Pari päivää sitten, 7.4.2017, ennen 6/6 eli viimeistä, minulle kolmen viikon välein annettavaksi suunniteltua Doketakseli/sytostaatti/solumyrkky/solusalpaaja/kemoterapiaa, piipahdin lääkärin luona kuulemassa mitä sitten tehdään. Lääkärin mukaan hyöy, mitä sytostaattihoidosta voin saada on 6. kerran jälkeen saatu, eikä sitä ole tarpeen jatkaa. Firmagon+XGeva+Kalsium-d-vitamiini lääkitys jatkuu ja tilannettani aletaan seurata. Sain verikokeen- ja tarkastusajan heinäkuulle.

Lääkäri tutki minut pintapuolisesti stetoskoopilla ja tunnustelemalla imusolmukkeita, mutta ei havainnut mitään poikkeamia. Kun harmittelin syömishimoani ja lihomistani (minulla on nyt suunnilleen samat kilot kuin vuosi sitten tähän aikaan).

Tänä aamuna digitaalivaaka näytti 93.1kg), lääkäri totesi samoin kuin hoitaja aiemmin. Sytostaattihoito on kova hoito. Parempi, että paino nousee kuin että se laskisi.

En ole vahva

Sain myös viimeisimmän verikokeen tulokset. Tällä kertaa PSA oli pudonnut mukavasti edelliskerrasta hieman yli puoleen, eli arvoon 16. Huikea pudotus 4800:sta. Vielä pari kertaa puolet pois, niin ollaan normaaliarvossa. Muut veriarvoni olivat normaalit, kuten ovat olleet jo monta kertaa peräkkäin, juuri ennen uutta tiputusta mitattuna.

Muutamissa arvoissa on vaihtelevasti esiintynyt hienoisia poikkeamia vertailuarvoista, mutta lääkärin, ja aiemmin hoitajakin mukaan, ne ovat niin vähäisiä, että ne lasketaan normaaleiksi. Lääkäri vielä mainitsi, että se on ”erikoista”, tai jotain sinne päin, mutta tulkitsin sen yhtä positiiviseksi kuin kolmen aiemman minua tutkineen lääkärin viittaukset ”erikoistapaukseen”. 

Jos ihminen on saanut parantumattomaksi luokitellun sairauden vuoksi ikään kuin kuolemantuomion, niin tuntuu tosi hyvältä olla ”erikoistapaus”. Kiitos siitä Herralleni ja Jumalalleni Jeesukselle. En ole mikään vahva ihminen, ”taistelija” tms, päin vastoin. ”Jos kuka on heikko, niin minä olen heikko”, tunnusti apostoli Paavalikin. Siellä sanotaan myös ”Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa”. Ok, odotan valmista.

Toki odotan myös lääketieteen kehitystä, sillä kaikki hyvä anti on lahjaa Jumalalta ja kiitoksen kanssa vastaanotettavaa. Sanoin lääkärille, että olen käytettävissä, jos uusia eturauhassyöpähoitoja keksitään. Mutta ellei, niin Jumalan suora toiminta eli ihme on täysin mahdollinen, vaikka vaikka sekulaarimaailma ei siihen uskokaan. Se ei ole minulta pois.

Ihmeenä tässä syöpäjutussa ihmettelen jo omaa positiivisuuttani. Ainakin 1. vaimoni voi todistaa kuinka pessimistinen ja negatiivinen ihminen olen ollut. Mutta nyt, vastoin kaikkea järkeä, minä toisinaan suorastaan uhkun positiivisuutta. Muinakin kuin kortisonijaksojen aikana. Muun muassa ei ole ollut masennusta, en ajattele negatiivisia, minulla valtava elämänhalu.  (Armo)murhaajat ja muut kuoleman hypettäjät pysykööt minusta kaukana! En hyväksy ikinä eutanasiaa!

Gospelia ja kuntosalia

Vaikka viimeiset myrkyt vielä kiertää elimistössäni, niin voinen jo sanoa, että olen selvinnyt kemoterapiasta hyvin. Pahoja sivuvaikutuksia ei ole ollut. Pahimmat ovat olleet muutamia päiviä kestäneet jalkakivut kortisonikuurin loppumisen jälkeen. Hiuksetkaan eivät ole kaikki lähteneet. Vaikka ovat ohentuneet huomattavasti ja sivulla kaljua paistaa, niin päälaella niitä on vielä melko paljon. Jopa lyhensin niitä, että peruukki istuisi paremmin.

Mitä lääkäri sanoi lihomisesta oli rohkaisevaa, mutta ajateltiin kuitenkin vaimoni kanssa yrittää kuntosalia, ehkä 3 kertaa viikossa. Jospa siitä olisi apua painonhallinnassa. Ainakin yleis- ja lihaskunto paranee. On aiempaa kokemusta, että tulee harrastettua enemmän, kun siitä vähän maksaa.

Itsekuntoiluun kotona ei luonteen lujuus riitä. Hetken sitä tekee alussa ja sitten ostetut apuvälineet jäävät lojumaan nurkkiin. Tosin, kun kelit paranee, niin saanen enemmän hyötyliikuntaa tontilla, kaikenlasta tekemistä pitkä lista.

Mutta huomenna Gospelkonserttiin ja sieltä kuntosalille.