En ole pitkiin aikoihin kirjoittanut paljon mitään kristillistä, mutta nyt ajattelin, koska poliitikkojen viime aikaiset puheet ovat saaneet melkein jo ruususenuneen nukahtaneet apokalyptiset hevoiset heräämään ajatuksissani.

Ilmestyskirjan mukaan, aikojen lopulla kaksi petoa nousee vaikuttamaan. Toinen peto nousee (kansojen) merestä ja toinen nousee maasta (kansasta)

Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä…Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niin kuin karitsan sarvet, ja se puhui niin kuin lohikäärme. Johanneksen ilmestys 13

Monet herätyskristilliset raamatuntutkijat ovat kautta aikain pitäneet muinaisen Rooman alueille syntyvää valtioliittoutumaa ensimmäisenä petona. Näillä alueilla on nykyään EU. Sattumaa ehkä, mutta 10 sarvea + 7 päätä + 10 kruunua tekee yhteensä 27, eli yhtä monta kuin EU:ssa on nykyään jäsenvaltioita. Ilmestyskirja paljastaa symbolien edustavat petovaltakunnan hallitsijoita.

Ne seitsemän päätä ovat.. seitsemän kuningasta.. ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta. Johanneksen ilmestys 17

”Toinen peto” on yleisimmän selityksen mukaan uskonnollisuutta, eräänlainen valeuskonto ja ”porttokirkko”. Jokainen vähänkin Raamattua lukenut tietää, että Karitsa on Jeesuksen symboli ja lohikäärme saatanan. Lohikäärmeen puhetta ikään kuin karitsan suusta kuulee nykyään jatkuvana pulputuksena.

Esimerkiksi. Vaikka Raamattu tuomitsee homouden harvinaisen selvästi ilman tulkinnan tarvetta, niin valekristillisyyden edustajat hyökkäävät niitä vastaan, jotka kritisoivat homoutta. Kun taannoin uskovat järjestivät ”älä alistu” kampanjan, jonka mukaan homo- ja biseksuaalisuudesta voi parantua kristinuskon avulla, niin heti joku arkkipiispa oli vastakarvaan.

Olettaisi teologiaa lukeneiden tietävän, että Raamatussa ennen vanhaan turmeltuneiden seurakuntien yksi selvimpiä merkkejä olivat pyhäkköportot ja pyhäkköpojat ja muu haureudenharjoitus erityisesti kirkollisella sektorilla. Mielenkiintoinen detalji sekin, että nimenomaan uskonnollisella pedolla on merkittävä rooli saada ihmiset panemaan otsaansa ja käteensä ”pedon merkin”.

Se (toinen peto) saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa, eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Johanneksen ilmestys 13

Jos ja kun tällainen tilanne tulee eteen, kehotan harkitsemaan kunnolla. Merkin ottaminen ei todellakaan ole suositeltavaa kuten seuraava kohta osoittaa:

Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. Johanneksen ilmestys 14

Pedonmerkistä löytyy paljonkin juttua netistä. Mikä se on?

Tuskin ainakaan adventistien saarnaama ”pakkosunnuntain vietto lauantaisapatin sijasta”. Ei pilven hattaraakaan näy mistään sellaisesta. Päin vastoin, nykyään sunnuntaisin ostetaan ja myydään kuin viimeistä päivää! Adventistit lukevat Raamattua EG Whiten lasit päässään. Siksi noinkin eriskummallisia selityksiä on olemassa.

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö ja jotkut muutkin poliitikot ovat viime aikoina vilautelleet puheissaan mihin Suomea viedään. Niin sanotusti kuin pässiä narussa: ”Uuteen maailman järjestykseen”. Niinistö hätkäytti paljastamalla mistä siinä on kyse: ”rahapolitiikasta tulee valtapolitiikan keskeinen väline”.

Rahapolitiikka on samalla valtapolitiikkaa: ”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”. Peto antaa leivän sille, joka tottelee. Joka ei tottele, joutuu yhteiskunnan ulkopuolelle ja jopa teloitettavaksi, kun mielettömyys pääsee vauhtiin.

Raha on kehittyneissä maissa pelkkää dataa tietokoneiden muisteissa, jota ihmiset liikuttelevat pankki- ja luottokorteillaan kuvitellen, että heillä on ”rahaa”, vaikka todellisuudessa heillä ei ole mitään.

Mammonaan pohjautuva hallitsemisjärjestelmä voitaisiin toteuttaa jo pelkästään korteilla, mutta uuden maailmanjärjestyksen takana oleva pahuuden henkivalta haluaa ilmeisesti mennä pitemmälle ja merkitä omansa ”maallisella tavalla”, ne, jotka ovat tästä maailmasta. Saatana heitettiin nimenomaan maan päällem jossa se apinoi Jumalaa.

Jumala merkitsee myöskin omansa, jotka eivät ole tästä maailmasta, vaikka ovatkin maailmassa; hengellisellä merkillä: Pyhän Hengen lahjalla ja sinetillä.

Käytännön tasolla Pedon eli Antikristuksen eli Lusiferin merkki, jonka kadotetut ottavat käteensä tai otsaansa, tekevät sen ilmeisesti kuin robotit, ymmärtämättä mitä ovat tekemässä. Pedonmerkki lienee mitä todennäköisemmin ID- ja pankkikortit korvaava implantti, joka mahdollisesti on kehitetty jo niin pieneksi ja helpoksi, että se voidaan asentaa omatoimisestikin, tarvitsematta välttämättä jonottaa R-kiskalle tai terveyskeskuksiin.

Ehkä kadotetut jopa maksavat pedonmerkistä saadakseen sen!