Raija Pelli ja Terho Miettinen julkaisivat kirjan uskonlahkoista ja niiden seuraajista, nimeltä ”Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa”. Sopivasti pääsiäiseksi, jolloin markkinavoimat kenties paremmin edistäisivät usko- aiheisen kirjan myyntiä. Pelli-Miettinen kirjaa mainostetaan ”tietokirjana”, mutta median referaateista päätellen se vaikuttaa pikemminkin juorulehtimäiseltä paljastuskirjalta.

Lahko on nykyisessä päämerkityksessään vallitsevasta kirkosta eronnut uskonnollinen ryhmä. (Wikipedia)

Googlettamalla hakusanoilla ”pelli miettinen” näkee yhdellä silmäyksellä kuinka ”valtamedia” on tarttunut täkyyn melko hanakasti. Referointejaan kirjasta ovat esittäneet mm. Kaleva, IS, IL, HS, YLE, MTV.

Iltalehti keskittyy pelkästään Patmoksen eläkevaariin, Leo Melleriin, kaapien kirjasta kaiken kuran hänestä, mitä onnistuu löytämään. Se sai minut kiinnostumaan mitähän mehevää kirjan tekijöistä mahtaa löytyä.

Keitä he ovat?

Raija Pelli tulee näkijäsuvusta. Hän kertoo saavansa viestejä tuonpuoleisesta, kokevansa yliluonnollisia kokemuksia ja pyrkivänsä kehittämään näkijän kykyjään. Hän sanoo ”avaavansa itseään näille asioille. (Wikipedia)

Terho Miettinen on lähtöisin helluntailaisesta suvusta ja ängetty helluntaimankelin läpi kysymättä Terholta, haluaako hän sellaista. johanneksenpoika.fi

Tuonpuoleisesta viestejä saava näkijä

Raija Pelli on minulle tuttu Poliisi-TV:stä, jota joskus satunnaisesti seurasin 1990-2000 lukujen taitteessa. Pellistä ei tarvinnut kauan googlettaa löytääkseen olennaisen. ”Tuonpuoleisesta viestejä saavana näkijänä” Pellinen näkyy istuvan samalla oksalla, jota sahaa, kritisoimalla toisia ”näkijöitä”.

Voi olla, että Pelliselle nauraa sekulaaripiirien naurismaan aidatkin. ”Viestit tuonpuoleisesta” syönevät hänenkin uskottavuuttaan, eikä pelkästään kirjassa kritisoitavien.

Terho Miettisestä en ole aiemmin kuullut. Wikipedian mukaan hän on ollut Uskontojen Uhrien Tuki ry:n puheenjohtaja ainakin v. 2016. Tukeekohan mainittu yhdistys myös islamin uhreja?

Miettisen läpikäymä helluntailainen ”mankeli” tarkoittanee, että hänen vanhempansa ovat helluntaiseurakuntaan kuuluvia uskovaisia. Voitaneen edelleen päätellä, että Miettinen on vanhemmilleen katkera, koska he ovat työntäneet hänet ”mankeliin”, ilman hänen lupaansa.

Lapsilta ei kysytä lupaa joka asiaan

On kuitenkin aika normaalia, kirkkokunnasta riippumatta, että uskovaiset vanhemmat ottavat lapsensa mukaan kokouksiin, laittavat pyhäkouluun ym. aktiviteetteihin, joita heidän seurakuntansa lapsille ja nuorille mahdollisesti tarjoaa. Eikä siihen lapsen lupaa välttämättä kysytä. Miettinen tarkoittanee nimenomaan sitä, ettei häneltä ”kysytty lupaa”, kun häntä on vietiin helluntailaisten tilaisuuksiin.

Tuntuu jopa absurdilta, jos pieniltä lapsilta kysyttäisiin lupia joka asiaan. Kun lapset kasvavat, he saavat enemmän tehdä mielensä mukaan, kunhan eivät pahaa tee. Uskon, että useimmat vanhemmat toivovat niin, että lapset tekevät oikein. Tosin hyvän ja pahan raja on nykyään mennyt hyvin häilyväksi. Joiltakin alkaa pallo olla jo aivan hukassa siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Lahkoon ei, mutta luterilaiseksi liitetään tahdon vastaisesti

Kirjan tekijöiltä näyttää unohtuneen se, että Suomen valitsevaan kirkkoon jäsen liitetään yleensä lupaa kysymättä. Vauvana, kasteen yhteydessä. Sen sijaan lahkoihin, jos tarkoitamme niillä muita kristillisiä seurakuntia paitsi vallitsevaa kirkkoa, jäsenyys perustuu henkilön omaan tahtoon. Oman halun lisäksi jäsenkandidaatilta edellytetään yleensä vähintään todistuspuheenvuoroa uskoontulostaan ja kastetta.

Kumpi on karmivampaa: Ihmisen tappaminen vai rukoileminen kuolleen ihmisen puolesta?

”Miettisen omainen” (IS) tai  ”Miettisen ystävän läheinen” (IL) oli tehnyt itsemurhan v. 2011. Miettinen järkyttyi pahanpäiväisesti ”karmivasta rituaalista”, kun kuolleen puolesta rukoiltiin, että tämä heräisi eloon!

Minun mielestäni, kun radikalisoitunut islamisti katkaisee uhrinsa pään ja julkaisee siitä vielä videonkin, se on karmivaa! Mutta se ei ole karmivaa, jos kuolleen puolesta rukoillaan toivoen, että hän heräisi eloon. Päin vastoin. Nostan hattua niille, jotka rohkenevat yrittää.

En usko, että rukoiltavan sisälmykset ovat olleet siinä levällään silmien edessä, kun kuolleen puolesta on rukoiltu. Joten mitä karmeaa rukouksessa oli? Heräsi kuolleista tai ei, ei kai se ole Miettiseltä pois? On ainakin yritetty, eikä vain valitettu.

Jumalalle ei ole merkitystä missä kunnossa ruumis on. Hajusta päätellen Lasaruskin oli jo mädäntyneessä tilassa, kun Jeesus herätti hänet kuolleista. Miettisen omaisen ystävän läheinen ei valitettavasti herännyt kuolleista, mutta Lasarus heräsi. Kiitos Herralle!

Miksi Miettinen ei eronnut kirkostaan jo aiemmin?

”Karmiva rituaali”, tapahtui vuonna 2011, jolloin vasta Miettinen erosi yhteisöstään. Ihmettelen, miksi hän ei lähtenyt aiemmin, jos seurakunta antoi hänelle vain valittamisen aihetta?

Itse erosin luterilaista kirkosta 19-vuotiaana, koska en halunnut kuulua ”kirkon järjestöön”. Näin myös asian niin, että en siihen ollut kuunaan itse liittynyt, vaan minut oli siihen liitetty ”väkisin”. Myöhemmin tulin kuitenkin uskoon ja liityin baptistiseurakuntaan, koska ensimmäinen vaimoni kuului siihen.

Kastetta en seurakunnan jäseneksi liittymisen yhteydessä tarvinnut, koska se oli tapahtunut jo aiemmin, omasta tahdostani sekin. Jordan joessa, Israelissa 1983. Kaarlo Syvännön nuorempi poika kastoi. Toki minut oli luterilaistenkin tapojen mukaan vauvana vanhempieni tahdosta kastettu, mutta epäraamatullisena pidetty lapsikaste ei kelpaa kaikissa ”lahkoissa”, vähiten baptistikirkossa.

Kuuluin ainakin parikymmentä vuotta baptistiseurakuntaan. En muista tarkalleen milloin erosin siitäkin. Henkilökohtaisista syistä. En ovat paukkuen seurakuntaan katkeroituen. Ihan OK seurakunta se oli.

Likakaivon hämmennystä

Iltalehti omistaa kokonaisen jutun Pellin kirjasta  Mellerin vanhojen syntien syynäämiselle, joka on kuin avaisi vanhan likakaivon ja alkaisi sitä hämmentää. No, jotkut ilmeisesti nauttivat hajusta.

Totta vai tarua kaikki Pelli et Miettisen kirjan väitteet, en tiedä, mutta eiköhän niistä oikeus ole jo ole istunut ja Meller syntinsä sovittanut aikoja sitten.

Lehden jutun väliotsikot, joita puolestani referoin, on tulkittava ”hyi hyi, ei tuommoinen sovi uskovaiselle” -syytöksiksi.

Vertailen otsikoita itseeni, koska Pelli on arvostelun ulkopuolella. Hänhän näkijä, joka saa viestejä tuonpuoleisesta. Ollut poliisi-TV:n toimittaja ja kansanedustajaehdokas. Silti vaatimaton, ”tavallinen kristitty, joka ei ole koskaan kuulunut uskonlahkoihin (mtv)”. Mutta on näkijä…ei ihan tavallista.

”Kalliita matkoja”

Hyi hyi. On hurskaampaa googlettaa halvin matka. Vielä hurskaampaa, jos ei tekisi matkoja ollenkaan. Taivas on todella lähellä silloin, vaikka ei lentokoneessa istuisikaan.

Viime vuosina olen tehnyt  pari matkaa vuodessa vaimoni kanssa. Hyvin kalliita matkoja eläkeläiselle. Siitä huolimatta, että yritän hakukoneilla etsiä halvimman lennon.

”Piittaamaton laeista”

Hyi hyi, mikä rötösherra. Muun muassa ajoi autoa useita vuosia ilman suomalaista ajokorttia! Iltalehti ei kerro montako vuotta ja minkä maan kortilla.

Suomessa autoa saa ajaa vain suomalaisella ajokortilla ja korkeintaan kaksi vuotta ulkomaalaisella, jos maa kuuluu sopimusvaltioon.

Omien kokemuksien mukaan ulkomaalaista korttia Suomessa asuva ei saa edes omistaa, jos sen vaihtaa suomalaiseen. Nimittäin, vaimoni ajoi aluksi Suomessa autoa thaimaalaisella kortilla puoli vuotta, jonka jälkeen sen sai vaihtaa suomalaiseen. ”Vaihtaminen” oli kirjaimellista. Samalla, kun vaimolleni annettiin suomalainen kortti, otettiin thaimaalainen kortti pois! Se tuntui aivan järjettömälle, koska me kuitenkin vuosittain kävimme Thaimaassa, eikä siellä suomalainen kortti kelpaa ajamiseen.

Käytännössä ulkomaisen kortin poisottaminen on kiusantekoa. Mitään järjellistä syytä asialle on vaikea keksiä, eikä syytä myöskään meille kerrottu. Vaimoni täytyi seuraavalla Thaimaan reissulla hankkia uusi thaimaalainen ajokortti. Onneksi se kävi helposti. Thaimaassa kortin hankkiminen ei ole rakettitiedettä, eikä kallista kuten Suomessa. Minullakin on thaimaalaiset auto- ja moottoripyöräkortit, mutta vältän ajamista Thaimaassa, maan kaaosmaisen liikenteen vuoksi. Vaimolta siellä ajaminen kyllä sujuu hyvin.

”Manipulatiivisia mainoksia”

Hyi hyi, uskovaiset järjestöt eivät saa mainostaa avustuskohteitaan ja työntekijöiden on työskenneltävä palkatta. Vain Punainen Risti, Punainen Puolikuu ja mikä vaan kunhan on punainen, saavat manipuloida ja mainostaa niin paljon kuin jaksavat.

”Naiset heikkoutena”

Hyi hyi, uskovaisen pitää olla yhden vaimon mies. Olen samaa mieltä, mutkun se heikkous.. Mellerin tavoin olen mennyt naimisiin kaksi kertaa. Pelli, puolestaan, on mennyt naimisiin KOLME  kertaa. Tosin miesten kanssa, jotka eivät ole heikkous. Ei varsinkaan homottuneessa maassa kuten Suomi.

”Seksin perässä”

Hyi, hyi. Seksin perässä ei saa juosta. Ei ainakaan uskovainen. Seksin perässä juokseminen kuuluu vain homottuneille. Sikojenkin perässä  on OK juosta ja muukin puuhastelu sian perässä on Suomessa sallittua. Sialla hurjastellutta miestä epäiltiin ”julkisrauhan rikkomisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta”.

”Vahvauskoisia seuraajia”

Minen seuraa Melleriä ja Jeesustakin aika kompuroiden. Enkä ole vahvauskoinen, mutta uskon silti ihmeisiin.

Ihmettä odotan omallekin kohdalleni. Lääketiede ei ole vielä keksinyt parannuskeinoa sairastamaani tautiin, joten otin jopa osaa karmivaan rituaaliin, jossa lahkolainen voiteli minua öljyllä ja rukoili puolestani, että paranisin tästä kuoleman taudista.

Huijui, ihan hirvittäviä nämä rituaalit. Vissiin mieluummin pitäisi alkaa uikuttaa eutanasiaa ja tulla tapetuksi arvokkaasti.