Joulu juhlista jaloin. Ja pikkujoulujuhlista nelinkontin, vitsailimme joskus teini-ikäisinä. Pysytään nyt vakavina kuitenkin. Joulun kellot kajahtaa: On hanget korkeat nietokset ja kylmät paukkuvat pakkaset, kun joulu joulu on meillä.. hmm eipä pakkaset järin pauku, mittari näyttää +1 astetta. Ei ole pahemmin nietoksiakaan. No onkos tullut kestä taas talven keskelle? Siltä näyttää, kun vettä sattaa, taitaa tulla.. musta joulu.Siitä huolimatta jo joulu joutui jo taas Pohjolaan. Joulu joutui Raunollekin.

55. joulu on jo ovella. Namusia ripustettu ompi kuusen oksille. Tosin ei ne yleensä oksille ehdi, koska yleensä syön namuset sitä mukaa, kun niitä tarjolle ilmaantuu. Vaan eipä ole oksia, ei kuustakaan, paitsi puolen metrin korkuinen muovikuusi hyllyn päällä. Se on siellä ympäri vuoden. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.

Taatto taatto lähti innoissaan, joulukuusen kuusen hankintaan. Minulla on kiva muisto kuinka isäni perässä kahlasin lumihangessa kuusta hakemaan. Kuukiviä. Ojan pientareelta pellon laidasta. Sitten kuusi vietiin saunaan sulamaan. Aattoiltana koristelimme kuusen veljeni kanssa. Oksiin ripustimme aidot kynttilät. Kunnes isä lampun osti ja kynttilät vaihtuivat sähkökynttilöihin.

Omassa talostani kuusi oli poissa muistaakseni vain kahtena jouluna. Hankin sen perheeni mieliksi, vaikka itse periaatteessa olisin voinut luopua kuusiperinteestä jo kauan sitten. Taajama-alueella kuusen haku ei edes ole yhtä romanttista kuin isäni kodissa maaseudulla, joskin muutamana vuotena kuuseksi sopivia oli kasvanut myös oman tontin perälle. Ja niitä siitä otinkin.

Ensimmäisenä kuusettomana vuotena pyhän puun virkaa sai toimittaa uskollinen peikonlehteni, joka oli ainakin 30 vuotta vanha. Koristelin sen LED-valoilla ja muilla jouluhelyillä, jolloin siitä tuli mielestäni ihan hieno. Tuoksu vain puuttui.

Toinen kuuseton vuosi tuli eteen pari vuotta sitten. Samalla se oli viimeinen joulu talossani.  Elämäntilanteeni ei suuremmin inspiroinut joulua viettämään. Jotenkin paljon kaivattu joulun ilo ja rauha tuntui lopullisesti menneeltä.

Samalla meni ”joulukuusipeikonlehteni”, ei löytynyt sillekään sijaa majatalossa. Liian iso ottaa mukaan. Tosin pari lehdykkää vein vanhempieni kotiin, mutta ne kuihtuivat siellä pian hoidon puutteeseen.

Suunnilleen yhtä vanha kuin peikonlehteni oli Israelista v. 1983 tuomani sapra-kaktus, jota pidin usein kesällä ulkona kukkapenkissä. Siinä se piristyi kummasti. Syksyn saadessa kaivoin sen takaisin sisälle.

Muuttaessani pois talostani katkaisin pienen palan kaktuksen oksaa mukaani. Se sinnittelee edelleen lasipurkissa, työntäen pitkää kapeaa kasvustoa, kärsien pimeydestä ja muista kerrostalon vitsauksista.

Mehikasvit ovat sitkeitä. Jos saan sen jotenkin vietyä Thaimaahan ja istutettua ulos, niin toivon mukaan se vielä nousee kuin feeniks lintu tuhkasta, ikääntyvien silmieni iloksi.

Thaimaassa sitä voi pitää ulkona ympäri vuoden jokseenkin luonnonmukaisissa olosuhteissa. Sitten on hyvä istuskella kiikkustuolissa ”bonsai-puutani” katsellen ja tirautella suolaisia kyyneleitä entisaikojen muistoksi.

Vaikka joulunaika onkin Jeesuksen syntymälle pyhitetty, ei kansa siitä nykyään juurikaan piittaa. Kaikenlainen pakanallinen hömppä on sotkenut kristilliset kehykset. Jotkut suorastaan syyttävät kristinuskoa, kuinka se on sotkeutunut muinaisiin saturnalia -menoihin, eikä päinvastoin.

Joulun sanomasta hartaina lauletaan, vaikka ei tiedetä mikä se sanoma on. Ei, ei se ole ”maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto”.

Turku julistaa joulurauhan ja ihmiset  laulavat ”sydämeeni rauhan teen”. Monissa perheissä sydämien rauha suorastaan pursuaa ulos rajuina riitelyinä. Se rauhasta. Ainakin demoniparvet hyppivät ”nyt on riemu raikkahin aika”, iloisina onnistuneesta agitaatiosta. Jos ne nyt osaavat mistään iloita, nuo synkeän pimeyden asukit.

Eipä minullekaan joulu enää merkitse samaa kuin joskus lapsuudessa. Nyt vielä vähemmän, kun perheeni ei ole enää ehjä. Joulussa tunnelma on tärkeää. Jos tunnelmaa ei ole, eikä pysty sitä luomaan, tai siihen virittäytymään, niin ei joulusta osaa oikein nauttia, se on vain päivä päivien joukossa.

Viime vuonna poikani porukat olivat meillä ja myös tyttäreni perhe pistäytyi. Oli ihan hauskaa ja tunnelmaakin enemmän. Paistoin mm. kinkun ja vaimoni teki  joulutorttuja. Hiljattain muutimme taas ja tilat ovat ahtaammat. Lapset poissa, eikä oikein ole ollut muutenkaan fiilistä tunnelmoida. Joululiinan laitoin ja muutaman koristeen.