Pakkaamisen viimeistely jäi lähtöpäivään. Tai yöhön. Ei paljon tullut nukuttua. Lastasimme aamulla tavarat autoon, jonka ajoimme veljeni luo. Sieltä veljeni ajoi omalla autollaan meidät rautatieasemalle. Tuli vähän tippa linssiin, kun hyvästelimme.

Juna tuli tällä kertaa jokseenkin ajallaan. Oli vähän kylmää, koska olin pukeutunut minimaalisesti, vain kevyt Haltin takki lyhythihaisen paidan päällä. Vaihto Tampereella ja Tikkurilassa pois. Huvittavaa, kun viimeisen taksin sai meitä ennen ollut porukka. Ei hääppöinen taksitarjonta. Saimme viluisina odotella n. puoli tuntia seuraavaa.

Olen käyttänyt monilla eri lentoyhtiötä ja toistaiseksi huonoin niistä on SAS, joka rikkoi törkeästi laukkumme. Laukku oli avattu väkivalloin repimällä ja se oli puolittain auki, kun saimme sen liukuhihnalta. Osa  laukun sisällöstä oli kadonnut ja tavaroita rikkoutunut. Valituksen jälkeen saimme myöhemmin uuden laukun tilalle, mutta se ei ollut aivan vastaava kuin pilalle viillelty. Kadonneita ja rikkoutuneita tavaroita SAS ei korvannut.

Matkatoimistoista huonoin on ollut Eticket. Lento ei toteutunut. Palautti rahat rahat takaisin, mutta ei kaikkia, vaan rosvosi ”valuuttakurssimuutosten” vuoksi nelisen kymppiä. Ei kannata antaa halvemman hinnan hämätä. Mikähän lie huijarifirma, joka kannattaa kiertää kaukaa.

Ikävää syynäystä Lufthansalla

Tilasin uudet liput Ebookersilta ja matkustimme ensimmäistä kertaa Lufthansalla. Siitä tuli toistaiseksi toiseksi huonoin lentoyhtiö, turvatarkastus oli sen verran ikävä. Vaimoni syynättiin peräti kahteen kertaan perusteellisesti! Taisi olla sakuille pettymys, kun mitään ei löytynyt.

Itse en saanut viedä käsimatkatavaroissa jakoavainta ja lukkopihtejä, vaikka työkalut eivät ole kiellettyjen listalla. Sai sentään laittaa käsitavarakassin työkaluineen ruumaan ilman  lisämaksua, joskin piti itse palata matkatavaratiskille neuvottelemaan asiasta. Tullessani takaisin, minun piti jonottaa uudelleen turvatarkastuksen läpi.

Helsingistä Frankfurtiin, jossa oli välilasku, saimme pyynnöstä paikan hätäuloskäynnin vierestä, jossa ruhtinaalliset jalkatilat, mistä pisteitä. Ne pisteet meni pois Frankfurtissa, jossa vaimoni vietiin erilliseen tilaan tutkittavaksi. Samaan aikaan minun kahvinkeittimeni kiinnosti tarkastajia niin, että halusivat viedä sen testiin. Hän käytti englannin sanaa ”test”. Siksi sanoin, että ”pitäisi sen toimia”, vaikka lentokentillä ei ole viisasta vitsailla.

Turvamies meni lasioviseen koppiin ja ruuvasi keittimestäni pohjan irti, mutta minua itseäni ei tutkittu. Koimme jotenkin kuitenkin, että Lufthansan mielestä olimme ei-toivottuja asiakkaita, koska ei muita syynätty yhtä perusteellisesti.

Kohtaaminen vessassa

Frankfurtin terminaalin vessassa tapahtui jännä kohtaaminen. Ajattelin jälkeen päin, että ehkä sillä oli tietty tarkoitus. Kun menin vessaan kaikki kopit olivat käytössä ja jouduin odottamaan, niin kuulin kuinka vieressäni toinen jonottaja kysyi hepreaksi ”ataa mi-israel?  – oletko Israelista?”.

Käännyin ja nuori mies, Raamatun näköinen kirja kädessään, toisti kysymyksen. Hieman hämilläni vastasin englanniksi, ”ei, olen Suomesta”. Kaveri jatkoi, kuulunko juutalaiseen yhteisöön siellä, johon sanoin, että en, olen suomalainen. Kävi ilmi, että kaverin uteliaisuuden aiheutti kaulaketjussani riippuva hopeinen daavidintähtikoru, jonka ostin aikoinaan Israelin matkalla.

Pitihän minun hieman briljailla, että osaan vähän hepreaa ja samalla yritin kuumeisesti pyyhkiä hämähäkinseittejä jo pahasti homehtumaan päässeestä heprean sanavarastostani. Vanhaa vuosikertaa, mutta löytyi sentään jotakin. Kysyin:  ”Aval ataa mi-israel? – mutta sinäkö olet Israelista?”. Hän myönsi olevansa. Joitakin muitakin hebrean lauseita yritin kasata muististani. Kerroin mm. olleeni kibbutsilla v.82-83 ja hän kertoi syntyneensä kibbutsilla, mutta en muista missä niistä.

Juttua olisi riittänyt pitempäänkin, mutta yksi WC-kopeista vapautui ja nuori juutalainen kohtealiaasti vaati minun menevän ensin, vaikka hän oli jonottanut kauemmin. Tultuani ulos ”kaapista” helpottuneena, ei nuorta miestä enää näkynyt.

Bangkokista Huahiniin

Bangkokin lentokentällä kaikki sujui hyvin. Ulkomaalaisten passintarkastuslinja oli pitkä, mutta pääsin vaimoni kanssa thailinjaan, jossa ei ollut ketään. Sain leimat passiini ongelmitta ja sitten hakemaan laukut hihnalta. Kaikki laukut tulivat perille, myös se, jossa oli kovan onnen jakoavain ja lukkopihdit. Ulkona mukavan lämmin ilma tulvahti vastaan.

Otimme lentokenttätaksin, jolla matkustimme kohtauspaikkaan, josta vaimoni sisko tuli meidät hakemaan. Vaimoni kotona viivyimme aikamme ja  vaihdoimme kamat omaan autoomme, ajoa reilu tunti ja olimme perillä. Olosuhteisiin nähden matka meni hyvin.

Ensimmäisen yön vietimme naapuritalossa, koska meiltä puuttui petivaatteet, vaikka sänky olikin. Seuraavana päivänä hankimme petivaatteet. Thaimaassa ei vaimoni mukaan juuri käytetä lakanoita, vaan sellaisia koristeellisia ”patjapusseja”, jotka vedetään paksun patjan päälle.

Saattaahan silti lakanoitakin jostain löytyä, mutta tähän hätään niitä ei alettu etsiä.  ”Pussi” toimii samalla yhdessä tyynyjen ja patjan kanssa  päiväpeitteenä. Niitä myydään usein setteinä, joihin kuuluu lisäksi päälliset tavallisten tyynyjen lisäksi sellaisiin metrin mittaisiin pyöreisiin ”pötkylä” -tyynyihin. Tyynyt pitää kuitenkin ostaa erikseen.

Nettiä ei vielä ole, paitsi puhelinnetti G2 verkossa, jolla hädin tuskin sähköpostin lukee. Ja sitten jonkun salaamaton langaton netti. Se on hieman  liian kaukana, mutta toimi paremmin kuin puhelinnetti, silloin kun signaali on parhaimmillaan n. 3 megan luokkaa.

Kunnon nettiä tälle alueelle ei taida saadakaan, mutta, jos ei ole vaihtoehtoja, niin on tyydyttävä siihen mitä on. Se yksi, toivon mukaan edellisiä parempi vaihtoehto, on jonkun sortin satelliittipuhelin, eikun satelliittinetti, joka meidän pitäisi saada noin viikon kuluttua, joka voi tarkoittaa mitä tahansa.

Kiinnostavaa nähdä mitenkähän sekin toimii. Osoittaako lautanen suoraan satelliittiin, joka käsittääkseni voi aiheuttaa viiveitä, vai maston nokassa olevaan tukiasemaan.

Aika näyttää, sanoi Aino Kassinen.