”Tuhannet ihmiset jonottavat elintarvikkeita leipäjonossa!”, kirkuu media. Hakukone näyttää kuvia jopa satojen metrien jonoista. Kuvista päätellen jonottajat ovat lähes kaikki varttuneempaa väkeä, keski-ikäisiä tai sen ylittäneitä. Ulkonaisesti he eivät näytä nälkää näkeviltä. Tavallisen ”tuulipukusuomalaisen” näköisiä. Eläkeläisiä, työttömiä, duunareita. Ruoan sijasta heidän voisi kuvitella jonottavan vaikka ilmaista ämpäriä.

Leipäjonokuvia selatessa silmiin pistää se, että nuoriso loistaa poissaolollaan. Ilmeisesti teineillä ja nuorilla aikuisilla menee niin hyvin, ettei heidän tarvitse alentua leipäjonoihin. Mieluummin kuin nolaavat itsensä, he pistävät iPhonen kuulokkeet korvilleen ja hakevat Subwaysta sämpylän. Eihän se maksa kuin kympin. Porukat jyrsikööt kuivat leipänsä.

Mielestäni on totta se, että, jos jotain ilmaiseksi tarjotaan, niin aina syntyy jonoja. Vaikka itse en ehkä viitsisi jonottaa ämpäriä, niin leipäjonoon saattaisin mennä. Säästäisin sillä ruokalaskussa jotakin. Harmi, kun ei ole lähellä jakelua. Joudun tyytymään kauppojen tarjouksiin ja 30%:n alennuksiin. Ennen vanhentuvia tuotteita myytiin  50% alennuksella, mutta sitten kaupat tiputtivat sen 30%:iin kuin yhteisestä sopimuksesta. Kauppiaiden ahneutta.

Olen kuitenkin varma, ettei esim. Myllypuron jonottajistakaan kukaan kuolisi nälkään, vaikka jakelu loppuisi. Tietenkään en sellaista toivo. Joissakin paikkakunnilla jakelua harrastetaan vähemmän julkisesti ja vain tietyt piirit ja henkilöt saavat ruokapaketteja, eivätkä heistä kaikki ole välttämättä ”köyhiä”. Kuitenkin tilanne suurimmassa osassa Suomea on se, että ilmaisia lounaita ei ole. Mutta ”köyhien” on elettävä siitä huolimatta. Ja he elävät.

”Köyhä”  lainausmerkeissä siksi, että tukijärjestelmistä johtuen suomalainen ”köyhä” ei ole samalla viivalla kuin Ambomaan köyhä. Tai Kaakkois-Aasian köyhä. Suomalainen ”köyhyys” on lähinnä elintason laatuun liittyvää köyhyyttä, mikä tarkoittaa niukempaa perustoimeentuloa ja pennin venyttämistä. Mutta se ei tarkoita sitä, että olisi jatkuva nälkä ja kylkiluut törröttäisivät ruoan puutteesta. Päin vastoin, monella ”köyhällä” keskivartalo pullottaa ihan mukavasti eikä riisitaudista. Suomalainen köyhyys ei tarkoita sitäkään, että ei olisi lämpimiä vaatteita. Tai, että ei olisi kattoa pään päällä. Tai, että ei olisi televisiota nurkassa. Eikä aina sitäkään, että ei olisi autoa pihassa. Eikä varsinkaan sitä, että olisi pakko lähteä kadulle kippo kourassa kerjuulle kuin romanialaiset mummot.

Aasialaisen köyhän näkökulmasta Suomen ”köyhät” ovat erittäin rikkaita, jotka asuvat luksuskodeissa, jotka pursuavat tavaroita, joista aasialainen köyhä voi vain haaveilla. Asunnosta, joissa olisi edes keittiö tai keittokomero ja kunnollinen WC ja pesutilat. Eivätkä suomalaiset ”köyhät” välttämättä aina itse maksa senttiäkään luksuksestaan, vaan Suomen tukijärjestelmä maksaa kaiken.

Sen sijaan esim. thaimaalainen perusduunari, joka tienaa noin 250 euroa kuukaudessa, asuu slummihökkelissä tai vuokraa huoneen, joka ei ole kuin suomalainen yksiö, vaan pieni huone, jossa ei ole  keittiötä tai keittokomeroa. Yhden tai puolentoista neliön vessa/suihku -koppero niissä yleensä kuitenkin on. Huoneen vuokrat vaihtelee. Suomalaisittain ne ei päätä huomaa, mutta vievät 30-50% perusduunarin kuukausipalkasta. Kokonaisia perheitä asuu tällaisessa huoneessa.

Valtio ei vuokralaisten kuluja maksa, vaan heidän on itse tienattava rahat, tavalla tai toisella. Mikäli ei tienaa, niin puoliso, vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset, tai muut sukulaiset avustavat. Elleivät avusta, eikä henkilö löydä työtä, niin kerjuu tai kuolema ovat seuraavat vaihtoehdot. He ovat kirjaimellisesti köyhiä, ilman lainausmerkkejä. Usein perusduunareilla on matala koulutustaso. He ovat velkaisia ja jumissa karmansa kanssa, ellei satumainen onni potkaise kuten lottovoitto tai ulkomaalainen puoliso.

Mutta se, että leipäjonot ovat tulleet Suomeen, on erittäin tervetullut asia! Jonoja saisi olla huomattavasti enemmän kuin vain muutamilla paikkakunnilla. Olkoon jonottajat ”köyhiä” tai köyhiä, pääasia, että ruokaa ei heitettäisi hukkaan. Mielestäni on rikos heittää täysin syötäväksi kelpaavaa ruokaa roskiin. Ruokien jakelu edes jossakin päin Suomea kertoo siitä, että ei kaikki kauppiaat ja leipomoyrittäjät ole niin ahneita, etteivät antaisi vähävaraisillekaan mitään ilmaiseksi. Syvä kumarrus heille. Samoin jakelujen järjestäjille.

En käsitä miksi kaupat ja laitoskeittiöt eivät voisi ihan työsuhde-etuna jakaa vanhentuvaa ruokaa pienipalkkaisille työntekijöilleen. Sen sijaan he uhkaavat heitä potkuilla, jos he ”varastavat” roskiin heitettäviä ruokia. Roskiin kannettavan tavaran ottaminen itselle ei ole varastamista. Jotkut kauppiaat eivät antaisi dyykata edes roskista, vaan möyhivät syömäkelpoisen ruoan muiden jätteiden sekaan, niin, ettei niitä voi dyykkaritkaan ottaa. Järjetöntä touhua!

Toivoisin, että suomalaisten leipäjonojen maine leviäisi Eurooppaan ja muualle maailmaan, niin, että kaikki alkaisivat tehdä samoin: jakamaan ylijäämäistä tai vanhentuvaa ruokaa ”köyhille” ilmaiseksi.