Elämä on kuin hiekanjyvät tiimalasissa. Päistään yhdistetyn kaksoiskartion yläosassa vartoo tulevaisuus elämistään, joka hädinuskin ehtii realisoitua nykyhetkeksi, kun jo kurimus imaisee sen menneisyyteen, lasin alaosaan. Nykyhetki ei pysähdy tekemään pesää, vaan on alati juokseva ajan virta, joka saapuu  tulevaisuudesta sujahtaakseen historiaan kunnes viimeinenkin elämän hiekanjyvänen on kadonnut ahtaan ja ahnaan portin kiskaisemana tuonpuoleiseen.

Kristillisen ajattelun mukaan tiimalasi on kertakäyttöinen, sitä ei koskaan käännetä. Kristillisen ajattelun mukaan elämä on ainutkertainen, mutta se ei kuitenkaan pääty kuolemassa, vaan jatkuu tietoisessa olomuodossa ja olotilassa, jossa ajan virta on pysähtynyt ja nykyisyys on joka hetki läsnä. Kristitty uskoo, että olemassaolo jatkuu ikuisesti, joko taivaassa tai helvetissä, sen mukaan uskooko evankeliumin omalle kohdalleen vai ei.

Budhalaiset puolestaan ajattelevat, että tiimalasia käännetään jatkuvasti. On hieman epäselvää mikä voima sen kääntää, mutta se käännetään aina kuoleman jälkeen, ja elämän hiekka alkaa taas valua, kun ihminen syntyy uudelleen toiseen ruumiiseen. Millaiseen, se riippuu siitä mitä edellisissä elämissään on tehnyt. Kyse ei ole kuitenkaan sielun velluksesta johon budhalaiset eivät ainakaan Wikipedian mukaan usko. Tietänevätkö itsekkään mihin uskovat. Omien havaintojeni perusteella ainakin Thaimaassa budhalaisuuteeen tuntuu sekoittuvan myös kaikenlaisia kansantaruja, kummituksia ym. uskomuksia, joista ei ota selvää erkkikään. Mm. kaikkialla näkee talojen pihoissa koristeellisia pieniä ja joskus suurempiakin henkien taloja, joita kunnioitetaan suuresti. Tai ainakin niiden oletettua asukasta..

Erilaisten uskomuksien sekoitusta löytyy Suomestakin. "Uskon omalla tavallani" sanovat monet. Osa kristityistä uskoo "budhalaisittain" siltä osin, että ajattelevat syntymiä olevan useampia. He saattavat sanoa "olen varmaan entisessä elämässäni ollut se ja se" kuten edesmennyt isäni. Innostuessaan Venäjästä hän alkoi opiskella kirjeopistossa venäjän kieltä ja matkusteli äitini kanssa Mustallamerellä. Kerran hän totesi: "Olen varmaan entisessä elämässäni ollut venäläinen.."

Itse uskon kaikesta huolimatta Raamatun oppien mukaan, että  elämä on ainutkertainen ja tiimalasia ei käännetä. Mitä hyötyä tai iloa siitä olisikaan? En halua kuolla, mutta en haluaisi aloittaa alustakaan tässä maailmassa, syntyä ensin vauvaksi jne. Helvettiähän se olisi sellainen.

Viime yön olin töissä. Tänään on torstai. Jos ei täynnä toivoa, niin toivon mukaan vähäsen. Otsikon nimisen kirjan kirjoitti John Steinbeck. Alkuperäinen nimi on "Sweet Thursday".

Keskiviikko on toivottomuutta täynnä, kirjoitti Rauno. Joskus muutkin viikonpäivät. Yksin on pahinta, varsinkin pimeinä syksyisinä sateisina öinä, kuten viime yönä. En vaimoni tavoin kummituksiin, mutta erityisesti tuollaisina öinä, sateen piiskatessa tuulilasiin ja tuijottaessani vastaan syöksyviä junan jälkiä, eletyn ja pilatun elämäni aaveet valtaavat voimallisesti mieleni. On ikävä entistä arkista elämää, niitä tylsiäkin rutiineja, joita vastaan usein protestoin. Muistoja.. enkä pysty pidättämään kyyneleitäni. En yritäkään ja itken ääneen. On hyvä itkeä, kun ei ole kukaan näkemässä. Kunpa voisin palata ajassa taaksepäin, heräisin aamulla kaikki olisi entisellään. Paitsi että olisin parempi ihminen, enkä sellainen paska.

Toivottomina päivinä mietin mikä on elämäni tarkoitus? Mitä hyötyä minulle tai kenellekään oli kaikella uhrautumisella, Israelissa vietetyllä ajalla, hyväntekeväisyydellä, hengellisyydellä ja juoksemisella. "Turhaan he juoksevat ja touhuavat" Toivottomina päivinä tuntuu, että turhaan juoksin ja parempi, jos kuolisin. Olin epäpyhä kuin Eesau, jonka tyhmyyksille ei ollut peruutusta, vaikka itkien sitä pyysi. Hänen isänsä "siunasi" häntä sillä siunauksella mitä hänellä vielä oli jäljellä: "Katso, sinun asuinsijasi on oleva kaukana lihavasta maasta ja vailla taivaan kastetta ylhäältä..miekkasi varassa olet elävä.." Parempi kuin ei mitään. Suunnitelma B. Sentään miekka, jolla puolustautua aaveita vastaan autiomaassa. Sanan miekkako?

Torstaina toivo taas viriää ja aurinko pilkistää risukasaan. Eteenpäin vain on mentävä, kuten äitini aina sanoo. "Eespäin eespäin, tiellä taistojen", punaliput liehuivat ennen vanhaan. Taaksepäinkään ei pääse ja pakoilleen ei voi jäädä. Yksinaruinen kiikku ei ole vaihtoehto. Ja enhän minä kokonaan siunauksista paitsi jäänyt. Olen saanut neljä ihanaa lasta ja jo kolme lastenlastakin. Toivon, että heillä menisi hyvin. Pysyisivät pois pahasta, eivät tekisi tyhmyyksiä vaan  lujittaisivat avioliittonsa perustuksia, menestyisivät ja saisivat elää lihavassa maassa.