Ajattelin äänestää, koska äänestys on järjestetty suht. lähellä olevan Suomi-seuran tiloissa. Mutta ketähän äänestäisi? Oikeastaan ei ole kovin vaikeaa löytää ehdokasta, jos käyttää karsintamenetelmää. Suurin osa ehdokkaista jää pois automaattisesti, koska vain oman vaalipiirin ehdokkaita voi äänestää. Lisää väkeä poistuu, koska en äänestä ehdokkaita, joiden puolue on SDP, SKP, Vasemmistoliitto, Kokoomus, Vihreät tai Piraattipuolue.

Arvot ratkaisevat!

En myöskään äänestä ehdokkaita, joiden arvot tärkeimmissä kysymyksissä eivät natsaa omieni kanssa. Kovin tärkeinä en pidä ”pitäisikö pakkoruotsi poistaa?” tai ”pitäisikö maahanmuuttoa rajoittaa?”, mutta varmuudella en äänestä ehdokkaita, jotka ovat homottuneita. Heihin kuuluu mm. ”sukupuolineutraalia” avioliittolakia kannattavat. En äänestä myöskään niitä, jotka eivät ilmaise kantaansa homppelikysymyksissä. Samoin en äänestä ehdokkaita, jotka kannattavat kannabiksen laillistamista tai eivät ilmaise asiaan kantaansa. Myös eutanasian kannattajat jätän pois äänestyskuvioistani, jonka jälkeen ehdokaspöytäni alkaa olla aika siisti.

Henkilöä vai puoluetta?

Moni ajattelee, ettei puolueella ole väliä ja äänestävät ”henkilöä”. Hk. en kuitenkaan äänestä henkilöä, vaikka hänen arvonsa olisivat kohdallaan, mikäli hänen puolueensa arvot eivät ole. On ristiriitaista, jos henkilön arvot eriävät radikaalisti puolueen linjasta. Silloin sopii ihmetellä, mitä hän tekee kyseisessä puolueessa? Eri mieltä olevan ehdokkaan sana ei paljon paina, jos muut jäsenet seuraavat puolueensa linjaa. Jos taas puolueella ei ole linjaa laisinkaan tärkeissä kysymyksissä, niin se on yhtä arvaamaton kuin peräsimetön laiva.

Suhteellista vaalitapaa käytettäessä puolueen merkitys korostuu. Jopa niin, että puolue menee henkilön edelle: paljon kannatusta saanut henkilö, joka kuuluu ”väärään” puolueeseen, voi hävitä vähän kannatusta saaneelle henkilölle, joka on ”oikeassa” puolueessa.

Voiko vaalilupauksiin luottaa?

Ei voi. Se on jo todettu monissa vaaleissa. ”Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten” ja takit kääntyvät, kun on tultu valituksi. Kansa jää jälleen ihmettelemään, miksi mitään muutosta ei tapahdu, vaikka olisi kuinka ”jytkyä”  äänestystuloksessa.
Ei riitä hokeminen: ”työttömyys puolitettava”, ”palvelut säilytettävä”, ”vanhusten asemaa parannettava”, ”pitäisi, pitäisi, sitä ja tätä”. Puolueiden ja ehdokkaiden esittämät vaaliohjelmat ja tavoitteet ovat yhtä tyhjän kanssa, ellei heillä ei ole mitään konkreettisia ehdotuksia, miten he käytännössä aikovat tavoitteisiinsa päästä!

Mitä sanoo vaalikone?

Vastasin huvikseni Ilta-Sanomien vaalikoneen kysymyksiin. Yllätyksekseni kone valitsi minua lähimmäksi puolueeksi Itsenäisyyspuolueen, niukasti ykkössijalle, ennen Kristillisdemokraatteja. Perussuomalaiset kopisteli kristillisten kannoilla ja Keskusta sivakoi neljäntenä. Merkittävä rako syntyi Vasemmistoliittoon, Kokoomukseen, Muutos2011:een ja perässä hiihtävään Piraattipuolueeseen.

Itsenäisyyspuolueen monisanainen vaaliohjelma on tyypillistä poliittista lässytystä, jota ei jaksa edes lukea loppuun. IPUn ehdokkaiden monet vastaukset liippasivat kyllä läheltä omiani, mutta äänestysinto tyssää homottuneisuuteen. Ei kiitos itsenäisyyspuolueelle!

Muutos2011 sijoittui  häntäpäähän hieman yllättävästi, koska siellä on James Hirvisaari, joka edustaa pääosiltaan samanlaisia arvoja kuin itsekin. Paitsi, että on jotenkin takertunut maahanmuuttoasiaan kuin harakka tervaan. Ikään kuin kaikki Suomen ongelmat ratkaistaisiin sillä, että saadaan ”maahanmuutto kuriin”.

Muutos2011 puolueesta vaalikoneen kysymyksiin oli vastannut vain yksi ehdokas, Mikko Merikivi. Valitettavasti, koska koko puolue assosioituu nyt häneen. Merikivi kannattaa homppeleita lastensa aviokumppaneiksi ja kannabiksen laillistamista. Varsinainen muutos on Suomelle luvassa tämän puolueen kautta! Ilmeisesti Merikivi ei panisi pahakseen, vaikka hänen lapsensa vetäisivät hasista päivät pitkät homppelipuolisoidensa kanssa, mutta lapset itse voivat olla hyvinkin eri mieltä asiasta. Hirvisaari on eksynyt outoon seuraan. ”Huono seura hyvät tavat turmelee”

Prosenteissa minua suhteellisen lähelle pääsi ehdokkaita monistakin eri puolueista, jopa SKP:stä, vaikka en missään tapauksessa äänestäisi SKP:n ehdokkaita. Yli puoluerajojen erottavaksi muuriksi minun ja heidän välilleen tuntuu nousevan järjestään kampanjointi kannabiksen puolesta ja homppeleiden kannatus täysin rinnoin – ja pallein. Onko nyky-SKP:ssa punaniskakommareita enää laisinkaan?

Sopivimmiksi ehdokkaiksi vaalikone valitsi minulle Pekka Valkosen (IPU), Eero Koskelan (KD) ja Teuvo Hakkaraisen (PS). Valkonen ei osaa ilmaista kantaansa kysymykseen: ”minua ei haittaa, jos lapseni menee naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa”, joten Valkonen putoaa pelistä.

Persujen Teuvo Hakkarainen pesee yllättäen itsensä Toimi Kankaanniemen, jota aiemmissa vaaleissa olen usein äänestänyt. Vaalikoneen mukaan Toimi tulee heti Hakkaraisen jälkeen toiseksi perussuomalaisista, joiden riveissä Toimi nykyään toimii. Kankaaniemellä ei ole satavarmaa kantaa homokysymykseen, mutta hänellä on kuitenkin kanta: häntä haittaa jonkin verran, jos hänen lapsensa menisivät naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa. Voin sen kannan hyväksyä kriteereihini. Harmi, että Toimi ei enää vaikuta kristillisissä.

Hakkarainen voisi muuten olla kuin Eero Koskela, kristillisiä arvojakin hän sanonut arvostavansa, mutta valitettavasti hänestä on painunut mieleen median antama ikävä kuva, että häntä kiinnostaa enemmän örvellys kuin yhteisten asioiden hoito. Ehkä hän ajaa örvelliläistä yhteiskuntaa Suomeen. Itselleni vastakkaista kantaa Hakkarainen edustaa ”kehitysavun tuntuvassa vähentämisessä”, jota hän kannattaa. Se on ristiriidassa hänen kristillisten arvojen arvostuksen kanssa. Plussaa kuitenkin Hakkaraiselle siitä, että hän ei turhia läyryä vaalipuheissaan, vaan edustaa sitä mitä on: itseään. Tiedä sitten saataisiinko hakkarismilla Suomi jaloilleen, ainakin Hakkaraisen omat jalat tuntuvat huojuvan turhan usein.

Vaalikoneen tarjoamista kristillisistä ehdokkaista kriteereitäni ei täytä Mia Puolimatka, Marika Visakorpi ja Lari Kemiläinen, jotka eivät osaa sanoa kantaansa homokysymykseen. He putoavat pelistä pois.

Ja  voittaja on…

Yrittäjä, pappismies, Eero Koskela! Hän korjaa potin, vaikka edustaakin vastakkaista kantaa ”puolustusmäärärahojen tuntuvassa lisäämisessä”, jota hän kannattaa.

Post Scriptum

Mainittaakoon kristillisistä lisäksi Haapala Onni, Hölttä Arvo, Merihonka Jan-Erik ja  Wilkman Tuomas, joiden sydän sykkii yli 70% tarkkuudella samaan tahtiin kuin omanikin. Toivon heille menestystä vaaleissa!

Kehitysavun vähennysvaatimuksista  johtuen mainittakoon, että Suomi on sitoutunut YK:n tavoitteeseen  antaa 0.7 prosenttia bruttokansantuotteesta kehitysapuun. Poikkeuksena moniin muihin sitoutuneisiin maihin,  Suomen apu on vain hieman päälle 0.5 prosenttia. Kehitysavun alentaminen, vieläpä tuntuva, tekisi Suomesta hurskastelevan tyhjänpuhujan, jos Suomi edelleen sanoo sitoutuvansa YK:n tavoitteeseen, jota sillä ei todellisuudessa ole aikomusta täyttää. Jotta hurskastelijan maineelta vältyttäisiin, kehitysapua on lisättävä. Björn Wahlroos varmaan lahjoittaa mielellään tavoitteesta puuttuvan osan.