Eilen oli vaikea päivä. Edellisyönä olin nukkunut vain 3.5 tuntia. Herätessä kehno olo ja selkää jäyti lievästi. Kun huono olo jäytämisineen jatkui iltapäivällä, muutin mieleni ja laitoin opioidilaastarin n. klo 13 ennaltaehkäistäkseni klo 15-16 niskakivun. Niskakipua ei tullut, mutta selkäjäytämistä laastari ei poistanut.

Ensimmäinen vaimoni oli tuonut minulle Israelin matkaltaan kahvimukin ja 5 isoa purkkia israelilaista Elite-pikakahvia, jotka oli antanut pojalleni. Päätin hakea ne samalla, kun menisimme nykyisen vaimoni kanssa luterilaiseen kirkkoon kaksikieliseen iltamessuun.

Messussa

Suuressa kirkossa oli vain kourallinen porukkaa. Istuimme melko eteen. Kirkossa oli kylmä ja minua palelsi. Pappi kävi kättelemässä meidät henkilökohtaisesti ja toivotti tervetulleeksi. Lämmin ele. Messun alkumusiikki ja virren sanat koskettivat minua kyyneliin asti. Saarna sitten kuvaannollisesti itketti toisessa mielessä. Puhuja oli niin eksyksissä, levitti LGBT sanomaa! Onneksi kaikki seurakunnanpalvelijat, eivät ole homottuneita.

Jännä sattuma, että kolehti kerättiin Thaimaan työn hyväksi! Vaimoni taisi olla ainoa thaimaalainen siellä. Eipä siellä montaa ulkomaalaistaustaista ollut yleensäkään.

OxyNorm vaikuttaa hitaasti

Messun jälkeen menimme kotiin, vaimoni ajoi. Ennen nukkumaan menoa söin täytetyn leivän Elite-kahvin kanssa. Se jälkeen iski kova kipu oikeaan käsivarteen, kyynärpäästä alaspäin. Laastari ei siihen tehonnut. Otin laastarin pois n. klo 22. 

Nukkumisesta ei tullut mitään. Kävelin, istuin ja makasin. Kortisonikaan ei tehonnut. Sivelin käsivarteen Voltaren Fortea. Tuntui, että se vain pahensi kipua. Aamuyöstä avasin OxyNorm pakkauksen.

OxyNorm vaikutti hitaasti. Kului ainakin 30-60 minuuttia, ennen kuin lievemmät säryt alkoivat kaikkoamaan. Ei huumaavaa tunnetta. Lopulta mihinkään ei koskenut, paitsi käteen!

Kummallisesti käden paikka vaikutti kipuun. Jossakin asennossa esim. kropassa kiinni vaakatasossa, kipua ei hetkeen tuntunut, käsi suorana kova kipu.

Käperryin sänkyyni ja passasin käden asentoon, jossa vähiten kipua. Nukahdin. Kun heräsin, olisiko ollut klo 6, käsikipu oli pois. Tein ruispuuroa, otin antibiootin, kävin vessassa ja jatkoin vielä unia klo 11 asti! Harvinaista minulle.

Tänään niskakipu alkoi n. klo 16. Otin toisen OXyNormin. Puolentoistatunnin kuluttua niskaa ei jomota, mutta tunnen oloni huonovointiseksi. En ole syönyt ruispuuron jälkeen vielä mitään. Ei ole ollut nälkä. Pitää kuitenkin lähteä tästä syömään jotakin.