1. Olin jotain 19 vuotias, kun sain ajokortin ja ensimmäisen autoni ostin. Se oli ”Hitlerin kansanauto”, Wolkswagen, kuplavolkkari. Myyjä oli yksityinen naishenkilö. Autossa oli heikkotehoinen 6 Voltin sähköjärjestelmä ja Eberspächer -bensiinilämmitin. Auto maksoi muistaakseni 1500 markkaa.

Ei minulla sellaisia summia ollut, mutta eräs kaverini, rikkaan talon poika, lainasi minulle rahat, jotka maksoin pois vähitellen. Sattuneesta syystä kupla päätyi melko pian saunan taakse. Annoin Eberspächerin lähes ilmaiseksi serkkuni miehelle ja loput autosta haki pois mies naapurikylästä.

2. Toisen autoni hankin alettuani seurustella erään lievestuorelaisen tytön kanssa. Hänen isällään pyöri nurkissa vanha Ford ”juustohöylä” Anglia, jota hän kauppasi minulle ja minä poika tietenkin ostin. Anglian moottori oli vain 600 kuutioinen, joka ei uutenakaan järin äleä ori ollut, saati loppuun ajettuna. Köröttelin vetelällä hevosellani jonkin aikaa.

Kerran VR:n pihassa peruuttaessani ovi aukesi ja iski parkissa seisoneen maastoauton jykevään puskuriin. Maasturille ei käynyt kuinkaan, mutta autoni ovi meni haitarille. Onneksi sain työkaverilta ehjän tilalle, tosin eri värisen. Ajaessani Jyväskylän mukulakivikatua bensatankin ruostunut kiinnityspanta petti ja  tankki putosi kivetykselle. Juustohöylä lähti romuttamolle.

3. Siihen aikaan, kun kolmannen autoni ostin, olin jo rautateillä vakituisessa palveluksessa. Siihen aikaan vetureissa istui kaksi miestä, kuljettaja ja lämmittäjä ja olin se ”lämmittäjä”. Puhuttiin kuitenkin ”koneapulaisesta”, koska lämmitettäviä höyryvetureita ei enää käytetty. Virallisena ammattinimikkeenä veturinlämmittäjän toimi kuitenkin säilyi pitkään. Autokauppoja kierrellessäni iski autokuume nähdessäni hienon, vaaleanruskean metallihohtovärisen Ford Taunus 1600:n. Se oli kuin amerikanrauta. Kallis, maksoi 24000 markkaa, mutta pystyin  kitkuttelemaan autolainan vähitellen pois veturinlämmittäjän palkastani.

Vuodeksi Israeliin

Tässä vaiheessa koin uskoon tulemisen ja syttyi halu palvella Jumalan omaisuuskansaa. Lähdin ensin Shalom-lehden lukijamatkalle Israeliin. Samalla matkalla kypsyi ajatus viettää Israelissa pitempikin aika. Niin myös tein. Palattuani lukijamatkalta aloin suunnitella lähtöä takaisin jo saman vuoden syksyllä. Kibbuzille, tarkoituksena viettää siellä vuosi. Anoin vuoden virkavapaan töistäni ja ajelin Taunuksellani  ns. ”Karmel-kodille” kibbutsnikki valmennukseen. Autoni sai jäädä säilöön Karmelin talliin kunnes palaan takaisin.

Vuosi kului nopeasti ja palasin noutamaan autoni. Sitä oli ikävästi kolhittu sillä aikaa. Vahingossa. Mitäpä pienistä. Auto kuitenkin käynnistyi kevyesti ja lähdin ajelemaan kotia kohti. Olin lähtöpäivänä sairastunut ja minulla oli korkea kuume. Liekö siitä syystä muutaman kilometrin ajettuani moottorikin keitti ja matkani tyssäsi siihen.

Myöhemmin sain tietää, että autostani oli tarkoituksella laskettu jäähdytysjärjestelmä tyhjäksi talveksi. Kukaan ei vain muistanut siitä minulle mainita, enkä tullut itsekään vesiä tarkistaneeksi. Syynä kai se, että olin kovassa kuumeessa ja voimaton. Halusin vain päästä pian kotiin. Miten sinne selvisin, on oma tarinansa.

Kauppa, joka kirveli

Aika kului ja menin naimisiin Israelissa tapaamani tytön kanssa. Asuimme vuokralla ja toimeentulo oli niukkaa. Ajattelimme, että emme tarvitse autoa, varsinkin, kun Taunuksen moottori alkoi jo kaivata pientä laittoa. Myynti-ilmoitus tuotti tulosta ja ”uskovainen poika” tuli isänsä kanssa ostamaan itselleen autoa. He tinkivät sitkeästi lisää jo valmiiksi alhaisesta pyyntihinnastani. Minä tietenkin suostuin pilkkahintaan, koska uskonveli niin kovasti ”tarvitsi” itselleen autoa.

Muutaman päivän päästä tapasin sattumalta saman pojan eräässä kaupassa ja kysyin miten hän on auton kanssa pärjännyt. Poika kehui kuinka ”yllättävän vähän” siinä oli vikaa ja sanoi myyneensä sen eteenpäin ja nauroi päälle tavalla, jonka ilmeisesti sielunvihollinen sai korvissani kuulostamaan ”räkäiseltä ja voitonriemuiselta”.

Kyllä kirveli, mutta ”rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa..jne.”  Itsepähän olin niin tyhmä, että möin sikahalvalla ”uskonveljelle”, joka ei todellisuudessa kipeästi autoa itselleen tarvinnut, vaan muilutti minut isänsä kanssa myymään sen mahdollisimman halvalla, jotta veli jobbari saisi siitä mahdollisimman hyvän provision myymällä auton eteenpäin.

4. Neljäs autoni oli appelsiininvärinen Renault 5, jonka etupaneeliin vaakatasoon sijoitettu vaihteenvalitsin oli kuin sateenvarjon kahva. Kahvaa nyittiin ja väänneltiin vaihteita valittaessa. Sain auton sillä tavalla, että rukoilin Jumalalta johdatusta auton ostoon ja laitoin lehteen ilmoituksen. Sain useampia soittoja, mutta sain päähäni, että se, joka ensimmäisenä auton tarjoaa on the chosen one. Menin hakemaan autoani Jämsästä. Auto oli ihan paska, mutta siitä huolimatta ostin sen, koska uskoin, että se oli Jumalan tahto.

5. Viides autoni oli Datsun 1000. Sain sen nuorelta parilta vaihdossa päikseen Renault:iin. Molemmat luulimme saavamme paremman auton kuin se, mikä meillä oli. Vaimoni tuli töistä ja menin ulos esittelemään hänelle uutta autoamme. Vaimoni ihasteli hienoa Mersua. Taisi melkein itkuun purskahtaa, kun sanoin, että ”ei kun tämä tässä vieressä”. Auto oli karmeassa kunnossa sisältä ja päältä, mutta moottori oli timmi. No, ei sillä voitu yhdessä ajaa, se oli vaimolle niin kärsimystä. Oli saatava jostain parempi.

6. Ystäväni Israelista tuli Suomeen ja meni naimisiin vaimoni ystävättären kanssa. Ystäväni osti punaisen Saab 99:n, jossa oli ”new color”, mutta valitettavasti ”water pump” piti vaihtaa. Rassasimme ystäväni autoa yhdessä tuon tuostakin. Pian ystäväni avioliitto alkoi reistailla samalla tavalla kuin hänen autonsa ja hän erosi vaimostaan ja palasi Israeliin. Hän myi minulle autonsa halvalla ja siitä tuli 6. autoni. Olimme vuokranneet vaimoni kanssa omakotitalon Petäjävedeltä. Lyhyestä ajasta, jonka siellä asuimme, käytin suuren osan Saabin korjailuun. Israelilaisen ystäväni mielestä auto oli kirottu ja vähitellen minustakin alkoi siltä tuntua.

7. Seitsemäs autoni oli Lada 1200. Appeni, joka ajeli Ladalla, oli jostain saanut toisen Ladan ja tarjosi sitä minulle. En halunnut Ladaa. Kun sanoin sen ääneen, niin appeni närkästyi perin juurin, vai ei Lada kelpaa, vaan pitäisi hienostella Mersuilla ja Bemareilla. Ei sellainen sovi nöyrälle uskovaiselle, ei. Niinpä ostin häneltä reilulla 20000 markalla uudenkarhean Ladan. Saatuaan rahat hän vaihtoi oman Ladansa käytettyyn Bemariin. Esitteli sitä ylpeänä. Jotenkin tunsin taas itseni uunotetuksi.

Ladastani jäi heti ikkunankahva käteen. Vähän myöhemmin savusi etupyörän laakeri. Vaarallinen vika. Uudenkarhea Lada 1200 ei mennyt edes ensimmäisestä katsastuksesta läpi, koska omituinen jarrujen balanssiventtiili oli jumittunut. Minulla oli vielä Saab 99. Sen haki minulta mies, joka maksuksi Saabista asensi Ladaani vetokoukun. Sain kuulla, että pian Saabin oston jälkeen mies kuoli…

Ajelimme Ladalla aikamme, kunnes möin sen 1000 markalla uskovaiselle keski-ikäiselle pariskunnalle. He olivat onnesta soikeana sellaisesta ihmeestä, että saivat idän ihmeen niin käsittämättömän halvalla.

8. autoni oli Toyota Hiace, jonka ostin rakennusautoksi. Hinta 6000 mk.  Toyota olisi vaatinut niin suuren remontin mennäkseen katsastuksesta läpi, että luovuin siitä vuoden käytön jälkeen ja lahjoitin sen eräälle uskonveljelle.

9. Talonrakennuslainarahat poltti taskussa ja eikun taas autokauppoja hieromaan. Löytyi sopuhintainen hieno Volvo. Vaimoni olisi halunnut sen, mutta ajattelin, että katsotaan, jos löytyisi muitakin. Ja löytyihän sieltä Nissan Prairie, tila-auto. Se oli kallis, yli 30000 markkaa. Tietenkin ostin sen. Tuskin olimme päässeet kaupasta ulos, kun  siitä jo levisi ohjaustehostin. Myyjäliike vaihtoi tehostimen takuuseen. Sen jälkeen katkesi vääntösauvajousi. Uusi piti tilata Hollannista asti ja maksoi maltaita. Jousta vaihtaessani moskan pää irtosi varrestaan ja lensi etulyhtyyn! Jostain Japanista uusi lyhtykin piti tilata. Lisää maltaita!

Seuraavaksi Prairien bensatankki alkoi vuotaa. Paljonkohan vähiä aivosolujani tuhoutui lisää tankkia korjatessani. Tyhjensin tankin imuletkulla ja sain bensiiniä suuhuni ja iholleni useita kertoja. Hengitykseni haisi päiväkausia bensiinille. Appeni päällysti tankin lasikuidulla ja vieläkin se tiputti ikävästi bensiiniä kiinnityspultin aukosta.

Takaluukun alaosa ruostui puhki. Vein sen kunnostettavaksi korjaajalle, joka teki hienon työn. Valitettavasti pakkeli, jolla huijarikorjaaja oli taitavasti peittänyt ruostereiät ja vetänyt maalin päälle, ei pysynyt kasassa kuin pari viikkoa.

Lopulta  levisi koko moottori jakohihnan katkettua. Työnsin Prairien tontin perälle odottamaan aikaa, jolloin olisi aikaa kunnostaa se. Kielsin lapsiani leikkimästä sillä, ettei se mene pilalle. Turhaan, koska auto ruostui yhtä nopeasti kuin voi sulaa uunin lämmössä. Verhoilutkin homehtuivat pilalle. Prairie mätäni pressun alla vuosia, kunnes vaimoni tilasi romuttamon miehet hakemaan sen ilmaiseksi pois.

10. Kymmenes autoni oli Peugeot 405. Vaimoni lopetti laiskan hevosen ajamalla Pösön pylvääseen. Onneksi itselleen ei käynyt kuinkaan. Antoivat kuitenkin siitä Pösö liikkeessä armosta hieman välirahaa vaihdossa toiseen Pösöön.

11. Pösö 405 kakkonen. Lensi kivi tuulilasiin. Kun se oli vaihdettu uuteen, lensi toinen kivi tuulilasiin. Hapettuipa bensiiniputkisto puhki. Vaihdoin putken itse uuteen kupariputkeen.

12. Olin kypsä. Eräänä päivänä sanoin vaimolle, että käy ostaa itsellesi syntymäpäivälahjaksi uusi auto ja sillä ehdolla, että minun ei tarvitse kuunaan rassata sitä. Hän osti Toyota Yariksen. Sopimus piti hyvin. Kesä/talvi renkaita taisin joskus vaihtaa, mutta en muuta.

13. Muutaman vuoden kuluttua vaimoni vaihtoi Yariksensa uudempaan Yarikseen,  jolla kaasutteli pois luotani.

14. Tarvitsin minäkin jonkinlaisen kiesin. Tyhmä uusii hulluuksiaan, mutta olin pakkotilanteessa. Auto oli saatava pian työmatkoihin ja muutenkin. Niinpä menin ostamaan neljännentoista autoni apeltani, sen Bemarin, josta kerroin kohdassa 7. Enää sillä ei briljailtu. Se oli todella loppuun ajettu. Sen kunto oli Datsun 1000:n luokkaa kohdassa 5. Paitsi, että moottori vuoti öljyä ja sisätiloiltaan monin verroin paskaisempi kuin Datsun, joka sekin oli aika järkyttävässä kunnossa.

En ole koskaan ajanut niin likaisella autolla sisältä ja ulkoa kuin tämä Bemari. Muistelen, että siisti vaimoni oli ainakin kerran Datsunin kyydissä. Olen varma, että isänsä Bemariin ei varmasti olisi noussut.

Akku oli täysin lopussa ja piti ostaa heti uusi. Bemari lähti yllättävän hyvin käyntiin ja tehojakin vielä löytyi, mutta öljyä piti lisäillä. Kyllä kerran nauratti, kun yhtäkkiä vaihdekeppi irtosi ajossa käteen, kuin jossain vanhassa mykkäelokuvassa.  Onneksi ei ollut ohjauspyörä.

Yritin puhdistaa ja pestä Bemarista pahimmat töryt pois. Rassasin autoa monta kertaa ja toisella kerralla sain sen katsastuksesta läpi, vaikka takaluukku edelleen oli pahoin ruostunut ja ikkunan tiivisteet irti, niin, että takaikkuna saattoi lentää tiehensä minä hetkenä hyvänsä. Jos kesällä yrittäisin liimata sitä silikonilla, ajattelin. Ovien lukituskaan ei toiminut.

Ei ollut enää autotallia, vaan rassasin autoa ulkosalla kuten tein nuorena syntymäkotini pihassa. Usein oli kylmä, satoi vettä tai räntää, ryömiessäni kuraisena auton alla.

Bemari oli varsinainen poliisimagneetti. Poliisi pysäytti minut tien päältä kolme kertaa peräkkäin. ”Mitä pahaa olen taas tehnyt?”, kysyin kolmannella kerralla. ”Et mitään, mutta puhalletaanpas”. Nollaa näytti, kuten raivoraittiilla kuuluu näyttääkin. Bemari oli farmarimallinen. Siirsin sillä myydystä talostani paljon tavaraa uuteen osoitteeseen.

15. Uudessa osoitteessa aloin katsella parempaa ajopeliä netistä ja löytyi läheltä asuinpaikkaa vähän ajettu ja siisti Volvo 460 automaatti. Pientä laittoa Volvossakin on ollut, mutta ikäisekseen ei mitään pahoja. Ehkä paras käytetty autoni tähän mennessä. Volvon ostettuani laitoin BMW:n huutonettiin. Onneksi eräs harrastaja sen huusi. Hävisin totuttuun tapaan kaupassa rutkasti, mutta sentään muutaman roposen siitä sain.

Tätä kirjoittaessani Volvo on edelleen käytössäni. Kallein remontti on toistaiseksi ollut etupalkin vaihto, mutta silti halpoja kilometrejä paljon takana.

16. autoksi mainittakoon toisen vaimoni nimissä oleva vanha automaatti Mazda, joka lompsaani on kerennyt laihduttaa aika lailla sekin. Kuinkapa muutenkaan.

17. Toisen vaimoni nimissä on myös  vielä uudenkarhea automaatti, Ford EcoSport.

18. Nissan Primera on toistaiseksi viimeisin kiesini, jonka sain veljeltäni. Se on minulla kakkos tai ykkösautona, tilanteesta riippuen. Pakoputken vaihdon, siistimisen ja vahauksen jälkeen se näyttää melkein uudelta. Vahausta varten ostin (vihdoin viimein) kiillotuskoneen. Helpottaa, nopeuttaa ja säästää voimia hyvin paljon, siihen verrattuna, että kaikki pitäisi tehdä käsin, kuten aikaisemmin olen tehnyt.

Saanenko kuunaan uutta autoa?

Minulla ei ole koskaan elämässäni ollut omissa nimissäni uutta autoa. Hieman jo haaveilin sellaisesta, koska Volvoon on tullut käsittämätön vika: Kun ajon jälkeen moottori on kuuma ja auton sammuttaa ja odottaa 10 minuutista reiluun tuntiin, niin se ei lähde käyntiin. Startti kyllä pyörittää hyvin moottoria, mutta ei vain käynnisty. Kun sitten moottori kunnolla jäähtyy, niin taas lähtee! Kylmänä käynnistyy aina normaalisti. Alussa vika ilmeni satunnaisesti. Joskus toimi normaalisti hyvinkin pitkiä aikoja. Pikkuhiljaa vika tiheni ja lopulta lähes joka kerta sama temppuilu, pyörittää, mutta ei käynnisty.

Pärjään kuitenkin itse sen kanssa, niin kauan kuin se ylipäätään vielä käynnistyy, mutta kiire ei saa olla. Vaimoni ei kuitenkaan pärjää.

Nissanin saaminen sai minut taas lykkäämään uuden ostoa hämärään tulevaisuuteen. Uuteen ei olisi oikein varaakaan, eikä lainaa huvittaisi ottaa. Vähän ajettu käytetty olisi hieman halvempi, mutta senkin ostaminen arveluttaa, kun käytettyjen kanssa ole oikein onnannut aiemminkaan.

Toisaalta oma ikäkin alkaa painaa. Viime aikoina on moottorini alkanut reistailemaan. Sentään on vielä joka aamu hyvin käynnistynyt ja hyrrää mukavasti muutenkin, mutta tehoja on hävinnyt jonnekin.

Päivitys 1.10.2018

18. Toyota Yaris 1500, Lauche Edition. Automaatti. Sain kuin sainkin uuden auton. Enpä tiedä olisiko kannattanut kuitenkaan. Luotin liikaa mainoksiin ja tuli ostettua sika säkissä. Pettynyt olen ohjaamomeluun ja ajo-ominaisuuksiin. Alussa tuntui, että autohan karkaa käsistä. Etupyörien suuntaus hieman auttoi asiaan.

Muuten, Toyota liikkeessä pyörien suuntauksen olisi saanut ilmaiseksi, jos autolla ajettu alle 5000. Kävin valittamassa, mutta eivät edes mitanneet. Väittivät, että ei ole mitään vikaa, kovaa ajoa vaan. Vähän meni luotto Toyota-liikkeeseen. Kävin sitten toisessa liikkeessä ammattimiehillä mittauttamassa ja suuntaamassa. Olihan niissä selvästi heittoa.

On yllättävää, että vanha Yaris oli em. ominaisuksilta parempi. Myös ajovaloissa on menty osittain takapakkia. Päivävalot eteen syttyy kyllä virta-avaimesta, mutta, jos haluaa perävalotkin, on valot kytkettävä päälle manuaalisesti kytkimestä.

Automaattinen kaukovalo on ”must”. Siinäkin, tosin, on typerä rajoite: auto- ominaisuus kytkeytyy pois alle 45km/h nopeudessa.

Nykyaikaisia kilkkeitä on runsaasti, osa turhakkeita. On vakionopeussäädin ja nopeuden rajoitin. Vakionopeudensäädintä käytän usein, rajoitinta en juuri kuunaan. Navigaattori on myös turhake, koska kännykän navigaattori on kätevämpi. Automaattinen ilmastointi on myös kätevä.

Sateen tunnistus pyyhkijöille, nopeusmerkkien tunnistus, radio lukuisine kanavineen ja bluetooth-puhelinyhteys ovat käyttökelpoisia ominaisuuksia nekin.

Tässä Yariksessa on myös liikennevalvontakameran varoitin. Ilmeisesti dokumentoimaton ominaisuus, ainakaan en mistään ole löytänyt siitä mainintaa. Sen olemassaolon huomasi vasta käytännön tilanteessa. Tosi kätevä. Varoittaa äänimerkillä jo kaukaa mutkankin takaa, vaikka kameraa vielä ei edes näe.

Peruutuskamera ilman peruutustutkaa ei ole niinkään kätevä. Ei hiljaiseen kameraan oikein totu luottamaan.