Seuraavana päivänä valitsemme toisen hotellin, jossa vietämme kaksi seuraavaa yötä. Hinta on\nsuunnilleen sama kuin oli edellisessä, mutta siihen sisältyy erittäin monipuolinen ja runsas aamiainen, sekä uima-allas. Asiakkaita oli melko paljon, monet heistä venäläisiä. Seinillä on opastekstejä jopa venäjäksi, joten ilmeisesti hotelli on venäläisomisteinen. Joka tapauksessa viihtyisä hotelli, lukuunottamatta joissakin paikoissa ilmenevää homeen hajua. Silti sinne voisi mennä toistekin. En muista hotellin nimeä.
Hotelli tarjoaa illalla elävää musiikkia ja päätämme syödä hotellin ravintolassa. Hinta on kohtuullinen. Päivät palloilemme Pattayan uimarannalla, joka ei ole erityisen hääppöinen. Meri kuohuttaa roskia hiekalle. Jotkut onkii rannalla. Prostituoituja päivystää rantakadulla siellä ja täällä, mutta yksikään ei tule tekemään ehdotuksia, vaikka Pomin mukaan he ei välitä oli miehen mukana vaimo tai tyttöystävä. Illan tullen käymme vielä kerran Pattayan kävelykadulla. Haluan pois, koska baareista tulvii kadulle niin valtava jytke ja meteli, että korviini sattuu! Meteli on todella niin kova, ettei edes puhumisesta tule mitään. Baareissa työskentelevien täytyy olla kuuroja! Tälläkin kertaa gogo -tytöt antavat minun kulkea aivan rauhassa, kukaan ei tule nykimään hihasta, vaikka on väitetty, että he ovat tungettelevan aktiivisia. Ehkä persooonassani on jotain torjuvaa, tai muuten vain olen näkymätön mies. Tai sitten naisen seura kuitenkin vaikutti.
Iltaisin uimme hotellin altaassa pimeän tuloon asti ja sen jälkeenkin. Pom näytti nauttivan, vaikka ei osaa kunnolla uida. Itseni luokittelisin hyväksi uimariksi ja yritän neuvoa kuinka helppoa pinnalla pysyminen on. Kolme päivää on pian ohi ja minun on aika palata Suomeen. Jätän suuren osan Suomesta tuomistani vaatteistani Pompun asunnolle. Pomppu vie minut kentälle ja odottaa kunnes minun on pakko mennä koneeseen ja jätämme jäähyväiset, toistaiseksi. Istun jo koneessa, kun Pomppu vielä soittaa, että unohdin hienon elefantti-seinävaatteeni asunnolle.
KOMMENTIT
Cogito, ergo sum - Rollemaa: Pena in memorian
Cogito, ergo sum - Rollemaa: Unelmia virtuaalisessa tosielämässä
Anonyymi: Tyttöystävälleni myönnettiin viisumi!