torstaina 20.12.2018 22:50

11-vuotiaalle amerikkalaistytölle annettiin vain kuukausia elinaikaa – aivokasvain katosikin yhtäkkiä itsestään. Iltalehti 19.12.2018

Ikionnelliset vanhemmat kokivat varsinaisen joulun ihmeen, kun heidän lapsensa aivokasvain olikin kadonnut.
Yhdysvaltain Austinissa asuva 11-vuotias Roxli Doss sai diagnoosin harvinaisesta, leikkauskelvottomasta aivokasvaimesta kesällä…

lauantaina 23.05.2009

Tästäkään ei opita. Kippis!

Mies ampui Kuopion torilla naisen kuoliaaksi ja haavoitti kahta vakavasti. Viisikymppinen verilöylyn tekijä oli tekonsa hetkellä vahvassa humalassa, mutta myönsi ampumiset. Teolle ei löytynyt motiivia. Mies vietti mallikasta perhe-elämää, eikä koskaan aikaisemmin ollut väkivaltainen. Tekoon ei liittynyt myöskään perheriitaa.

– Hän on itsekin niin järkyttynyt teostaan, ettei ole pystynyt kertomaan sille mitään järkevää syytä, rikoskomisario Mikko Miettinen Kuopion poliisista kertoo Iltalehdelle.

 »»»»

Politiikka  Poliisiasia 
Kommentit

keskiviikkona 20.05.2009

Ilmiö

Se tapahtui taas!  Tuhannen ja yhdennen kerran. Kutsun sitä ilmiöksi. Pyöräillessäni tänään kotiin, pyörätie oli muuten tyhjä kulkijoista, paitsi edessäni käveli kaksi naista taluttaen kahta koiraa. He valtasivat suurimman osan pyörätien leveydestä.

Valmistauduin ohitukseen ja olin juuri kävelijöiden rinnalla, kun yhtäkkiä suhahti kuin tyhjästä, täsmälleen rinnalle, vielä vastaantuleva pyöräilijä! Neljä ihmistä ja kaksi koiraa rinnakkain, oli hiukka ahdasta. Ohitukseni jälkeen ei sitten taas ketään kulkijaa pitkään aikaan.  »»»»

Yleinen 
Kommentit

tiistaina 12.05.2009

Itken kuin mies

Kun olin lapsi, itkinpä tai nauroin, niin isälläni oli ikävä tapa sanoa kuinka minusta ”ei tule miestä minkään näköistä”. En tiedä miksi hän niin sanoi. Kuulun niihin suomalaisiin miehiin, jotka itkevät harvoin. Suomalainen mies ei itke, eikä naura. ”Mies tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjän naurajasta”. Paitsi humalassa. Silloin on räkäkin nokassa. Tai yksinäisyydessä, kun kukaan ei ole näkemässä. Sananlaskun mukaan . Ainakin vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten miehen itkeminen julkisesti oli häpeällistä. Akkamaista. Lapsille sanottiin herkästi: ”ei saa itkeä” ja koulussa ”itkuiikkaa” pilkattiin.

 »»»»

Yleinen  Ihmissuhteet 
Kommentit

lauantaina 09.05.2009

Serveri kaatui mystisesti

Kun tänään päivitin serverini kernelin uusimpaan versioon ja yritin uudelleen käynnistää koneen, niin se herjasi: ”shutdown: not found”. Kylmäboottasin, jonka jälkeen se valitti: ”target filsesystem doesn’t have /sbin/init” ja meni ”busybox” varajärjestelmätilaan. /sbin hakemistoa selaamalla näin, että init -ohjelma oli omituisesti kadonnut. Samoin kuin shutdown ja luultavasti muitakin. Käynnistin koneen Ubuntu 8.04 LTS alternative rompulta korjaustilaan, mutta en senkään avulla saanut serveriä pelaamaan. Netti onneksi kuitenkin toimi.
 »»»»

Nörtteily  Linux 
Kommentit

keskiviikkona 06.05.2009

Käyttöjärjestelmäni on Linux

Aiempina vuosina Linuxin käyttöön siirtymistäni eniten hidastivat jakeluversioiden huonot asennusohjelmat, verrattuna Windowsin vastaaviin. Ärsyttävintä niissä oli lähes poikkeuksetta tapahtunut asennuksen jumittuminen jossakin etenemisvaiheessa.

Linux on nyt ollut minulla serverikäytössä jotain viisi vuotta (aluksi Mandrake, sitten Ubuntu LTS), mutta vakituiseen työpöytäkäyttööni Linux pääsi vasta viime vuonna, kun löytyi riittävän kehittynyt jakeluversio, joka asentui uudenkarhealle raudalleni 100% nikottelematta. Se tuntui suorastaan ihmeelle aikaisempiin Linuxin asennuskokemuksiini verrattuna.

Kyseisen ihmeen tarjosi OpenSuse 11.0.  »»»»

Nörtteily  Linux 
Kommentit