Kävin eilen Isonkirjan juhannusjuhlilla. Halusin näyttää uudelle vaimolleni suomalaisia kristillisiä tapoja, enkä itsekään ole käynyt vuosiin oikein missään kristillisessä tilaisuudessa. Kansaa oli todella paljon, mutta en nähnyt juurikaan tuttuja. Paitsi erään ystäväni porukat. Systeemi oli hieman muuttunut siitä kuin viimeksi kävin, jotain 5 vuotta sitten. Myyntiä oli nyt vähemmän ja myyntipisteet siirretty teltoista puurakennukseen. Ostajia ei ollut tungokseen asti. Huomasin siellä heti tutun tuotteen logon, mutta tuttu myyjä oli poissa. Toisaalta entisen vaimoni ollessa myymässä en enää viimeisimpinä vuosina viitsinyt lähteä seuraksi, koska pitkästyin tuntikausien istumiseen ja palloiluun lähiympäristössä tai kiertelyyn teltoissa. Mikäli oma leipätyöni ylipäätään antoi mahdollisuuden lähteä.

Menimme kuuntelemaan Kanadasta saapunutta suomalaista saarnaajaa. Hän saarnasi helluntaityylillä melko lyhyen saarnan kertoen mm. kuinka siellä ja siellä oli pyörätuolipotilas parantunut. Varmaan olikin, mutta ajattelin, että aina siellä. Tulkkasin joitakin kohtia vaimolleni. Vaimoni mielestä huutava saarnaaja oli hyvä  puhuja ja vertasi häntä punapaitojen johtajiin.

Ajattelimme mennä kuuntelemaan myöhemmin illalla Carola Haggvistia, joka konsertoi Isokirjassa. Mutta, kun alkoi sataa vettä ja lippujonot olivat ainakin 200 metriä pitkät, niin päätimme lähteä. Koko paluumatkan satoi vettä kuin kaatamalla. Ohikiitävän hetken vilahti sateen läpi erään järven rannalta kokkotulen kajastus.