Olen aloittanut tämän jutun jo 12.6.2012, mutta, en muistaakseni kuunaan ole julkaissut aiemmissa blogeissani. Joka tapauksessa muokkauksia on jo niin paljon, että julkaisen uutena. Naiset usein valittavat, että heidän miehensä ei puhu (puhuvatko naiset sitten?). Jotkut miehet ovat luonnostaan harvasanaisia, mutta nainen ei tarkoita sitä, kysyessään: miksi mies ei puhu. Jotkut miehet puhuvat kuin ruuneperi, pölpöttäen koko ajan esimerkiksi autoista tai jääkiekosta tai muista miestä kiinnostavista asioista. ”Moottoriturpakaan” ei naisen mielestä välttämättä ”puhu”. Itse olen ehkä välimuoto. Joskus olen hiljaa, joskus puhun paljon. Mielestäni olen kohtuullinen keskustelija kun sille päälle satun. Smalltalkkikin sujuu. Ei niin hyvin kuitenkaan kuin äidiltäni, joka, varsinkin nuorempana pystyi luomaan topikkeja tyhjästä ja tekemään vaikka tikusta asiaa, tuntikausia, vaikka vastapuoli olisi hiljaisempikin. Nyt hän alkaa olla jo vanha ja väsynyt, ei enää yhtä paljon juttele, mutta ei hän sanattomaksi jää vieläkään. Ensimmäisessä avioliitossani puhuin liiankin paljon. ”Missä on paljon sanoja siinä ei syntiä puutu”, sanoo Sanakin. Olen aika varma, että, jos olisin puhunut vähemmän, niin olisimme yhdessä vieläkin. Puhuin paljon sitä ihteään. Mutta puhuin muutakin. Usein nukkumaan mennessä ”syntyjä syviä” ja milloin mitäkin. Ainakin se oli hyvää unilääkettä vaimolleni. Usein hän nukahti kesken jutun. 
 »»»»