeni heikkous saa minut vihaamaan itseäni. En ole ”huumorintajuinen ja itsevarma”, joka tietää mitä tahtoo, jollaisesta miehestä kaikki naiset uneksivat.

Minun olisi pitänyt rakastaa ja näyttää se. Raha ja lahjat ei riitä, vaikka antaisi kaiken omaisuutensa. Olen oppinut naisista ainakin sen, että tärkeintä on sanominen. Tietysti tulisi halata pussata ja pitää hyvänä usein. Silti olen joskus vähän katkera tapahtuneesta, koska minulla ei ollut ketään toista. Puhumattakaan muhinoinneista kuten Bullockin miehellä ja monilla muilla, jotka ovat saaneet anteeksi vaikka mitä.

En harrastanut seksiä muiden kanssa, vaikka joku saattoi niin luulla ja vaikka sitä joskus ehdotettiin. Ensimmäinen hieroja ei ehtinyt kunnolla aloittaa, siis normaalia selän hierontaa, kun jo purskahti itkuun ja lähti pois. Toinen hieroja selitti, että hän oli liian humalassa, tuli pahoinvoivaksi ja siksi lähti. Totta vai tarua, en tiedä, mutta toisenkaan kanssa ei tapahtunut mitään vakavaa, paitsi, että minun kävi häntä sääli ja yleensäkin näiden naisten kohtalo. Annoin hieman rahaa ilman, että hänen tarvitsi sitä ”ansaita”.

Kadun paljon tekemiäni asioita elämässäni. Luovuin pikkuhiljaa myös hengellisestä elämäntavastani. Se luultavasti pahensi asioita, ehkä pohjimmiltaan jopa aiheutti kaiken. ”Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää”. Pidin puolisoani kai ns. itsestäänselvyytenä. Ja turvallisena, jolle voi huutaa ja mököttää miten tahtoo, koska uskovaiset ei eroa, vaikka mikä olisi. Mutta kaikki romahti nopeasti kuin korttitalo.

Tunne oli sanoinkuvaamattoman ahdistava. En minä mielinyt enää hierontapaikkoihin, enkä koko kaupunkiin. Eräs eron syistä lienee sekin, että sähköpostiini tullut houkutteleva tarjoushinta 447€ euroa suorasta menopaluu lennosta Thaimaahan tuskin koskaan toistuisi, jos en tarjousta ottaisi vastaan. Matkustusaika sopi loma-aikaani myös hyvin. Mitään suunnitelmaa minne siellä menisin ja mitä tekisin, ei ollut. Eikä myöhemminkään. Olin tuuliajolla ja hukassa ja tarrasin köyteen, joka minulle heitettiin.

Vaikka olen jo naimisissa toisen kanssa, ajattelen vieläkin joka päivä entistä elämääni. Varsinkin töissä, jossa ei kukaan ole näkemässä, tirauttelen kyyneleitä. Edes ajatus puukukkien sorvaamisesta eläkepäivilläni omassa, paljolti itse rakentamassani kodissani ei nyt tuntuisi hassummalta. Oli meillä seesteisiäkin aikoja.

Itken myös käytöstäni. Olisi pitänyt tajuta ajoissa. Ajattelen, että olisin voinut muuttua, olisin voinut apuakin siihen jostain hakea. Muutan ”ei koskaan” päätöksiäni helposti. Olisin voinut tehdä tehdä monia asioita toisin. Etsiä enemmän yhteisiä puolia ja harrastuksia ja yhteydenpitoa.

Kaikella on aikansa Saarnaajan kirjassa mainitaan. On aika taistella ja aika luovuttaa. Aika olisi unohtaakin, mutta se ei ole helppoa ja siksi  muistelen menneitä.

Olen luopunut unelmistani, ”etelämeren saarista” ja muista hömpötyksistä. Enemmän ne unelmat olivat tyhjänpäiväistä höpinää kuin todellisuuden tavoittelua.

Vaikka voi ne höpinätkin käydä toteen, varsinkin negatiiviset. Joka höpisee jatkuvasti eroamisesta, niin pian voi huomata olevansa keskellä eroprosessia. Tosin itse en eroamisesta sinänsä höpissyt, mutta höpisin eronneiden julkkisten käyttämiä kliseitä kuten ”elämme kulisseissa”, ”olemme kasvaneet erilleen” yms. Höpinät muuttuivat lopulta todeksi kohdallani!

Aika lailla hyödyttömältä elämä toisinaan tuntuu ja ajattelen minkä takia synnyin. Paitsi ehkä lasten takia niin oli tarkoitettu. Kaikki heidät halusin, itseasiassa olisin halunnut vielä yhden lisääkin.

Muuten olen kuin Raamatun mies, joka alkoi rakentaa, mutta ei saanut viedyksi työtään loppuun. Tai se, joka rakensi talonsa hiekalle, jonka tulva vei mennessään. Tai se, joka rakensi puusta, heinistä ja oljista ja hänen rakennuksensa paloi. Siellä sanotaan ”jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista..”. Ei materiaalilla väliä, kunhan se on oikealla perustalla, niin olkitalokin kestää. Toivon, että rakennukseni raunioiden alta sellainen perustus vielä löytyisi.

Muistuu mieleen uni, jonka näin aktiiviuskonelämäni aikana. Siinä tulva tuli ja vei kaiken, kaikkialla näkyi vain vettä ja tuhon jälkiä, eikä toivoa missään, paitsi vedestä esiin pistävä pyöreälakinen kivi. Pääsin heittäytymään kivelle ja samalla yläpuoleltani kuului ääni ”tämä on Kristus- kallio”. Ehkä minulla on vielä toivoa. Jätän elämäni Hänen käsiinsä.