Itku pelottaa yhä useampia vanhempia – Lapselle ei osata sanoa ei, otsikoi aamulehti. Jutussa Pirkkalan terveyskeskuspsykologi sanoo tietävänsä kokemuksesta, että turhautumisen ja pettymyksen tuottaminen lapselle on vaikeaa joillekin vanhemmille:

Kuitenkin lapsi tarvitsee myös niitä (pettymyksiä) terveeseen kasvuun – Tästä syntyi ajatus opettaa vanhempia asettamaan rajoja lapsilleen. Suunnitelmana on, että syksystä alkaen lapsen yhden vuoden ja kolmen kuukauden iässä olisi ryhmäneuvolakäynti kaikille perheille”. Tarkoitus on, että ryhmässä käyvät kaikki perheet, kun lapsi on noin vuoden ja kolme kuukautta vanha. (Aamulehti)

Saman päivän YLEn uutisten mukaan kajaanilaispäiväkodin linja näyttää kallistuvan ”ei eitä” -kannalle: Lastenkokous päätti hiihtämisestä. Henkilökunta on muuttanut omaa neuvottelukieltään. Ehdoton ”ei” on poistunut sanavarastosta.

Lässynlässyn -kurssit lienevät tarpeen uusavuttomille

Voi elämä, mitä läyryämistä! Kummassakin jutussa. Onko tosiaan uusavuttomuus Suomessa jo näin pitkällä?! Pirkkalassa vanhemmille suunnitellaan opetusta sanoa lapsille ”ei” ja Kajaanissa puolestaan ”ein” sanomista lapsille vältetään.

Tulee mieleen tapaus, jossa muutaman vuoden ikäisen lapsen kehitys oli hieman viivästynyt. Huolestuneet vanhemmat veivät hänet psykologin tutkittavaksi, löytyisikö mitään selvää syytä siihen. Kävi niin, että lasta alettiin tutkia vanhempien mielestä liiankin innokkaasti. Kun he halusivat lopettaa käynnit ja tarkkailut, niin psykologi perusteli jatkamista: ”Me haluamme vain säästää lasta pettymyksiltä”.

Vanhempien piti opettaa kallonkutistajaa, että eikö pettymykset kuulu normaalin elämään? Niitä tulee väistämättä kaikille, halusi tai ei. Toinen asia, miten pettymyksiä pystyy käsittelemään. Toiset eivät kestä niitä yhtään ja romahtavat. Toiset kasvavat vahvemmiksi pettymysten kautta.

Teennäisen läyryämisen ja lässynlässyn -kurssit pistäisin naisvaltaisen terveydenhuoltoalan ihmisten pätemisen tarpeen piikkiin, ellei tosiaan olisi niin, että modernit vanhemmat ei tunnu osaavan, tai halua sanoa lapselleen ”ei”. Ainakaan sellaisella äänenpainolla, että siitä olisi jotain hyötyä. Jopa päiväkodissa vältetään selvän kiellon ilmaisemista lapsille, YLE:n uutisen mukaan.

Vaikka ei uskoisi, niin ”kuinka sanotaan ei” ja lässynlässyn -kurssi voi todella olla tarpeellinen moderneille vanhemmille. Hyysäyskuvioon sopisi hyvin vielä se, että vanhemmat  pakotettaisiin kurssille.

Rajoihin törmää kaikkialla

Totuus on se, että, vaikka kotona ei rajoja lapsille haluttaisi asettaakaan, niin kodin ulkopuolella niihin törmää jatkuvasti. Rajoja, joita ei saisi ylittää. Useimmista aikuisista ei tuntune hauskalta, jos lapset kiljuvat ympärillä kuin villipedot ja sotkevat ja särkevät paikkoja. He ajattelevat, että lapset ovat saaneet kotonaan elää kuin pellossa, jos heillä ei ole mitään käytöstapoja kodin ulkopuolella, esim. kaupoissa ja kyläpaikoissa.

Veljeni on taitava kieltämään vieraidenkin lapsia, jos vanhemmat eivät sitä tee.  Kerran naapurin pikkulapsi, ehkä jotain 3-4 vuotias, alkoi järjestään nyhtää hänen porkkanapenkistään porkkanantaimia ja heitteli niitä ympärilleen. Kun veljeni huomasi mitä lapsi puuhailee, hän torui lasta: – Ei niitä saa nyhtää! Lapsi ei siitä hätkähtänyt, vaan ikään kuin puolusti ”oikeuttaan” tehdä mitä halusi: – Kyllä minä kotona saan nyhtää! – Oletkos sinä nyt kotona? Veljeni kysyi. – En, lapsi vastasi. – Mene sitten kotiisi nyhtämään, meillä ei saa nyhtää!

Hienosti sanottu ”ei”. Se myös tehosi.