Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella..

Japanin katastrofi sai maailmanlopun laskijat liikkeelle” otsikoi Iltalehti.fi 13.3.2011. Pikemminkin katastrofit saavat median liikkeelle, sillä huonot uutiset myyvät hyvin. Toki tiedotustakin tarvitaan. Juttuni otsikointi oli hieman raflaava, koska maailmanloppua, jos sillä tarkoitetaan maapallon täydellistä tuhoa, ei tulene vielä pitkään aikaan.

Ainakaan Raamatun ennustuksista päätellen. Raamattu ennustaa paljonkin ”viimeisistä päivistä”, jotka huipentuvat Jeesuksen tulemukseen. Mutta se ei vielä tarkoita maailmanloppua. Sitä on turha odottaa ainakaan reiluun tuhanteen vuoteen, koska ennustus ns. tuhatvuotisesta rauhan ajasta on vielä toteutumatta. Vasta sen jälkeen voidaan alkaa odottaa varsinaista maailmanloppua.

Se merkinnee sitten entisen maan katoamista, kenties koko universumin. Se merkitsee uuden taivaan (universum?) ja uuden maan luomista. Uudesta maasta näyttäisi mm. uupuvan meri tykkänään. ”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole..” mutta tämä siis vasta joskus vuonna 3000…

VIIMEISET PÄIVÄT

Sen sijaan Raamatun käsite ”viimeiset päivät” voidaan katsoa jo alkaneen. ”Viimeinen päivä” on se päivä, jolloin Herran tulemus tapahtuu ja ”viimeiset päivät” luonnollisesti edeltää ”viimeistä päivää”. Sitä ennakoi monet vitsaukset, luonnonkatastrofit, sairaudet ja  sodat, sekä myös ihmisen henkinen ja moraalinen rappeutuminen.

Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman..

Tunnistatko itsesi? Jos et, niin natsaako mahdollisesti joihinkin muihin ihmisiin? Hk. tunnistan luettelosta, paitsi itseni, myös muita. Hyvänä esimerkkinä ennustuksen täyttymisestä on suhtautuminen Suomen tunnetuimpaan julkkikseen, Johanna Tukiaiseen. Hänestä tehdyt jutut ja kirjoitukset ovat poikineet sadoittain kommentteja, jotka tulevat häntä herjaavilta ihmisiltä.

Ihmiset näyttävät todellakin olevan herjaajia, kuten siteerauksessa mainitaan. Elämme ”viimeisiä päiviä”, jotka ovat kuin synnytystuskia ennen loppuhuipennusta: Herran tulemusta. Sodan, luonnonmullistukset, ja sairaudet seuraavat toinen toistaan tihenevässä tahdissa asteittain voimistuen.

Kauhu ja kuoppa ja paula on edessäsi, sinä maan asukas. Joka pakenee kauhun ääntä, se putoaa kuoppaan, ja joka kuopasta nousee, se puuttuu paulaan. Sillä korkeuden akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät. Joka pakenee kauhun ääntä, se putoaa kuoppaan, ja joka kuopasta nousee, se puuttuu paulaan. Sillä korkeuden akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät..

Onko Japanin maanjäristys se, minkä kristillisissä piireissä tunnettu pastori David Wilkerson näki näyssään jo vuonna 1973? Japanin suuren maanjäristyksen jälkeen pitäisi Amerikassa tapahtua historian suurin maanjäristys.

Yhdysvallat joutuu kokemaan lähitulevaisuudessa historiansa traagisimman maanjäristyksen. Hyvin pian jonakin päivänä tätä kansakuntaa koskee nykyajan suurin uutissähke. Se on selonteko historian suurimmasta ja tuhoisimmasta maanjäristyksestä. Se aiheuttaa laajalle levinnyttä paniikkia ja pelkoa. Epäilemättä siitä tulee yksi perusteellisimmin uutisissa selostetuista maanjäristyksistä, mitä koskaan on ollut. Televisioverkot keskeyttävät kaikki ohjelmat ja puhuvat vain siitä päivästä päivään.

Toinen maanjäristys, mahdollisesti Japanissa, saattaa edeltää Yhdysvaltoihin tulevaa järistystä. Mielestäni ei ole vähäisintäkään epäilystä tästä lähestyvästä raskaasta maanjäristyksestä, joka kohtaa Amerikan mannerta. Uskon, että se on paljon voimakkaampi kuin San Franciscon järistys.

En ole lainkaan vakuuttunut siitä, että tämä maanjäristys sattuu Kaliforniassa. Tosiasiassa uskon, että se tapahtuu paikassa, missä sitä vähiten odotetaan. Tämä kauhea maanjäristys saattaa tapahtua alueella, joka ei ole tunnettu maanjäristysvyöhykkeenä. Sen voima on hyvin korkea Richterin asteikossa, ja se laukaisee kaksi muuta suurta järistystä.

Uskon myös, että koemme myöhemmin Aleuttien saarilla suuren maanjäristyksen, joka saa aikaan joukon pienempiä maanjäristyksiä Yhdysvaltain koko läntisellä rannikolla.. David Wilkerson

Wilkerson lähti tänä vuonna kirkkauteen, mutta hänen ennustuksensa elävät. Vaikka tuollainen maanjäristys tapahtuisikin, niin ei sitä uskota Jumalan puheena. Siinä ei nähdä mitään yliluonnollista, eikä rakkauden Jumalan uskota voivan olla moisen takana. Mitä rakkauden Jumala sitten tekee? Katselee taivaasta lempeästi, kun ihmiset taistelevat ja tappavat toisiaan?

Ihmisen muisti on lyhyt.  Vaikka millainen katastrofi tapahtuisi, niin ihmiset jatkavat syntistä menoaan. Harvat tehnevät parannusta katastrofien perusteella. Vaikka onnettomuus säikäyttäisikin hetkeksi rukoilemaan, niin tomun laskettua entinen meno palautuu. Muistan hyvin WTC – tornien terrori-iskun. Se oli pelottavaa. Tuli outo tunnelma ja ensimmäinen vaimoni sanoi ”nyt se alkoi”. Ilmeisesti hän tarkoitti viime hetken rytinöiden alkamista, hetkeä ennen Herran tulemusta.

Miten lienee, mutta pikkuhiljaa aika hautasi tornien tuhon ja tuhansien kuolemisen aiheuttaman shokin ja kaikki palautui ennalleen minunkin elämässäni:

Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen…autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa.

Jätin pesemättä ja seuraukset olivat sen mukaiset.