Ja joka toiseen ei. Eilen oli hieno keli, ei tuullutkaan pahemmin. Päätin testata metsurintaitojani ja kaataa naapurin rajan tuntumasta n. 25-30 metriä korkean ja 40 sentin paksuisen kuusen. Asiaa hankaloitti kaatumistilan niukkuus. Suunnassa, jossa on paljon tilaa, kulki sähkölinja liian lähellä. Muista suunnista löytyi vain ahtaita rakosia toisten puiden välistä.

Isälleni olen joskus ollut vänkärinä, mutta itse en ole kuunaan kaatanut niin suurta puuta kuin tämä kuusi oli. Virkistin muistiani googlettamalla netistä ohjeita: Kaatokolo..sarana..vänkärauta.. ja tuumasta toimeen!

Kun on kaksi kättä ja Black and Decker..

Vedin pitkällä roikalla virtaa vanhalle B&D sähkösahalleni ja sitten kaatokoloa ja saranaa kovertamaan. Sahan 30cm laippa oli liian lyhyt, joten kolo piti sahata puun molemmilta sivuilta. Se onnistui jotenkuten.

Seuraavaksi sahaus kolon vastapuolelta ja vänkärauta rakoseen. Vänkäraudan virkaa toimitti iso sorkkarauta. Syntyi kuitenkin ongelma sahan laipan lyhyyden takia: Kuinka sahata rungon toiselta puolelta, kun vänkärauta oli tiellä? Nitkutin raudan pois, sillä seurauksella, että rako painui välittömästi umpeen. Puu rusahti samalla ja otti reippaan etunojan vastakkaiseen suuntaan. Syynä se, että olin ilmeisesti sahannut saranan alapuolelta.

Enää oli mahdotonta kaataa oikeaan suuntaan. Hakkasin kirveellä pidäkkeen pois kaatokolon puolelta ja puu kaatua rysähti – mutta vain toista puuta vasten jääden niin sanotuksi konkeloksi! Laulu alkoi soimaan päässäni: ”Tillin tallin tikka tanssii koivun konkelolla”. Kyllä nyt urakka kusisi, jos olisin metsuri.

Aluksi ei tullut mieleen muuta kuin koettaa pätkiä puu pala kerrallaan, vaikka se oli vaarallista. Sahasin sähkösahalla ja lovesin kirveellä runkoa noin puolentoista metrin päästä tyvestä kunnes tuli mieleeni, että minullahan on talja!

Talja avuksi

Puunlatva nojasi toista puuta vasten ja runko sivusi viereistä puuta. Jos saisin taljalla taivutettua konkeloa pystyssä olevaa puuta vasten siten, että se pakottaisi vipuamaan latvan irti.

Noudin taljan ja kiinnitin sen toisen pään läheiseen puuhun ja toisen pään konkelon tyveen ja aloin kiristää. Puu painoi kenties tonnin ja tyvi oli uponnut osin maahan, eikä liikkunut taljalla mihinkään. Rautakangilla avustamalla siirtyi kuitenkin jotain puolisen metriä. Lopulta tyvi toppasi mätästä vasten niin, ettei voimani enää riittänyt taljan tuellakaan siirtää sitä senttiäkään. Puu kuitenkin oli jo taipunut hieman antaen toivoa, että latva saattaisi irrotakin.

Siirsin taljan kohtaan, josta aikaisemmin olin aloittanut rungon katkaisun ja kiristin taljan kireälle, ajatuksena taljalla murtaa runko poikki. Siirryin hakkaamaan kirveellä katkaisukohtaa heikommaksi. Äkkiä kuului ilkeä rusahdus ja juoksin karkuun.

Puu raksahti poikki ja samalla ponkaisi latvuksen vapaaksi toisen puun otteesta, johon se oli nojannut, ja kaatui rytisten maahan saakka, muiden puiden muodostamaan kapeaan rakoon. Vihdoinkin pääsin karsimaan oksat ja pätkimään rungon paloiksi. Sen tehtyäni alkoikin jo hämärtää. Lihaksia kivisti ja olin rättiväsynyt.

Yhden suuren kuusen kaatamisessa oli hurahtanut koko päivä!