”Tämä rakkaus kestää”. Missisuosikki Linnea Aaltosen, 23, mielestä romantiikka syntyy kauniista eleistä.. lähes kaikilla misseillä on parisuhde karahtanut karille hektisen vuoden aikana. Iltalehti Lauantai 19.2.2011 klo 06.00

Vaikka kaikki mittarit näyttivät vihreää, niin yllättäen Linnea Aaltosesta ei tullutkaan missiä. Ei edes perintöprinsessaa. Ehkä se oli onni onnettomuudessa eikä ”missin kirous” riko suhdetta ainakaan ensimmäisen ”hektisen vuoden” aikana. Toivon mukaan ei kuunaan, koska siitä kaiketi useimmat parit unelmoivat, että voisivat vanheta yhdessä elämänsä loppuun asti.

”Sua rakkaus odottaa” lauloi 80- luvulla Tapani Kansa. Tuolloin eräs naisasioissa huono-onninen kaverini lohkaisi itseironisesti savolaisittain ”sua rakkaus odottaa..joo”. Jolle tsoukki ei auennut kerrottakoon,  että savolainen koiranleuka vääntää slangisanan ”sua” eli ”sinua” savonkieliseksi verbiksi ”sua, suap, suapi” eli ”saada”. ”Saa rakkaus odottaa”. En tiedä kaverini myöhempiä vaiheita kuinka kauan häntä sai rakkaus odottaa, vai odottaneeko vieläkin.

Mainittakoon, että kun googletin tuota Kansan kappaletta tähän blogaukseeni, niin huomasin, että sen on säveltänyt Hillel Tokazier, johon tutustuin myöhemmin henkilökohtaisesti, kun kaikki vielä oli hyvin, luullakseni, vaikka kai minä paska olen ollut syntymästä saakka. Ensikohtaamisemme taisi tapahtua Ruotsin talviristeilyllä. Laivalla pidettiin Israel-aiheinen konferenssi, jossa myös Hillel esiintyi. Hän lauloi pyynnöstäni ”nuorelle parille” hepreaksi ערב של שושנים, Ruusujen ilta –  rakkauslaulun.

Hillel kävi meillä kerran kylässäkin, entisessä kodissamme. Oheisessa kuvassa hän kokeilee Hellas-pianoa, joka on nykyään pojallani.

Mistä rakkaus syntyy? Romanttisista eleistä? Jokaisella varmaankin on asiasta oma käsityksensä. Vihkitilaisuuksissa luetaan yleviä värssyjä ja lahjoitetaan pareille huoneentauluiksi kuinka ”Rakkaus on pitkämielinen, lempeä, ei kadehdi, ei kerskaa..” jne. Paljon rakkaudesta puhutaan, mutta vähemmän sitä näkee. Ainakaan kovin pitkäaikaisena versiona. Lööpit kirkuvat lähes päivittäin julkkisten riidoista ja eroamisista. Monilla taviksillakin rakkaus on katkolla heti kohta palavien rakkaudentunnustusten jälkeen. Mitä se on? Osanneeko siihen vastata Katekismuskaan?

”Rakupedia” yrittää. Itseasiassa suosittu huoneentaulun värssy kertoo Jumalan rakkaudesta, ”agabesta”, johon ihminen ei edes pysty. Ihminen pystyy rakastamaan vain tavalla, jota voi hyvinkin kutsua sanalla ”itsekkyys”. Ihmisen rakkaus on vaativaista, varsinkin siinä vaiheessa, kun arjen pienet ketut juoksevat sisään ja yrittävät turmella viinitarhan. Tai kuin sadat mustat alienit pujahtavat ulko-ovesta sisälle vilistävät huoneisiin kuin eräässä painajaisunessa. Silloin pienetkin virheet puutarhassa alkavat näyttää kuin jättiläisiltä Luvatussa Maassa estäen näkemästä paratiisin ihanuutta.

Nykyneardentalilaisilla kynnys päivittää uuteen on matala. Uskovaisuuskaan ei tuo mitään etua. Mooses on Mooses ja busines on busines. Avioliittoa sanotaan ”kahden kaupaksi”.  Taantuman aikana Paavo, Paavo, kovan onnen lapsi, laittoi leipään puolet petäjäistä, mutta nykyään rakkaus on kuin kvartaalitaloutta, joka huutaa kyltymättä lisää ja lisää. Jos tavoite ei täyty, niin heti irtisanotaan.

Häpeä vaivaa toisinaan, koska minua pidettiin uskovaisena ja ehkä olen sitä vieläkin, vaikkakaan enää minua tuskin pidetään. Lamppuani pidän alla vakan, joka toivottavasti on sen verran hatara, ettei sinne tyystin sammu. Toisaalta eipä taivasasiat minun kauttani kuultuna suuremmin ihmisiä kiinnostaneet ennenkään. ”Menen mieluummin helvettiin” sanoi entinen heilakin, joskus ennen Israelin aikoja. Pienistä kivistä alkaa suuri vyöry. Vielä lentoasemallakin mietin, jos en nousekaan koneeseen. Usein olen miettinyt, olisiko silloin asiat voineet korjautua?

Turha näitä on enää miettiä. Täydellistä rakkauden sinfoniaa minun lienee mahdotonta kokea tämän maailman konserttisaleissa. Silti välillä mietin, sillä ei ole ihan helppoa neljännesvuosisataa elämästään taakseen jättää. Sen on puolet elämästäni, eikä se ainakaan omasta mielestäni niin onnetonta elämää kaikki ollut.

Uusi liittoni alkoi puitteiltaan koruttomasti kuin tyhjä korulipas. Siitä sitä on hyvä lähteä täyttämään. Oikeustalolla, joka lienee melko harvinaista. Aprillipäivänä, joka lienee melko harvinaista sekin. Vieras kulttuuri tuo omat mausteensa soppaan, mutta chiliä olen syönyt ennenkin. Kivaa, jos maistuu molemmille. Uskon myös jotain oppineeni rakastamisen kvartaalitaloudenhoidosta, ainakin sen, että ”vaikeneminen on kultaa”. Siksi siis miehet eivät puhu. Ja sen, että rakkautta ei tarvitse kysellä mitä se on tai odottaako se jossain. Se on tässä ja nyt.