Pari päivää sitten 4.1.2012
poikani ehdotti lähtisinkö tortillanpurijoiden paikkaan nimeltä Gringos Locos, tai pikemminkin chilinpurijoiden ja yrittää maailman tulisimmaksikin tituleeratulla Naga Morich chilillä ryyditetyn häränfileepihivin syömistä tunnissa.

Milloinkahan minä tuntia olen lautasen ääressä viipynyt?  Ajattelin, että piece of cake se minulle  varmaan olisi. Ja vaimollenikin, koska hän on syntynyt suurin piirtein chili suussa ja minä olen käyttänyt chiliä ehkä Israelin ajoista alkaen v. 1982, joskin enemmän aktiivisesti jotain kymmenkunta vuotta, joista viimeiset pari vuotta melkein joka päivä.

Kuoleman pihvi

Annoksen nimi taisi olla Bistec de la Muerte, ”Kuoleman pihvi”, ja jos sen tunnissa pystyi syömään, niin palkkioksi saisi teepaidan (kuvassa päällämme) ja valokuvan ravintolan seinälle. Aluksi emmin, koska aterian hinta oli aika suolainen, mutta päätimme sitten kuitenkin lähteä seuraavana päivänä ja poikani tulisi sinne myös. Halusin nähdä vielä hänetkin ennen kuin lähdemme matkalle.

Emme olleet syöneet aamupäivällä mitään, niin että ravintolassa oli sopivasti nälkä, kun pari senttiä paksu härän ulkofileepihvi höysteineen tuotiin eteemme. Pahan tapani mukaan hotkin ruoan alle 10 minuutissa (en ole vieläkään oppinut syömätapoja) ja se oli, kuten edeltä arvelin, piece of cake.

Ei juuri kostunut niskakaan ja vitsailin tarjoilijalle, että muuten hyvä, mutta chili puuttui. Ihan maukas pihvi. Vaimolla kesti vähän pitempään, mutta alitti hänkin vaaditun ajan reilusti syöden annoksensa puolessa tunnissa. Saimme diplomit, pääkallopaidat ja meistä otettiin valokuva, joka myöhemmin laitetaan ravintolan seinälle. Oheinen kuva kallopaidat päällä on kuitenkin otettu asunnollamme.

Thaimaan matkan valmisteluja riitti vielä koko päiväksi ja yöksikin, mutta nyt pitäisi viimein kaikki tarvittava olla mukana. Sen jälkeen aloin kirjoittaa vielä tätä blogia. En paljon enempää ehdi enää blogata, kun pitäisi yrittää vähän nukkuakin ennen kellon soittoa. Kohtahan tuo jo pärisee, kun muutaman tunnin päästä pitäisi olla jo menossa. Palaan blogiini, sitten kun seuraavan kerran on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia kirjoitella.

KLO 8:47

Avasin, ties kuinka monen vuoden jälkeen, Päivän Tunnussana kirjasen vuodelta 1949 tämän päivän 6.1. kohdan. Ehkä sittenkin Joku näyttää minulle yhä tietä!

Kiitetty olkoon Herra, minun kallioni, minun linnani, varustukseni ja pelastajani, minun kilpeni, jonka turviin minä pakenen. Ps. 144:1,2
Katso, tähti kulki heidän edellään. Mt. 2:9