Jos lasketaan mukaan ensimmäisen vaimoni nimissä olleet kaksi autoa ja toisen vaimoni nimissä oleva yksi auto, niin minulla on ollut yhteensä 16 autoa.

1. Ensimmäinen autoni oli 6 V järjestelmällä toiminut ”kupla” Wolkswagen. Olin silloin 19 vuotias. Vanhempani varmaan ihmettelivät mistä sain auton ostoon rahat, mutta en muista, että he olisivat kyselleet mitään. Sain rahat lainaamalla kaveriltani ja maksoin pikkuhiljaa takaisin. Osamaksuksi kaverini kelpuutti isäni ensimmäisen pappatunturin.   Se oli sininen, pyöreälinjainen moottoripolkupyörä, ”mopo”,  muistaakseni mallia 1965, jonka isäni antoi meille veljeni kanssa rällättäväksi.

2. Wolkkaria seurasi ”juustohöylä” Ford Anglia, joka oli tunnettu sisäänpäin vinosta takaikkunasta. Ostin auton silloisen tyttöystäväni isältä. Angliassa oli  muistaakseni vain 600 cc moottori ja muutenkin jo loppuunajettu, hyvin laiska peli. Kerran VR:n parkkipaikalla peruutin Angliani Jeepin puskuriin.  Jeeppiin ei tullut jälkeäkään, mutta Anglian ovi meni haitarille. Sain oven ilmaiseksi eräältä työkaverilta. Muuten hyvä, mutta se oli eri värinen kuin muu auto. Myöhemmin auton bensatankin panta ruostui poikki ja tankki kolahti Jyväskylän mukulakivikatuun. Sen jälkeen Anglia joutui romuttamolle.

3. Kolmas autoni oli Ford Taunus 1600, hienolla ruskealla metallinhohtovärillä. Se maksoi siihen aikaan paljon:  24000 markkaa. Maksoin koslaa pitkään osamaksulla.  Taunukseen vaihdoin itse mm. venttiilivarren kumit. Auto myös seisoi vuoden ns. ”Karmel kodin” tallissa, ollessani Israelissa. Palatessani vuoden kuluttua takaisin kodin isäntä oli kolhinut autoa traktorilla ja tyhjentänyt siitä jäähdytysvedet. Unohti kuitenkin kertoa minulle asiasta ja muutaman kilometrin ajettuani siitä paloi vesipumppu ja auto keitti. Mutta se on oma stoorinsa, miten siitä selvisin. Taunuksesa myös kosin  ensimmäistä vaimoani, ollessamme autoajelulla.

En tarkalleen enää muista mistä syystä laitoin auton myyntiin myöhemmin, mutta ostajaksi  ilmaantui adventisti – isä poikansa kanssa. He halusivat ostaa autoni pojan käyttöön. He tarjosivat kuintenkin autosta pilkkahintaa ja väittivät, ettei ole mukana enempää. Huonosta hinnasta huolimatta suostuin myymään, koska he olivat ”uskonveljiä” ja poika tarvitsi autoa. Uskovaisten tavarathan ovat yhteisiä, varsinkin minun, muiden uskovaisten tavarat ovat heidän omiaan. Muutama viikko myöhemmin tapasin pojan eräässä kaupassa. Kysyessäni autosta hän nauroi ”räkäisesti”, siltä se minusta silloin kuulosti,  ja sanoi myyneensä sen. Tunsin katkeruutta, koska en antanut sitä heille halvalla siksi, että he heti myisivät sen voitolla eteenpäin minun kustannuksellani.

4.  Taunuksen jälkeen ostin ”Jumalan tahtona” viimeisiään vetelevän, appelsiinin värisen Renault 5:n, jonka vaihdekeppi oli hauska ”sateen varjon kahva”. Se oli sijoitettu melkein vaakasuoraan etupaneeliin, josta sitä nyittiin ja käänneltiin kahvasta vaihteita vaihdettaessa. Renault temppuili jatkuvasti ja pysähteli tielle.

5. Renaultin vaihdoin erään nuoren pariskunnan kanssa päikseen Datsun 1000:n. Kun lähdin näyttää vaimolleni kerrostalon pihaan uutta autoa, vaimoni aluksi luuli, että uusi auto oli parkissa seisova hieno Mersu, mutta ei, se olikin se painajaismainen romu vieressä. Vieläkin muistan vaimoni pettyneen ilmeen.  Vaimoni inhosi epäsiistiä Datsunia, mutta oli  siinä kuitenkin timmi moottori, vaikka muuten näytti  kuin olisi kaatopaikalta dyykattu.

6. Vaimoni ei onneksi kauaa tarvinnut Datsunia sietää, kun ostin israelilaiselta Hanilta Saab ”waterpump” 99:n. Lisänimi johtuu siitä, että  auton ollessa Hanin käytössä, vesipumppu oli oikea murheen kryyni, jota yhdessä rassassimme useita kertoja. Kun Saab siirtyi minulle, ei vaikeudet siihen päättyneet, vaan autoa piti rassata koko ajan. Kerrankin, kun vaihdoin siitä vetoakselin sisemmän suojakumin, joka oli hyvin vaikea vaihtaa, ja lähtiessäni koeajolle, niin akun kiinnitysraudan koukku repäisi juuri vaihtamani uuden kumin riekaleiksi. Ei, kun uuden kumin osto ja sama rassaus uusiksi.

Saabin oveen tuli paha luttu, ajaessani sen  märällä metsätiellä kiveen. Ajoin myös talvella painavan auton syvään ojaan, josta appiukko hinasi sen traktorillaan pois. Toisinaan Saabin valot sammuivat itsekseen yöllä.  Hanin mielestä auto oli kirottu.

7. Appiukkollani oli itsellään Lada 1300 ja hän oli jostain saanut toisenkin ”idän ihmeen”, lähes uuden Lada 1200:n, josta tuli seitsemäs autoni, appeni alkaessa tuputtaa sitä minulle.  En olisi halunnut Ladaa, josta uskovainen appeni närkästyi, vai ei vävylle kelpaa Lada, vaan pitäisi hienostella komeammilla autoilla. Päätin sitten ostaa Ladan, joka maksoi yhtä paljon kuin Taunus. Saatuaan rahat, appiukkoni vaihtoi oman Ladansa Bemariin…

Ladasta puuttui vetokoukku. Sen sain antamalla vastikkeeksi vetokoukusta ja sen asennuksesta Saab 99:n eräälle miehelle, joka valmisti niitä. Myöhemmin sain kuulla, että Saabin uusi omistaja oli kuollut. Ehkä Saab sittenkin oli kirottu..

En muista montako vuotta ajoin Ladalla kunnes lahjoitin Idän Ihmeen nimelliseen hintaan eräälle köyhälle keski-ikäiselle pariskunnalle. Kyllä he minua siunasivat!  Sen jälkeen ovat rauniot savunneet takanani ja monenlaista ahdistusta, mutta vielä  minä tässä porskutan, eikä lasteni ole tarvinnut kerjätä leipää. Lapsenlapsiakin on jo kuusi, joten ainakin jollakin tapaa siunaus lienee kantanut hedelmää.

8. Ladan jälkeen ostin  Toyota Hiacen 6000 markalla. Siihen aikaan rakensin taloa ja pakettiauto oli kätevä tavaroiden kuljetukseen ja työmaakoppina. Hiaces ei kuitenkaan mennyt katsastuksesta ja siinä oli niin pahoja ruostevaurioita, että lahjoitin sen eräälle seurakunnan ”remonttireiskalle”.

9. Talolainaa jäi vähän yli, jolla ostin Nissan Prairien, tila-auton, jossa oli liukuovet sivuilla. Prairei maksoi 35000 markkaa. Kätevä auto muuten, mutta erittäin huonokuntoinen, vaikka ostettaessa olikin puunattu hyvännäköiseksi. Tuskin ehdimme ajaa autoliikeestä ulos, kun ohajustehostin särkyi. Onneksi liike suostui korjaamaan sen takuuseen. Bensiinitankkikin vuoti ikävästi. Appiukko vuorasi sen  lasikuidulla, mutta silti se hieman tiputti bensaa ruuvin reiästä.

Prairie tuli minulle erittäin kalliiksi. Lomamatkalla autosta katkesi vääntösauvajousi. Uusi jousi piti tilata Hollannista. Maksoi maltaita ja sen vaihto oli yksi työläimpiä autonrassauksia, joita olen kuunaan tehnyt. Yrittäessäni taloni autotallissa irroittaa katkennutta akselia, löin sitä pajavasaralla, jolloin vasara irtosi varrestaan ja lensi etulyhtyyn. Erikoisauton lyhtyä ei saanut varaosaliikkeistä, vaan se piti tilata taas jostain japanista erikseen. Lyhty maksoi yhtä paljon kuin vetoakseli. Lisää ikävyyksiä seurasi.. Kuljettaessani Prairiella harkkoja talolleni, tiessä oli kuoppa, josta auto pomppasi ja löi vääntösauvajouset pohjaan, sillä seurauksella, että toinenkin jousi katkesi.

Hieman myöhemmin autosta sekosi jakoketju. Motiin oli matkaa noin 5 kilometria, moottorista kuului paha ääni, mutta olin niin leipääntynyt kiesiin, että päätin ajaa sillä niin pitkälle kuin pääsee. Hirve rouske kuului ja oli ihme, että pääsin pihaan, mutta siihen se pysähtyi. Teetätin siihen kansiremontin, mutta silti sen ajot oli pian ajettu. Prairie ruostui puhki, eikä mennyt katastuksesta läpi. Kuitenkin ajattelin jonakin päivänä vielä kunnostaa sen ja siksi  työnsin sen pihan perälle uutta aikaa odottamaan. Sitä ei koskaan tullut. En antanut lastenkaan leikkiä sillä, olisi pitänyt, koska vuosien aikana seisoessaan se homehtui sisältä ja ruostui ulkoa entistä pahemmaksi. Lopulta vaimoni tilasi romuttamon miehet hakemaan sen pois.

10. Seuraava autoni oli valkoinen Peugeot 405.  Alkoi haista bensa ja kun tarkistin pohjaa, huomasin ihmetyksekseni, että bensaputki oli hapertunut useasta kohtaa läpipuhki! Mistähän aineesta Peugeotin putkistot oikein oli tehty. Ostin pehmennettyä kupariputkea, josta tein uudet putket. Eräänä iltana vaimoni tuli töistä, nukahti rattiin  ja törmäsi  pösöllä pylvääseen. Onneksi oli hiljainen vauhti ja hän itse selvisi säikähdyksellä, muttta auton nokka meni ryttyyn niin pahasti, että oli hankittava uusi auto

11. Liike, josta olimme edellisen Pösön, hyvitti romusta hieman vaihdossa toiseen, siniseen Peugeot 405 :een. Siihen piti vaihtaa kiveniskusta rikkoontunut tuulilasi.

12. Lopultakin elämäni ensimmäinen täysin uusi auto, Toyota Yaris. Tosin, vain epävirallisesti  minun, koska ostin sen vaimolleni 40-vuotislahjaksi ja se laitettiin hänen nimiiinsä. Tosiasiassa en ole koskaan elämässäni omistanut uutta autoa.  Mutta omistaminenhan on  symbolista, varsinkin naimisissa kun ollaan. Ainakin niin romanttisesti kuvitellaan naimisiin mennessä. Siirsin myös 70% vakuutusbonukseni vaimolleni. Sittemmin olen ollut  niistä hieman katkera, koska minun on pitänyt alkaa jälleen tyhästä keräämään uusia bonuksia ja maksaa kallista vakuutusta. Seitsemän vahingotonta vuotta pitäisi ajaa, jotta 70% bonukset ovat palautuneet ennalleen.

13. Muutaman vuoden kuluttua vaimoni vaihtoi edellisen  auton uudempaan Yarikseen. Sillä hän myös karautti pois kovan onnen romumagneetin luota. Neljännesvuosisatainen yhteinen kvartaalitalous, joka alkoi virallisesti Fort Taunuksessa kosimalla, oli päättynyt Yariksen peräpölyjen nielemiseen.

14. Pakkotilanteessa ostin appiukolta liian kalliilla sen hienon BMW:n, joka oli vähemmin hieno minulle siirryttyään. Suorastaan kaatopaikkatavaraa. Yksikään autoni ei ole ollut niin likainen kuin se. Tein päivän töitä, että sain sen jynssättyä sisältä edes vähän siedettävämmäksi.

15. Onneksi myöhemmin löysin parhaimman minulla kuunaan olleen käytetyn auton, ostohetkellä vain noin 140 000 km ajetun (ellei mittaria ollut ruuvattu) Volvo 460 automaatin. Se on tarvinnut vain hyvin pientä laittoa. Edelleen iskussa oleva Volvo on ensimmäinen automaattivaihteinen autoni.

16. Volvon lisäksi ”minulla on” toisen vaimoni  nimissä Madza automaatti Thaimaassa. On sitäkin pitänyt rassata jo useasti. Tosin Thaimaassa vähemmän rassaan itse, koska täällä korjaamotyö on suhteellisen halpaa. Toisaalta, korjaamojen työn laatu on pääsääntöisesti huonoa. Kunnollista korjaamoa on vaikea löytää.

Paitsi autoja minulla oli nuorena Buck merkkinen 250 cc moottoripyörä, sekä Honda ”satapiikki”, jolla tosin en paljon ajanut, koska minua huijattiin kaupassa. Pyörässä oli moottorivika, enkä jaksanut alkaa korjata sitä katsastuskuntoon. Mainittakoon kulkuvälineistä vielä kaksi vaihdepyörää, 4 lapselleni kullekin ja molemmille vaimoilleni hankitut vispilät. Yhteensä ainakin 8 polkupyörää.  Thaimaan kotiimme hankin uuden Honda Click 125i automaatin, skootteri-tyylinen kevytmotskari. Sekin on virallisesti toisen vaimoni nimissä. Madzalla en ole ajanut Thaimaassa olenkaan ja Hondallakin vähän. Vasemmanpuoleinen liikenne ja kamikaze-liikennekulttuuri on haasteellista. Tuhannet moottoripyöräilijät surffailevat autoilijoiden seassa miten sattuu, luottaen siihen, että autot väistävät tarpeen mukaan. Aina se ei onnistu. Olen nähnyt useasti moottoripyöräonnettomuuksia.

Huh huh, sitä rahan määrää, mikä kulkuvälineisiini ja niiden korjauksiin on vuosikymmenien saatossa uponnut!  Ja vielä kaksi taloakin. Mistä tavallinen duunari ja nyt eläkeläinen on saanut revittyä  rahat tähän kaikkeen? Sitä on vaikea käsittää. Velkarahalla tietysti alkuaikoina, mutta velatkin olen kitkutellut pois pääasiassa omin hartein. Viihdeharrastukseni on minimaalista, en juo enkä polta, mutta tuskin sekään kaikkea selittää. Jokin vuorisaarnan ihme on kai täytynyt elämässäni tapahtua.