Edelliseen kirjoitukseeni viitaten, mikäli sellaista tulee mieleen, niin en syytä siinä muita kohtalostani ja omista virheistän, vaan totean vain asian samalla sitä jotenkin kummastellen, miksi niin. Tarkoitan vastaavaa, jota koin muutama vuosi sitten työelämässä. Tein inhimmillisen virheen, joka olisi voinut aiheuttaa vaaratilanteen. Vieressäni oli henkilö, jonka kanssa ns. kemiat eivät kohdanneet. Lisäksi vaistosin, että en kuulunut hänen suosikkityötovereihinsa muutenkaan. Päättelen sen johtuneen siitä, että erään kerran puhuin uskonnollisia asioista, jotka kiinnostivat muita, he kyselivät ja minä selitin, en suoranaisesti ko. olevalle henkilölle, vaan kaikille paikalla oleville. Ko. henkilö kuitenkin suuttui yllättävän voimakkaasti ja sanoi minulle vihaisena, että työpaikalla ei saa puhua uskonasioista. Tästä tapahtumasta alkaen välillemme syntyi joku juopa, jota en saanut poistetuksi, vaikka yritin kerran puhua hänen kanssaan henkilökohtaisestikin.
Jälkeenpäin kerroin eräälle luottamustehtävissäkin toimineelle arvostamalleni henkilölle ihmetteleväni, miksi vieressäni oleva henkilö, vaikka näki ja tiesi mitä olin tekemässä, ei varoittanut minua, vaan oli hiljaa, antaen tahallaan minun tehdä virheeni. Olin pudota persuuksilleni, kun arvostamani henkilö vihaisesti tiuskaisi: "Sinähän sen teit, älä yritä vierittää syytä jonkun toisen niskoille!" En todellakaan yrittänyt, ainoastaan kummastelin. Vielä enemmän kummastelin vihaista vastausta! Minulle se viestitti sitä, että käytännössä sivullisella ei ole velvollisuutta varoittaa vaarasta. Kyynisesti ajatellen: mitäpä sekaantumaan..antaa rytistä vaan, ellei oma nahka ole kyseessä. Se on viisautta?
Jatkan kummastelujani. Internetissä on lukuisia sosiaalisia yhteisöjä. Ne ei ole oikeita sellaisia, mutta antavat illuusion, että olisivat. Itsekin kuulun muutamin, mutta aika vähän operoin niillä. Esim. Facebookissa käyn melko harvoin ja minulla on vain muutamia kavereita siellä ja joista heistäkin suurin osa ei ole oikeasta elämästä tuttu. Kaverimäärä on pysytellyt suhteellisen vakiona ja pienenä. Kun harvoin klikkaan uuden, niin vastaavasti joku klikkaa minut pois listaltaan.
Hiljattain katosi listaltani Suomen kuuluisin julkkis: Johanna Tukiainen. Hänellä on tuhansia Facebook-kavereita, eikä kaikki suinkaan ihailijoita, koskapa osa heistä kirjoittaa hänelle samaa paskaa kuin esim. hänen Seiskan blogikommenttinsa oli täynnä. Sittemmin Seiskassa kommentointimahdollisuus on onneksi poistettu. Heikompiluonteinen olisi saanut hermoromahduksen kommenteista, joista lähes jokainen täytti julkisen herjauksen kriteerit. Itse kommentoin pari kertaa Johannaa kehuen ja hänen puolelleen asettuen suurinpiirtein tyyliin "vastaan muumaailma". Facebookissa olen kirjoittanut ainakin yhden kommentin hänelle, joka oli myös myönteinen. Kummastelenkin miksi hän on tuhansien kavereidensa joukosta poistanut puolustajansa (mikäli on poistanut, ettei johdu muusta syystä), joka suhtautuu häneen rohkaisten. Muutama muukin, joilla on satoja kavereita, on poistanut minut listaltaan, vaikka en ole tehnyt mielestäni mitään. Ehkä juuri siksi. Mutta kun on satoja, jopa tuhansia muita, joita he pitävät listallaan..? Sama se.. eihän ne oikeita sosiaalisia suhteita ole.
Surullista, että olet joutunut eroamaan.
Onnea uudelle avioliitollesi ja muutenkin siunausta ja varjelusta valitsemallesi tielle.
Joo, kaikkea on tapahtunut nopeassa tempossa. En tiedä löydänkö enää stabiilia ja turvallista olotilaa vanhoille päivilleni.