Miehet ovat kuulema Marsista ja naiset Venuksesta. Poikkeus vahvistaa säännön. Nimittäin, neiti Fatou-Maaria Niang saattaa hyvinkin olla myös Marsista. Ainakin  joskus tulevaisuudessa, jos hän muuttaa Marsiin ja lähettää sieltä Maahan terveisiä. Toistaiseksi hänen on kuitenkin tyytyminen vain haaveiluun: 

– Olen ollut lapsesta saakka kiinnostunut avaruudesta. Tiesin heti, että tämä juttu on minua varten. Olen valmis lähtemään Marsiin pysyvästi, Niang sanoo Iltalehdessä.

18 vuotias Niang on yksi lukuisista vapaaehtoisista, jotka ovat ilmaisseet halukkuutensa marsilaiseksi jo ennen aikojaan, esiintyäkseen samalla eräänlaisessa ”Truman Showssa”,  jonka Mars One – niminen järjestö on luvannut järjestää muutamille Chosen One:lle. Valitut on määrä kouluttaa 8 vuoden aikana pysyviksi uudisasukkaiksi Marsiin. Lennon Marsiin pitäisi startata vuonna 2022.

Jos kuvitellaan, että hanke ei ole pelkkä mätäkuun juttu ja kaikkien ihmetykseksi Fatou-Maaria valittaisiin ohjelmaan, niin saattaisi katumus ja koti-ikävä iskeä jo paljon ennen kuin on aika ahtautua rakettiin. Hyvä niin, sillä 18 vuotias on vielä lähes lapsi ja harva sen ikäinen tietää mitä tekee isona, varsinkaan, jos uravalinta merkitsisi peruuttamatonta eroa omaisista ja ystävistä ja poikaystävästä, jos sellaiseen suhteeseen on edes mahdollisuutta koulutuksen aikana. Voisi olla parempi suhteita solmimatta, koska siitä seuraisi vain kaukorakkautta painajaismaisimmillaan. Yksityiselämää ei ehkä suotaisi paljon muutenkaan koulutuksen aikana, koska pään pitää kestää ”Truman Showta” koko elämä.

Koulutukseen luultavasti otettaisiin oppilaita huomattavasti enemmän kuin matkustajakiintiö edellyttäisi ja lopullinen valinta tehtäisiin jäljelle jääneistä läpäisseistä, jotka päätöspäivänäkin ovat vielä samaa mieltä muuttaa loppuelämäkseen elinkelvottomalle planeetalle – jonne jo matkustaminenkin ahtaassa purkissa, synteettistä kuivamuonaa mutustaen, on painajainen, joka kestää nykytekniikalla ainakin 260 päivää. Pääseekö raketissa edes Facebookiin? Marsissa ainakaan ole kunnon nettiä. Jännittäviä, epärealistisia haaveiluita teini-ikäisillä riittää.

Wikipediasta selviää, että Mars on ihmiselle suorastaan infernaalinen elinympäristö, elinkelvoton. Siellä ei palmun katveessa löhötä, ei laineet liplata, eikä suvituuli leppeästi hivele poskea. Pelkkää hiekka-aavikkoa, kiveä, pölymyrskyjä ja hiilihapposateita koko planeetta. Marsin ilma on myrkyllistä hengittää, eikä ulkona voi olla ilman happilaitteita ja suojapukua. Lämpötila päiväntasaajalla on yöllä -90°C ja päivälläkin vain 0 – +25°C. Navoilla on huomattavasti kylmempää. Itku voi tirahtaa, kun tomaatin taimet paleltuvat joka yö.

Ei vettä rantaa rakkaampaa, puhumattakaan metsästä, joka kandidaattien pitäisi istuttaa happea tuottamaan, jotta planeetta ”maankaltaistuisi”. Siinä voi muutama sata vuotta vierähtää, jos sittenkään, ennen kuin siemenet alkavat itää hiekkaisessa maaperässä, pahimmillaan yli 100 asteen pakkasessa. Maaperässä, jota pölymyrskyt ja hiilihappojääsateet usein lakaisevat, pyyhkäisten toiveet ”maankaltaistamista” olemattomiin kerta toisensa jälkeen.

Marsin kivikauden ensimmäiset aboriginaalit eivät asuisi tieteiselokuvien suurissa ja vehreissä lasikuplissa, vaan asuntokopperot pitää ilmeisesti kaivaa maan alle, jotta ne saisi pidettyä riittävän lämpimänä tappavalta yöpakkaselta ja varmistaa ettei ne rikkoontuisi kivisateissa. Kiva varmaan elellä sellaisessa kaninkolossa. Minkä tahansa tekniikan pettäessä tavanomainen survival pakkaus ei ehkä ihan riitä. Asukkaiden pitää vartoa vuosi hirvittävissä olosuhteissa, ennen kuin huoltoalus tuo varaosia ja tarvikkeita. Jos laskeutuminen epäonnistuu, niin on odotettava toinen vuosi seuraavaa lähetystä.

Ahtaassa korsussa BB- taloelämä voi alkaa risoa jo muutaman viikon kuluttua. Puhumattakaan, että siellä pitää viettää koko elämä. Ohjelmaa ei voi keskeyttää, vaikka kuinka kaduttaisi. Viimeistään siinä vaiheessa marsilaisilla tulee äitiä ikävä, kun jättimäinen, koko planeetan peittävä, pölymyrsky hautaa heidän korsunsa alleen. Maanpäälliset tsunamit ja hurrikaanit ovat Marsin jättimäisiin hiekkamyrskyihin verrattuna kuin söpöjä trombeja, jotka lämpimänä kesäpäivänä pölläyttävät kuivia lehtiä ilmaan.

Mutta saahan sitä haaveilla. Itse en kylläkään mokomaan helvettiin ikipäivänä haaveilisi – todennäköisesti kuolemaan ennenaikaisesti. Maapallollakin riittää jännitystä ja eksoottisia paikkoja. On luonnonmullistuksia kuten maanjäristyksiä, hurrikaaneja ja mutavyöryjä. Tosin mahtavimmillaankin ne ovat mitättömiä Marsin tarjoamiin spektaakkeleihin verrattuna. Sää ei ole, Marsin tavoin, Maassakaan sopiva kuunaan, varsinkaan Suomessa.

Ollessani itse nuori, minua ei muille taivaankappaleille matkustaminen suuremmin kiehtonut. Ei varsinkaan mihinkään epämiellyttävään koleikkoon, jollainen planeetta Marskin on nykytietämyksen valossa. Mutta muuten ulkomaille haaveilin jo varmaan 10 -vuotiaana. Kanadan erämaat olivat silloin unelmieni kohde. Usein kotimökin vintillä tutkin karttoja ja piirtelin talojen pohjapiirustuksia ruutupaperille. Kuvittelin asuvani metsän keskellä, jossa asuisi vain intiaaneja, mutta kaukana urbaanista asutuksesta. Haaveissani asuin kaksikerroksisessa luksustalossa, jossa oli uima-allasosasto alakerrassa ja kaikki mukavuudet, mitä siihen aikaan lapsen mielikuvitus osasi loihtia. Töitä olisin tehnyt lähetyslentäjänä kuljettaen lääkkeitä ja muita terveydenhoitotarvikkeita tai -ihmisiä Kanadan syrjäseutujen asukkaille.

Hiiri kissalle räätälinä – haaveita. Ei siitä takkia tullut, mutta ehkä jotain markunaskaretta kuitenkin? Ei tullut lentolupakirjaa. Ensimmäisen yritykseni jätin kesken, rahan ja ajanpuutteen vuoksi ja siksi, että reputin ensimmäisissä teoriatenteissä. Se söi motivaatiotani, enkä uusinut koetta. Noin 25 vuotta myöhemmin toinen yritykseni kariutui lennonopettajani yllättävään kuolemaan. Ehdin kuitenkin lentää n. 10 tuntia, niin että koneen hallinta alkoi sujua, lukuun ottamatta laskeutumisia. Ihan kivoja kokemuksia, vaikka ei tullut lähetyslentäjää, mutta tuli sentään veturinkuljettaja.

Ei tullut Kanadaa, en ole käynyt siellä edes turistina, mutta tuli paljon pienempi Israel, jonne muutin vuodeksi aikoinani. Taloa ei sinne tullut, mutta tuli Suomeen. Melkein metsän keskelle, itse luonnostelemani. Kaksikerroksinen, mutta alakerrassa ei ollut uima-allasta. Sen jälkeen on tullut vielä kaikkea muutakin pientä, kotimaista ja ulkomaista. Joissakin papereissani lukee, että olen ”alien”. Mies Marsista? Ehkä ei, mutta vieras ja muukalainen maan päällä kuitenkin..