Jatkuva väsymys, uupumus ja voimattomuus ottaa ”nupin” päälle 62v

Lainaan 62v:n tekstiä, jota vertailin aiemmassa blogauksessani. Voimattomuus ja energian puute on viime aikoina alkanut rasittaa minuakin todenteolla. En ole edes yhtä linnunpönttöä saanut aikaiseksi kerralla.

Eilen sain kuitenkin jostakin latinkia  ”höylätä”  kotitien (800m) tasaisemmaksi. Se oli pakko tehdä, tien pinta oli niin surkea.

Tie on vihdoin alkanut kuivua

Samalla siihen oli syntynyt syviä monttuja ja kovettuneita renkaiden painaumia. Paikoin tiesssä oli kapea ja korkea keskiharjanne, johon auto voi jäädä mahastaan kiinni, jos ei taiteile ajamistaan puoliksi keskelle ja reunoille.

Höyläsin tietä sileämmäksi traktorin perälevyllä useita kertoja edestakaisin. Välillä teräpuolella ja välillä nurjalla puolella tasoittaen. Noin 3.5 tuntia työskenneltyäni tie alkoi näyttää jo aika mukavalta. Tie kestää ajaa, uskalsin päästää jo vaimonikin sille ajamaan, kunhan kiertää kaksi upottavaa liejuansaa. Laitoin liejuansoihin havuja ja aurausmerkit varoitukseksi.

Viimeistellessäni tietyötä vaimoni ajoi kotiin ennen aikojaan. Oli koulussa satuttanut veitsellä pahasti sormeensa. Itsekin olin jo aika ”naatti”. Kylkeä ja selkää jäyti päätä särki. Kosketus arkoja spotteja tuntuu päässä kaksi. Olen rukoillut, että ne vetäytyisivät pois pian.

Pönttö valmiiksi

Vein traktorin seisomaan, söin vaimoni tekemää ruokaa ja menin lepäilemään. Iltapäivällä lähdin tekemään linnunpöntön valmiiksi. Ripustin sen myös puuhun.

Vähän jo myöhässä pönttöjen teko, mutta voihan niihin silti mattimyöhäisiä mennä. Lepakoille pitäisi vielä väsätä asunto. Kuulema hyviä itikoiden tuhoajia.

XTandit loppuivat  3.5.

En tilannut niitä lisää, koska lääkärin mukaan ne olivat menettäneet tehonsa, perustuen PSA:n nousuun. Jäytämisiin olen ottanut päivittäin Buranaa tai Panadolia tai molempia. Lisäksi aamuin ja illoin Calsipos D:tä. Vielä reilu viikko odotettava, tietääkseni mitä ”paukkuja” seuraavaksi on tarjolla. Toki koko ajan odotan ihmeparantumista.

Ruokahaluani en ole menettänyt, mutta syön vähemmän. Tulen jo pienestä annoksesta täyteen. Jos syön enemmän tulee oksettava olo. En ole kuitenkaan oksentanut. Painoni on laskenut. Eilen mittari näytti tasan 83kg.

Ihoni on välillä kuuma, vaikka kuumetta ei kuitenkaan ole.  Viime yönä heräsin noin kolmelta huonoon oloon. Nälkä kurni suonissa. Kävin syömässä riisiä ja bambu-kana-sörsseliä. Sen jälkeen nukuin hyvin kunnes kello herätti vaimoni kouluun.

Tänään pitäisi vaihtaa kesärenkaat Volvoon, jotta pääsen ilman sakkojen uhkaa hammaslääkäriin.