”Tuhannet ihmiset jonottavat elintarvikkeita leipäjonossa!”, kirkuu media. Hakukone näyttää kuvia jopa satojen metrien jonoista. Kuvista päätellen jonottajat ovat lähes kaikki varttuneempaa väkeä, keski-ikäisiä tai sen ylittäneitä. Ulkonaisesti he eivät näytä nälkää näkeviltä. Tavallisen ”tuulipukusuomalaisen” näköisiä. Eläkeläisiä, työttömiä, duunareita. Ruoan sijasta heidän voisi kuvitella jonottavan vaikka ilmaista ämpäriä.

Leipäjonokuvia selatessa silmiin pistää se, että nuoriso loistaa poissaolollaan. Ilmeisesti teineillä ja nuorilla aikuisilla menee niin hyvin, ettei heidän tarvitse alentua leipäjonoihin. Mieluummin kuin nolaavat itsensä, he pistävät iPhonen kuulokkeet korvilleen ja hakevat Subwaysta sämpylän. Eihän se maksa kuin kympin. Porukat jyrsikööt kuivat leipänsä.

Mielestäni on totta se, että, jos jotain ilmaiseksi tarjotaan, niin aina syntyy jonoja. Vaikka itse en ehkä viitsisi jonottaa ämpäriä, niin leipäjonoon saattaisin mennä. Säästäisin sillä ruokalaskussa jotakin. Harmi, kun ei ole lähellä jakelua. Joudun tyytymään kauppojen tarjouksiin ja 30%:n alennuksiin. Ennen vanhentuvia tuotteita myytiin  50% alennuksella, mutta sitten kaupat tiputtivat sen 30%:iin kuin yhteisestä sopimuksesta. Kauppiaiden ahneutta.

Olen kuitenkin varma, ettei esim. Myllypuron jonottajistakaan kukaan kuolisi nälkään, vaikka jakelu loppuisi. Tietenkään en sellaista toivo. Joissakin paikkakunnilla jakelua harrastetaan vähemmän julkisesti ja vain tietyt piirit ja henkilöt saavat ruokapaketteja, eivätkä heistä kaikki ole välttämättä ”köyhiä”. Kuitenkin tilanne suurimmassa osassa Suomea on se, että ilmaisia lounaita ei ole. Mutta ”köyhien” on elettävä siitä huolimatta. Ja he elävät.  »»»»