Ensimmäinen käyttämäni CMS, eli sisällönhallintaohjelma, oli Php-fusion. Palvelimeni oli tuolloin hidas ja vanha Seleron slot1-kantainen tietokone, joten nopeus CMS:ssä oli valttia. Fusion pyöri siinä ihan kivasti, mutta "omanlaiseni" systeemin kustomointi vei paljon aikaa ja corea joutui myös säätää paljon. Coren muokaaminen vaikeuttaa päivityksiä.

Myöhemmin päivitin serverini hieman uudempaan ja halusin kokeilla jotain muuta. Kokeilin pikaisesti kaikkia suosittuja "kolmea suurta" järkälettä: Drupalia, Joomlaa ja WordPressiä. Myös joitakin muita suosittuja, mutta vähemmän tunnettuja kuten e107, Website Bakeria, enkä kaikkia edes muista. Aina niissä oli joku vika, tai liian hitaita. Päädyin lopulta Drupalin 6 versioon, joka parhaillaankin on blogini alustana ja pyörii yllättävän sujuvasti. Joskin admin paneeli tahmaa välillä oikein kunnolla.


Drupalin ylläpito on sekava ja alkuun pääsy on  hyvin vaikeaa, kun ei oikein tiedä mistä pitäisi alkaa. Kustomointi on suorastaan erittäin vaikeaa, koska komponentit ovat ripoteltu ties minne sillisalaatin tavoin. Oman teeman rakennus kokonaan "puhtaalta pöydältä" on hieman kokeneemmallekin koodaajalle mielestäni jokseenkin mahdotonta.

Drupalin toiminnallisuus ja kustomoitavuus perustuu suurelta osin lisäosiin ja niitä löytyykin valmiina joka lähtöön, koska suotuimpiin kuuluvasta CMS:stä on kysymys. Drupalin coreen ei juurikaan tarvitse koskea, koska omaan teemaan voi "koukuttaa" coresta lähes kaiken mahdollisen ja säätää sitä haluamallaan tavalla.  Myös omia koodinippeleitä sivupalkkeihin on helppo lisäillä, sitten kun lankavyyhden pään on löytänyt. Esimerkiksi sivullani "Aamujuna" ja Kuvagallerian päivitys  ovat omia väsäyksiäni.

Nyt on kuitenkin taas alkanut kiinnostaa kokeilla jotain muutakin CMS:ää, jos löytäisin jonkun nopeamman ja yksinketaisemman ja helpommin kustomoitavan. Toiveitteni CMS tulisi olla ennen kaikkea

  1. Nopea lataamaan sivuja. Se ei kuitenkaan pelkästään riitä.
  2. Oman teeman koodaus, jopa puhtaalta pöydältä, pitäisi olla helppoa.
  3. Sisältää WysiWyg editorin, jonka voi halutessa helposti klikata raakatekstieditoriksi. Mieluummin muitakin valintoja kuin TinyMCE editoriksi.
  4. Pitäisi löytyä samata bluginit jotka ovat nykyisessä blogissani eli uusimmat blokaukset, uusimmat kommentit, ja luetuimmat jutut, Flickr blugin.
  5. Banneritila
  6. Mahdollisuus tehdä helposti omia valikoita ja sivupalkkiplokkeja  adminpaneelista.
  7. helppo asennettavuus
  8. Kunnollinen tagitus systeemi
  9. Optiona yksinkertainen kuvagalleria sivulle upotettuna
  10. Optiona yksinkertainen e-kauppa ja maksusysteemi

Testailen CMS:iä yrittämällä väsätä samanlaisen teeman kuin on tässäkin. Ensiksi PHP-fusionin uusin versio. Koodaus kävi hitaasti ja edelleen corea pitää puukottaa paljon, jotta se taipuisi tarpeisiini. Fusionin core, muuten, on kasattu "vanhanaikaisesti" käyttämällä erittäin paljon tableja.

Seuraavaksi Drupal 7. Jotain parannuksia adminpaneeliin, mutta koodaus on yhtä vaikeaa kuin kuutosessakin. Yllättäen seiska on myös selvästi kuutosta hitaampi lataamaan sivuja.

WordPress. Helppo admin ja helpompi koodaus kuin edellisissä. Sivupalkkien blokkeja on helppo lisätä ja poistaa hiirellä raahaamalla. Uusia plugineja ja teemapohjia, joita kumpiakin on todella paljon, voi netistä ladata ja lisätä helposti suoraan ohjelmaan. Valitettavasti wordpress on kuitenkin selvästi hitaampi nykyiseen drupaliin verrattuna, vaikka on cache asetettu päälle config -tiedostossa ja WB-Cache lisäosan avulla.

Jotkut CMS:t ovat olleet hullun vaikeita asentaa. Ne yleensä vaativat sellaisia PHP laajennuksia, joita muut ohjelmat eivät vaadi. Toisissa kynnys aloittaa on korkea. Esim ModX tarjosi vain valkeaa sivua asennuksen jälkeen. Samaten esim. Website Baker, joka mainostaa helppouttaan, piti hylätä, koska vei liian paljon aikaa päästä jyvälle, miten saisi koodattua kolmisarakkeisen teeman.

Nyt viimemmäksi on katseeni kääntynyt tietokannattomien kevyiden järjestelmien puoleen. Niitä en ole vielä testannut ensimmäistäkään. Minulla ei luettelossa mainittujen haluamieni ominaisuuksien lisäksi ole tällä hetkellä tarvetta isompiin manoovereiheihin. Ehkä ei koskaan. Jatketaan tutkimuksia..