Oli riemu raikkahin aika. Eilen osallistuin veitikkaisten virkistyspäiville ja samalla v. 2011 Jyväskylässä eläkkeelle siirtyneiden veturimiesten muistokonserttiin, joka pidettiin Korpilahden villisikatilalla. Oli sikahauskaa nähdä villiskoja ja myös entisiä työkavereita. 

Ohjelmaan kuului, paitsi tietysti villisikoihin tutustumista, myös saunomista. Sen jälkeen herkullinen lounas. Nopsaan riensivät pöydän ääreen veitikkaiset, söivät paistia ja joivat lientä. Minä puolestani tavoilleni uskollisena join vain maitoa. Lounas sisälsi imellettyä perunalaatikkoa, punajuurisalaattia, sienisalaattia, säilöttyjä muikkuja ja tietysti villisikapaistia.


En ole kuunaan aikaisemmin syönyt villisikaa ja maistettuani en ihmettele, miksi gallialaiset niin innokkaasti metsästävät niitä! Villisika oli tosi hyvää. Jämäkämpää kuin tavallinen sika, mutta silti mureaa ja siinä oli riistan makua. Tonttutytöt säestivät ateriointia jouluisin lauluin. Syönnin päätteeksi seurasi myös yhteislaulua. Liemellä liukastetuin äänihuulin multakurkkukuoro kajautti eläkeukoille "koukkuselkä suortuu". Konsertin sulosävelet raikuivat voimallisesti pimenevään iltaan, niin että villisiatkin höristelivät herkistyneinä korviaan.

Yksikön ylipäällikkö ojensi eläköityneille arvokkaat lahjat: Leatherman monitoimityökalut kullekin. Osaston puuhamiehet puolestaan ojensivat  lahjakortin tavarataloon. Olin liikuttunut siitä, että myös minulle, ikäänkuin läksiäislahjaksi, sillä huhut elämäntilanteestani olivat kiirineet peräkorven perukoille asti.

Ulkona oli jo pimeää, kun siirryimme maalaistalon tupakeittiöstä savuiselle kodalle. Keskellä kotaa nuotiotuli loimusi tunnelmallisesti. Tonttutytöt paistoivat muurinpohja-pannussa lettuja. Jotkut juhlijoista innostuivat joikhaamaan. Näiden suomalaisten haikujen  sanoituksia ei voi kuitenkaan suositella perheen pienimmille.

Pian oli päätöksen aika. Jotkut jaksoivat vielä lähteä jatkoliemille, jonne minuakin pyydettiin mukaan, mutta mitä minä siellä. Palasin kotiin kuten aina. Hivenen haiken mielin hyvästelin varsinkin yhden työkaverini, jonka kanssa meillä on ollut sama rautatiehistoria alusta asti, vuodesta 1978. Ehkäpä hän poikkeaa joskus kylässä Thaimaassa..