Miksi elämä on niin kiireistä, valittelin usein työelämässä vielä ollessani. Isäni oli sitä mieltä, että eläkeläisenä se vasta kiireistä onkin. Osittain allekirjoitan, joskaan “kiireisyys” ei eläkeläisenä ole suoraan verrannollista. Ei se samalla tavoin aiheuta tressiä, vaikka tekemistä riittääkin. Hyvä niin. Harva pystyy elämään ilman mitään tekemistä. Ja kun on tekemistä, niin ei ehdi märehtimään liikaa masentavia. “Parasta osaamista” – talon korjailu on vienyt suuren osan ajasta, mutta siitä ehkä erillinen bloggaus myöhemmin.

Eilen kävin ensimmäistä kertaa yksinään moottoripyörällä kaupungilla ja biitsillä. Aivan hirveä liikenne, ruuhka-aikaan saman laista kuin Bangkokissa. Eikä sääntöjä ole kuin korkeintaan teoriassa. Kunhan muistaa, että liikenne on vasemmanpuoleista, niin sillä säännöllä pärjää pitkälle. Täällä on moottoripyöräilijöillä, joita siis on todella paljon, jännä tapa tunkea itsensä joka väliin. Pyörät ohittelevat autojonoja molemmin puolin, edestä ja takaa. Ei ihme, että onnettomuuksia tapahtuu usein ja mootoripyöräilijä on aina häviävä osapuoli. Olen nähnyt monta moottoripyäräonnettomuutta ja yhden ruumiinkin makaavan kadulla.

Ajaminen modarilla ei silti minua oikeastaan juurikaan jännitä. Autolla en ole uskaltanut yrittää. Sillä on paljon kömpelömpi liikkua kaaoksessa. Ehkä en yritä kuunaan ajaa täällä autolla. Ei ole tarvetta. Motskarilla on helppo pysäköidä kauppojenkin eteen. Autolla parkin löytyminen on vaikeampaa. Pysäköinti on ilmaista, eikä mittareita missään. Pysäköinti on maksullista vain valvotuilla parkkipaikoilla ja parkkihalleissa, eikä niissäkään lyhytaikainen pysäköinti välttämättä maksa mitään.

Eksyin useita kertoja. Mutta höpsis näytti tien, niin, että lopulta löysin biitsille. Kohtuullisen hyvä paikka vieläpä. Puhdas ranta, eikä paljon turisteja. Täällähän on rantaviivaa kymmenkunta kilometriä ainakin. Rantakaupustelijoistakaan ei ollut riesaa. Muutama niitä kulki ohi, mutta eivät tyrkyttäneet mitään. Minusta on rentouttavaa loikoa rantatuolilla,  katsella horisonttiin ja kuunnella meren kohinaa. Siitä tuli mieleeni, että ensimmäinen vaimoni sanoi joskus rakastavansa merta. Kuvittelin usein eläkkeelle päästyäni muuttavani vaimoni kanssaan pienelle etelämeren saarelle, jossa makoilisin riippumatossa palmujen alla, linnut laulaisivat ja leppeä tuuli hyväilisi poskea. Ja hulahulatytöt tanssisivat.  Turhanpäiväistä läppäähän se oli, ilman vakavia suunnitelmia. Olisi saanut jäädä läppäämättä. Hulahulatytöistäkään ei ole enää niin väliä ja buldogit saavat kasvaa rauhassa. Ihan sama. Elämä ei mennyt muutenkaan käsikirjoituksen mukaan, vaikka taisin meistä päästä lähemmäksi merta kuitenkin. Sinne varmaan jonakin päivänä tuhkanikin pöllytetään. Tosin, ykköstoiveeni olisi päästää tempaukseen näkemättä kuolemaa JHs.  Jos ei, niin kakkosvaihtoehto tulla haudatuksi Israeliin.

Tilasin rantatuolille leveää nuudelia kanan paloilla. Tällä kertaa annos oli tavallista suurempi. Toivat maustelineen chilineen. Maustetelineessä on yleensä neljä astiaa. Kolmessa niistä on melkein aina samat lisukkeet: Yhdessä keskitulista chilijauhoa. Toisessa mietoja chilirenkaita suolavedessä. Kolmannessa sokeria. Neljännessä voi olla chilitahnaa tai esim. jotain kalalientä, jota en kuunaan käytä.  Rantapaikassa oli yllättäen light-kokistakin tarjolla. Normaalisti tuppaa olemaan vain Pepsiä. Normaalisti juon vain kalorittomia limuja. Jos ei niitä ole, niin sitten pelkkää vettä, joskus soodaa eli vichyä tai mehua.

Siinä loikoillessani ja katsellessani taivaanrantaan kuvittelin mielessäni tsuunamin aiheuttaman vesiseinämän tulevan. Mietin mitä tekisin, pakenisinko, vai jättäisinkö itseni vain Jumalan käsiin. Monet jäivät vain katselemaan v. 2004. Tuolloin Intian valtameren maanjäristyksen aiheuttama tsunami ei kuitenkaan iskenyt Huahinin rannoille, vaan länsipuolelle Thaimaata. Nukahdin tuoliini noin pariksi tunniksi ja heräsin ihmisten ääniin. Vähän matkan päässä valokuvausryhmä otti rantakuvia hääasuihin pukeutuneesta pariskunnasta. Mies oli “farangi”, ulkomaalainen, pitkä ja anorektisen laiha hujoppi. Hän näytti koomiselta mustat housut jalassa ja valkoinen paita päällä. Jalassa kiiltonahkakengät. Jostain syystä mieleeni nousi Don Quijote. Peitsi ja parturin vati vain puuttuivat. Nainen, puolestaan, oli lyhyt ja hieman pullukka. Hän oli pukeutunut lyhyehköön pitsikoristeiseen valkoiseen morsiusmekkoon, joka muistutti paljon ensimmäisen vaimoni morsiusmekkoa. Olin rannalla noin viitisen tuntia, jonka jälkeen höpsis sai näyttää tien takaisin.

Talon pihaan pujahtaa usein kissoja, koiria, lintuja, liskoja ym. ötököitä ja tulevat joskus sisällekin. Varpusia muistuttavat linnut pesivät tiilikaton kolosissa. Olen siitä iloinen. Yhden linnunpoikasen poimin käteeni ja laskin sen hetken kuluttua vapaaksi. Toivottavasti kissat ei syö niitä. Tai käärmeet. Suomalaisella naapurilla käärmeet ovat olleet melkeinpä riesa ja hän on yrittänyt tukkia verkoilla niiden kulkureitit pihaan.

Eilen näin ensi kertaa käärmeen omassa pihassa. Pituutta sillä oli n. 50cm. Thaimaassa on paljon myrkkykäärmeitä, kobria ym. Pihakäärme ei näyttänyt kobralta, mutta tapoin sen varmuuden vuoksi. Googletin thaimaalaisia käärmeitä josko löytäisin samanlaisen. Lähinnä vastaava on mielestäni Checkered Keelback