Eilen tuli ja meni 6.9. päivä, joka oli 53. syntymäpäiväni. Kiitos saamistani onnitteluviesteistä!

Pian moottoripyörän palauttamisen jälkeen kävin suihkussa ja hain vaatteeni pesulasta. Illan pimentyessä lähdin kävelemään rantaa pitkin. Keskivaiheilla rantaa oli silta, josta pääsi kylälle. Poikkesin ruokapaikkaan, jossa kävin edellisenäkin päivänä ja tilasin samat: hedelmäsalaatin ja kahvin.

Paikan työntekijä piti minulle seuraa, pieni nainen, nimeltään ”Porn”. Nimestä tulee mieleen ihan muuta kuin mitä se Thaimaassa tarkoittaa, ”siunattua”. Porn alkoi kertoa tarinaa, jollaisen olen kuullut täällä jo useamman kerran. Hänellä on aikuinen tytär thaimiehen kanssa, mutta mies oli kuollut moottoripyöräonnettomuudessa.

Kumma, järjestään miehet ovat kuolleet jossain onnettomuudessa. Onnettomuudet taitavat olla yleisiä täällä. Ei ihmekään, liikenne on yhtä kaaosta.

Myöhemmin Porn meni naimisiin saksalaisen miehen kanssa ja muutti Saksaan, jossa oleskeli 8 vuotta. Liitto hajosi ja Porn palasi Thaimaahan ja päätyi Samuille, jonne perusti pienen ruokapaikan autotallin näköiseen rakennukseen, jonka hän minulle näytti.

Pornin tarina jatkuu

Muutama kuukausi sitten turismi – ja samalla ostajat – vähenivät niin paljon, ettei rahaa tullut tarpeeksi, eikä Porn pystynyt maksamaan ”autotallin” vuokraa. Nykyisessä paikassa hän tekee 7 päivää viikossa töitä, eikä palkka riitä kunnolla ruokaan eikä asunnon, joka on kurja läävä, vuokraan. Lisätienestejä hän yrittää saada tekemällä palveluksia miehille. Siis prostituutiosta.

Kulissien takainen prostituutio on täällä käsittämättömän yleistä. Ei ihme, että Thaimaan maine on mennyt.  Vaikka ”piiloprostituutio” on hieman erilaista kuin raaka katuprostituutio muissa maissa, niin kuitenkin periaate sama.

Olen saanut useita ”tarjouksia” ja näyttää siltä, että, jos haluaisin, saisin tytön mukaani asunnolleni vaikka joka ”mäsääds” – paikasta. Hierontapaikkoja on kaikkialla Samuilla ja niissä seksin tarjoaminen tuntuu olevan ykkösasia heti, kun sisälle menee.

Lähes jokaisen hierontapaikan ulkopuolella istuu tyttöjä, joista joku huikkaa ”I go with you”. Perusolettamuksena tuntuu olevan se, että miehet tulevat hierontapaikkoihin vain yhtä tarkoitusta varten, seksiä. Saattaa yleisesti ottaen pitää paikkansakin. Ainakin turistirysissä, Mutta itse en mahdu stereotyyppisiin oletuksiin.

Porn katsoi minuun vetoavasti kuin olisin hänen viimeinen toivonsa maailmassa ja ehdotti, jos pidän hänestä, voisin tulla elämään hänen luokseen, eikä minun tarvitsisi olla kuunaan yksin ja voisimme yhdessä toteuttaa hänen unelmansa ruokapaikasta.

Niinpä. Minun rahoillani. Hän kertoi summankin, jonka tarvitsisi aloittaakseen uudelleen busineksensa. Hän vei minut katsomaan ”asuntoaan”. Se oli masentava, yhden likaisen huoneen käsittävä hökkeli muiden samankaltaisten pelti- ja puuvajojen täyttämällä slummialueella.

Kävi sääliksi. Annoin hänelle vähän rahaa, mutta samalla ihmettelin miljoonannen kerran, miksi nämä köyhät naiset kuvittelevat, että juuri minä olisin ratkaisu heidän pulmiinsa? En ole mikään rikas joulupukki, joka pohjattomasta säkistään ammentaa onnen kaikille tarvitseville.

Etsin onnea elämääni itsekin. Onnea, joka minulla oli, mutta tyhmyyttäni kadotin sen. Kuka haluaa antaa sitä minulle, ilman että minun aina tarvitsee kaivaa kuvetta? Epäilen, ettei kukaan. Ainahan on maksettava, eikös juu?

Kun tulimme takaisin, Porn kysyi saako hän pitää minua kädestä ja niin kävelimme kuin rakastunut pari konsanaan. Ainakin hän käveli.

Matkalla poikkesimme asiakkaista hiljaiseen pubiin, joka muuten ei ollut hiljainen. Musiikin jytke kuului kauas. Tilasin kokiksen ja Pornille jotain alkoholitonta. Paikan pitäjä, 30 nurkilla oleva nainen, tuli pitämään meille seuraa.

Hänelläkin meni huonosti ja paikka oli myynnissä. Ei ”farangeja” – ei tuloja. Minä ja Porn olimme ainoat asiakkaat. Paikanpitäjän lisäksi pubissa hengaili toimettomina kaksi työntekijää. Toinen oli tavallinen nuori thainainen ja toinen oli ladyboy, joka näytti ”naiseksi” hirveältä. Hänen äänensäkin oli römeä miehen ääni. 

Ilmeisesti ladyboyt vaistoavat etten pidä heistä, eikä tämäkään tullut juttelemaan minulle mitään. Sen sijaan toinen tyttö pyysi minua pelaamaan biljardia kanssaan. Se oli aika hauskaa, vaikka hän antoikin minun tahallaan voittaa. En ole kuunaan harrastanut biljardin peluuta.

Pubin jälkeen menin istumaan vielä toviksi Pornin työpaikkaan kahvilaan ja katselin kuinka omistaja ja hänen englantilainen poikaystävänsä ja pari paikallista pelasi dominoa, enemmän tai vähemmän kännissä.

Porn antoi minulle puhelinnumeronsa, jonka otin, vaikka en aikonut soittaa. Hyvästelin Pornin ja lähdin kävelemään takaisin bungalowilleni.

Känniset tytöt villeinä

Matkan varrella ohitin baarin, jonka edustalla keimailevasti tanssiva ja remuava thaimaalaisista nuorista naisista koostuva porukka vinkkasi minua liittymään heidän seuraansa. Menin, vaikka arvasin mikä porukka se oli ja mitä heillä oli mielessä.

Oli syntymäpäiväni ja olin alamaissa. Pari kolme tytöistä osasi kohtalaisen hyvin englantia. Kun kerroin heille, että on syntymäpäiväni ja olen masentunut, he tekivät aluksi kaikkensa piristääkseen päivääni. Toivat minulle ruusuja sekä jotain valkoisia kukkia.

Pikkuhiljaa porukka alkoi kuitenkin olla aika lailla kännissä ja kohta joku roikkui kaulassani hieroen niskaani ja yrittäen suukotella minua poskille ja ehdotti suoraan seksiä. Kun tenistelin, niin hän sanoi ”ok, saat ilmaiseksi”. Kun en edes ilmaiseksi halunnut, niin tytöt tuntuivat olevan hyvin ihmeissään. Homona sentään minua ei kukaan pitänyt.

Kaulassaroikkuja luovutti vasta sitten, kun päätin lähteä. Lähtöä tehdessäni toinen tyttö seurasi minua hetken ja aneli, että jäisin yöksi hänen kanssaan. Kieltäydyin hänenkin tarjouksesta.

Ilmaisia lounaita ei ole, vaikka siltä hieman vaikuttikin. Tavalla tai toisella tarkoitus oli saada minulta rahaa ja minä tuskin olisin saanut heiltä mitään, mitä todella olisin kaivannut. Seksiä en halunnut. Ilmeisesti itsensä tarjoaminen koetaan täällä ”vähän paremmaksi” ansaintatavaksi kuin suora kerjääminen tai rikollisuus.