”Nainen ratissa” on sovinistinen stereotypia, joka ei päde ainakaan Pomppuun. Iltaisin töittensä jälkeen hän vie minua ajeluille ja sukkuloi Bangkokin hullunmyllyssä kuin kala vedessä.

Matkakertomuksista ja milloin mistäkin saa kuulla kuinka Thaimaassa baarityttöjä on vähän siellä täällä ja he tulevat aktiivisesti pitämään miehille seuraa. Kumma juttu, kun en vaan ole onnistunut heitä bongaamaan. Ehkäpä siksi, että en harrasta baareja.

”Seuralaiset” loistivat poissaolollaan

Yhtenä päivänä kävimme Pattayalla biitsillä, jossa kuulema tytöt lyöttäytyvät seuraan välimättämättä siitä, onko miehellä vaimo tai tyttöystävä mukana. Ranta ei ollut hassumpi, vaikka muistaakseni Mondon kirjassa Pattayan rantoja moititaan. Minusta siistimpi ainakin kuin Rayongin ranta.

Olimme biitsillä auringonlaskuun asti, mutta ilmeisesti gogo tms. tytöt olivat sinä päivänä lakossa, koska ensimmäistäkään en nähnyt, saati olisi seuraan lyöttäytynyt

Lauantaina Pomppu vei minut tutustumaan Patpongiin, joka on Bangkokin kuuluisa tyttöbaarikatu. Halusin nähdä kyseisen ”nähtävyyden” ja aikamoinen sodoma ja gomorra se olikin. Nuoria ja kauniita tyttöjä oli tosi paljon, joiden esityksiä näkyi tarkoituksellisesti kadulle joka baarista.

Yksin tuskin uskaltaisin tällaisissa paikoissa edes kävellä. En juo alkoholiakaan, jota tytöt tuputtaa baareissa ostamaan. He saattavat myös tipauttaa yksinäisen miehen juomaan huumetta ja ryöstää rahat. Aidsiin ja muihin tauteihin sairastumisen riski on suuri heille, jotka näitä paikkoja harrastavat.

Köyhyyden uhreja?

En oikein pysty kaduilla ja baareissa työskenteleviä naisia tuomitakaan, sääliksi käy pikemminkin. Thaimaan hallituksen pitäisi voimallisemmin tehdä jotain köyhien naisten hyväksi, etteivät he ainakaan paremman elintason toivossa lähtisi alalle, kuten olen kuullut usein tapahtuvan.

Kadulla kulkiessa tuntui inhottavalta, kun vähän väliä rasvaiset äijät pornomainokset käsissään tulivat tyrkyttämään meille seksishow’ta. Pomppu kertoi, että esityksissä tytöt laittaa jotain ainetta ”sinne”, joka sitten suihkuaa sieltä paineella ulos. Toiset ampuu pingispalloja. Jotkut vetelee jopa partakoneenteriä. Hän kysyi haluanko mennä katsomaan. En halunnut. Olin nähnyt tarpeeksi. Halusin pois.