Ilmeisesti olen tulossa vanhaksi. Nuori tähyää tulevaisuuteen, vanha muistelee menneitä. Olen kuitenkin nykyään tyytyväinen ikääni, en haluaisi olla nuorempi. Eläkkeellä olo on myös mahtavaa, vaikka taloudellisesti on tiukempaa. Toisaalta, enpä minä rahoissa ole päässyt rypemään kuunaan. Olen velvollisuuteni täyttänyt työelämässä ja mieiestäni ansainnut eläkepäiväni.

Ehkä en aivan puhtaasti, koska yksi ihminen jäi, tai jättäytyi, veturini alle ja pari kertaa pääsi vähän ”tämähtämään”. En niitä kuitenkaan tahallani tehnyt. Päänuppini tutkittiin perusteellisesti, jonka jälkeen itse ylipoppamies, oikeammin nainen, VR:n ylilääkäri, jolla on yhtiössä valta sitoa tai päästää työntekijöitä heidän terveydentilansa perusteella, soitti minulle henkilökohtaisesti, sanoen, että ”sattuuhan niitä vahinkoja” ja pätevyyteni palautettiin entiselleen, A1 -luokkaan.

Mutta, miten minulle oikein näin kävi, jota otsikossa penään? Olin ennen Israelille orientoitunut ja Israelin ystävä vieläkin, vaikkakaan en aktiivisesti enää ole tuonut sitä esille. Ollessani nuorena Kiryat Anavimin Kibbutsilla mietin Israeliin muuttamistakin, mutta yhtään todellista tilaisuutta ei sellaiseen koskaan tarjoutunut. Kutsumukseni siellä ilmeisesti oli vain se yksi vuosi. Olisin tietysti periaatteessa voinut jäädä kibbutsille määräämättömäksi ajaksi, kuten muutamat suomalaiset tekivät, eräskin oli ollut siellä jo 9 vuotta. Sitten erikseen vielä ne suomalaiset, jotka avioliton kautta olivat päätyneet juutalaisyhteisön keskuuteen. Mielenkiintoista muuten se, että Raamatussa halki vuosituhansien on Jaakobin poikien kanssa aina elänyt ”sekakansaa” sulassa sovussa. Siinä mielessä juutalaiset ovat kenties maailman suvaitsevinta porukkaa. Minulle kuitenkin yksi vuosi kibbutsilla oli juuri sopivasti, enkä tuntenut mitään kutsumusta jäädä sinne pitempään. Pikemminkin velvollisuudet kutsuivat minua Suomeen, kuten valmis työelämä, josta olin ottanut virkavapaata.

Monet suomalaiset ”toiviomatkalaiset” eivät juuri muuanne matkusta kuin Israeliin, vuosi vuoden jälkeen. Itsekin olen käynyt Israelissa kolmesti. Ensimmäinen oli Shalom-lehden kahden viikon lukijamatka. Toinen matkani kibbutsille kesti vuoden. Siellä tapasin 1. vaimoni. Kolmannen matkani tein yhdessä hänen kanssaan. Kiersimme mm. vanhan kaupungin muurin, sen päällä kävellen. Sitten, yhtäkkiä, nopealla tempolla ja ilman ennakkosuunnittelua, Israel väistyy sivummalle ja lennän Eedenistä Itään kuin syksyinen lehti kansakoulun runossani. Aikansa lehti kieppuu tuulen mukana päämäärättömästi, kunnes putoaa maahan ja kuolee. Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman.

Ajatukseni taantuu toisinaan Israelissa viettämääni aikaan, Kiryat Anavimin Kipputsille, vuosina 1982 ja 1983. Se oli mahtavaa aikaa. Sen jälkeen osallistuin vuosia Israelin Ystävät ry. toimintaan, myös paikallisyhdistyksen johtokunnassa. Avioeron takia lähetin yhdistykseen eropyyntöni. Lyhyen eroviestin loppuun kirjoitin ”lehitraot” – näkemiin. En tiedä mitä ajattelivat, jotka sen lukivat, mutta minkäänlaista palautetta tai edes kuittausta en saanut about neljännesvuosisadan jäsenyydestä. En tarkoittanut sillä hyvästejä, tai että aatteeni olisi jotenkin muuttunut suhteessa Israeliin. Israel on minulle yhä rakas maa, Erez Israel, jota Jumalan silmät aina katsovat. Ja juutalaiset ovat Hänen omaisuuskansansa ja silmäterä. Silmäterä on arka paikka, ei tarvitse paljon hipaista, kun sattuu. Minä en alkaisi tökkimään Jumalan silmäterää kuten monet tekevät haukkuessaan Israelia ja juutalaisia.  Israelin jaloon öljypuuhun toivon olevan oksastettu itsenikin, vaikka en katso arvolliseksi Herrani kengännauhoja solmimaan. Ehkä ei ole sattumaa, että esi-isäni suoraan alenevassa polvessa oli nimeltään Israel.

En tiedä miten Jumala laskee siunaukset, mutta ne, jotka Jumala on tarkoittanut itsekunkin osalle, voi myös menettää, kuten Eesaulle kävi. Toisaalta, oliko ne Eesaun ”menetetyt siunaukset” tarkoitettu Jaakobille jo alunperinkin? Siinä tapauksessa Eesau ei tavallaan menettänytkään mitään, vaikka teki tyhmästi. Ja eihän silti myöhemmin missään puutteessa elänyt. Jaakob, puolestaan, huijasi itselleen isän siunaukset, äitinsä kehoituksesta. Kaiken takana olikin nainen. Yleensä ajallista menestystä, asemaa ja rikkautta pidetään siunauksena. Seurakunnissa usein sanotaan rikkaista ja menestyneistä ihmisistä ”kuinka Jumala on heitä siunannut”. Tiedä onko tehty tilastoja, mutta jotenkin tuntuu, että tämäntyyppisiä siunattuja taitaa olla enemmän jumalattomien kuin uskovaisten joukossa.

Jos joku on köyhä, sairas tai muuten elämä koettelee ihmisiä, heistä harvemmin sanotaan kuinka Jumala on heitä siunannut, köyhyydellä ja sairauksilla. Sensijaan heille sanotaan ”Jumala koettelee”. Koetukset voivat sitten myöhemmin koitua siunaukseksikin. Viimeistään tuonpuoleisessa osat voivat vaihtua kuten kävi Lasaruksen ja Rikkaan Miehen kertomuksessa. Köyhä ja sairas Lasarus sai siunauksen ja pääsi taivaaseen. Ylellisesti eläneelle rikkaalle miehelle kävi kalpaten ja hän joutui helvettiin. Rikas ja köyhä, siunattu ja kirottu, laitettiin vastakkain, vaikka sinänsä rikkaus ja köyhyys ei ollut kertomuksen funktio. ”Siunattua elämää” elänyt joutui helvettiin, koska hänenen sydämesnä oli paatunut, ylpeä ja kova. Kurja ja köyhä puolestaan nöyrä. Siperia opettaa.

Äitini on sanonut, että hän on niin paha, että sen takia hänen on täytynyt kärsiä koko elämänsä, lapsesta asti, sairauksien kourissa. Sen päälle otettiin vielä aviomieskin pois rinnalta. Ehkä kaikella on tarkoituksensa. Itse maksan laskua Israelin vuodestani, paitsi että menetin vuoden palkan, myös pienemmän eläkekertymän muodossa kuin edellinen sukupolvi. Eläkkeen laskentakaava muuttui epäedullisemmaksi vuonna 1996. Pisteenä i:n päälle otettin juuri eläkkeellepääsyvuotenani käyttöön uusi elinaikakerroin, joka pienensi eläkettäni lisää. Talouselämääni Israelin siunaaminen ei ole rikkauksia tuonut. Eikä hirveästi ole tarvinnut hypettää muillakaan sektoreilla. Musta auto tuli pihaan ja oudot örkit valtasivat taloni tapahtui ensimmäisen vaimoni unessa. Sitten tosi elämässäkin.

Jollakin ihmeen konstilla kuitenkin olen neljä lasta kasvattanut, tukenut taloudellisesti niin ensimmäistä kuin toistakin vaimoa. Rakentanut kaksi taloa ilman lottovoittoa tai muuta ylimääräistä hynää. Autoja on ollut 16, joihin kaikkiin olen syytänyt rahaa kahmalokaupalla. Ynnä muita muita mustiaaukkoja, joihin rahani ovat imeytyneet sitä mukaa, kun vähän on tullut. En ole silti nälkää nähnyt, eikä ole tarvinnut kerjätä. Sossuakaan en ole suuremmin vaivannut elämäni aikana. Eikä ole velkaa. Kaikesta tyhmyyksistäni huolimatta, on se jokin ihmeellinen siunaus eteenpäin potkinut, ei tätä muuten osaa selittää.