Miten tuntuukin, ettei aika riitä mihinkään. Aamulla, kun herää, niin on jo ilta käsillä. Pari naftia vapaapäivää ja sitten taas töihin, jonne minua motivoi ainoastaan halu selviytyä elämästä hengissä ja voidakseni auttaa muutamia muitakin selviytymään.

Entisaikojen orjien lailla olen myynyt itseni työnantajalleni, joka maksaa työpanoksestani hieman rahaa, jonka elämän oravanpyörä pyrkii linkoamaan minulta heti pois, kun se palkkapäivänä tililleni, toivon mukaan, ilmestyy.

Työ tekijäänsä kiittää, sanoo vanha viidakon sanonta. Onnellinen se, joka on onnistunut elämässään niin hyvin, että on löytänyt työn, josta pitää siinä määrin, että se tuottaa työn iloa. Tai, joka on saanut lottovoiton, jonka turvin voi tehdä mitä lystää. Tai on osannut perustaa menestyvän firman.

Tai saanut perintönä yrityksen, jossa työskentelystä nauttii, kuten esim. Vesa Keskinen, joka eräässä haastattelussa totesi olevansa kuin aina lomalla, koska lomalla tehdään yleensä sellaista mistä eniten tykätään ja hän tykkää eniten työstään. Luulen kuitenkin, että todellisuudessa yrityksestä saatu mukava tuotto tekee työstä nautittavaa.

Näinä työttömyyden aikoina olen kiitollinen leipätyöstäni, että minulla ylipäätään on säilynyt leipätyö, siitäkin huolimatta, että työni on yksinäistä puurtamista, työajat epäsäännöllisiä, jotka estävät harrastuksia ja vaikeuttavat sosiaalisia suhteita.

Työni on erittäin vastuullista ja vaatii kaiken, mutta ei anna vastineeksi oikeastaan mitään henkistä pääomaa, ei työn iloa, eikä kiitä tekijäänsä. Teen sitä vain ja ainoastaan, koska tulin alalle lähteneeksi ja jotain täytyy tehdä saadakseen rahaa perheensä ja itsensä toimeen tulemiseksi.

Isäni mieleiset valinnat

Aikoinaan suoriuduin hyvin arvosanoin laajakurssisesta kokeiluperuskoulusta. Siihen aikaan peruskoulujärjestelmä haki vasta muotoaan. Isäni toivoi minusta hitsaajaa, mutta olin kiinnostunut enemmän tekniikasta ja hain Radio ja -TV asentajan kolmivuotiselle linjalle Jyväskylään.

Ammattikoulua köydessäni asuin opintolainan turvin opiskelija-asuntolassa. Koulun jälkeen menin kuitenkin äitini siskon miehen myötävaikutuksella levyseppähitsaajan linjalle Wärtsilän telakalle, jossa äitini siskon mies oli töissä. Telakkatyö ei sinänsä kiinnostanut, mutta oppisopimuskoulutuksesta maksettiin palkkaa, joka kiinnosti. Ehkä myös alitajuntani ohjasi minua hitsaajaksi isäni mieliksi.

Irtisanoin kuitenkin itseni telakkatyöstä noin vuoden kuluttua ja menin väri-TV kurssille Järvenpäähän. Hain myös muihin kouluihin ja  pääsinkin peräti kolmeen jokseenkin samanaikaisesti.

Yksi koulu oli tietokoneteknikon linja Raahessa. Toinen  teletekniikan insinöörilinja Jyväskylässä. Kolmas veturimieskoulu Pieksämäellä. Siihen aikaan kaksi ensiksi mainittua olivat tulevaisuuden aloja ja ne kiinnostivat minua kovasti. Ei ollut vielä tietoakaan nykyisen kaltaisista tietokoneista, eikä kännyköistä.

Äitini toisen siskon mies, eri kuin edellä mainittu Wärtsilän mies,  oli insinööri ja kehotti minua valitsemaan Raahen koulun, koska hän näki, että tietokoneet olivat ”tulevaisuuden ala”. Luulen, että isäni rohkaisu olisi ollut merkittävä valintojeni kannalta, mutta hän ei sanonut mitään. Sen sijaan hän heitti eteeni veturimieskoulun hakupaperit, ja kehotti minua hakemaan sinne. Se ratkaisi elämäntehtäväni.

Minulla ei ollut itseluottamusta lähteä outoihin kaupunkeihin opiskelemaan ilman pennin pyörylää ja asuntoa ja valitsin turvallisimman tuntuisen rautatiealan. Siihen aikaan VR maksoi opiskeluajalta pientä palkkaa ja lupasi työpaikan onnistuneen koulutuksen jälkeen.

Ehkä valintaani vaikutti jälleen alitajuisesti se, että halusin olla isälleni mieliksi. Isäni veli myöhemmin kertoi minulle myöhemmin, että isäni itse haaveili nuorena veturinkuljettajan urasta. Mielenkiintoinen yhteensattuma.

Minulla oli kuitenkin mahdollisuus varata teletekniikan linjan insinöörikoulutuspaikka muutamaksi vuodeksi ilman uusia pääsykokeita ja niin tein. Veturimieskoulutuksen jälkeen lunastin paikan ja sovin työnantajani kanssa, että voin käydä loma-aikoina työssä, samalla kun opiskelen.

Mutta minulla oli kaikenlaisia ongelmia, ettei opiskelusta tullut mitään ja keskeytin ne jo parin kuukauden jälkeen. Tilannettani ei auttanut se, että työyhteisössäni oli järjettömän kateellista vasemmistohenkistä porukkaa, jotka työpaikkakiusasivat minua ilkeilemällä kuinka ”siellä opetetaan vain kusta päähän”.

Eläkepäivät häämöttävät

En tiedä millaista elämäni olisi nyt, jos olisin alunperin valinnut ”tulevaisuuden alan”. Mutta tein valintani. Muutkin kuin ammattiin liittyvät elämäni tärkeimmät valinnat lienee minulla tullut jo kaikki tehtyä. Enemmän tai vähemmän onnistuneesti.

Vaikka ammatinvalintani ei kiinnostavuuden suhteen osunutkaan nappiin, niin aika on kulunut nopeasti ja kohta se on ohi. Toivon, että loppuaikani työnantajani palveluksessa, lisääntyneistä tehokkuusvaateista ja kireämmästä työtahdista huolimatta, sujuisi mallikkaasti finaaliin saakka, kunnes jään eläkkeelle noin vuoden kuluttua.